Pääkirjoitus

Tervetullut tiedeuutinen: Ihmisen alamäki ei alakaan 60-vuotissynttäreistä

story-image
  • Tero Hautamäki

Viime perjantaina STT julkaisi tiedeuutisen, jonka mukaan ihmisen alamäki ei alakaan 60-vuotissynttäreistä.

Mukava kuulla. Kuten sekin, että raportin mukaan asia on jopa päinvastoin. Tuore totuus kuuluu niin, että hyvinvointi alkaa lisääntyä 60 ikävuoden jälkeen.

Sattumalta sain asiasta vankkoja aihetodisteita heti lauantaina. Olin vieraana 60-vuotisjuhlilla, joihin osallistui kaikkiaan 60 vierasta. Osallistujien keski-ikä oli sekin noin 60 vuotta. Tarjolla oli siis täydellinen tutkimuskenttä tiedeuutisen todentamiseksi.

Juhlissa aloin bongailla väitettä tukevia havaintoja, joita myös riitti. Kuusikymppisten viksu ja vilmaattinen kerho näytti alusta loppuun hyvältä ja iskukykyiseltä tanssimuuveja myöten. Juomat laskivat, ruoka maistui, elämännälkää ja hauskaa piisasi.

Illan aikana moni puheenvuoro viittasi joskus tapahtuneeseen railakkaaseenkin juhlintaan. No hei, kukapa ei joskus olisi juhlinut. Nyt ei kuitenkaan kenkään ollut häiritsevästi päihtynyt eikä spaddukaan sauhunnut. Alkoholinkäyttö ja tupakointi näyttivät viiteryhmältä oleellisesti vähentyneen vuosikymmenten kuluessa.

Jokainen on varmasti huomannut, että mitä enemmän päivänsankarin taulussa on numeroita, sitä enemmän kuullaan juhlapuheita. Niin nytkin. Oli vaikuttavaa, miten ikätoverit osasivat toisiaan kehua. Wau!

Juhlapuheiden osalta illan kaunein osuus kuultiin päivänsankarin puolison valittua oman puheenvuoronsa tilalle Hectorin kappaleen ”Jos sä tahdot niin”. Bändin esittämänä kuultu biisi hiljensi salin ja oli monella tapaa liikuttava hetki.

Perinteisemmät juhlapuheet oli hienosti muotoiltu. Niistä välittyi muun muassa puhujien pitkä elämänkokemus, joka siirtyi yleisölle taitavana ja lämminhenkisenä sanankäyttönä.

Tätä huomiota tukee osaltaan gerontologi Katja Kokon toteamus (STT 9.3.24), jonka mukaan ”itsetunto on kuusikymppisillä huipussaan ja tunne-elämä aiempaa tasapainoisempaa.”

Sillä lailla. Tähän saakkahan kehityspsykologia on enemmän tai vähemmän loukkaavasti olettanut, että 60 ikävuoden jälkeen ihmisellä alkaa menetysten vaihe ja toimintakyky alenee hiljalleen.

K. Kokko: ”Se ei todennäköisesti pidä enää paikkaansa. Uudet, kansainväliset tutkimukset osoittavat, että hyvinvointi ei vähene, päinvastoin se lisääntyy.”

Samaan syssyyn voisi todeta, että mielikuvat kuusikymppisistä kaipaavat jo freesausta. Monet 60-vuotiaat voi huoletta niputtaa samaan sakkiin neli- ja viisikymppisten kanssa, oli kyseessä sitten työelämä tai menevät harrastukset keikkailloista urheilukentille.

Itse en vielä aivan ole nuorekas kuusikymppinen, mutta jonain päivänä aion visusti olla.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka