Pääkirjoitus

Vakavin kuulemani radiopuhe koskaan

story-image
  • Tero Hautamäki

Maanantaiaamuna ajelin töihin. Kello 8 Yleltä tuli aamu-uutiset. Niin vakavaa puhetta en muista Suomen radiosta hetkeen – jos koskaan eläissäni – kuulleeni. Äänessä oli ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak.

Mieleen jäivät erityisesti nämä sanat: ”Kaikkien reserviläisten olisi hyvä alkaa varautua siihen, että olisi henkisesti ja fyysisesti elämänsä kunnossa vuoden 2025 alkuun mennessä.”

Jos unohtaisi kehotuksen kontekstin, olisi ajatus itsessään varsin houkutteleva. Tottakai tällaisen ikääntyvän olisi upeaa olla huippukunnossa vuoden päästä.

Valitettavasti tutkija kannustaa olemaan tikissä jopa puolustustaistelun ja ylipäätään konflikteista selviämisen vuoksi. Ukrainan sota tai sen jälkimainingit voivat hänen mielestään pahimmassa tapauksessa eskaloitua vielä tännekin.

Puhetta voi pitää yliampuvana ja hätävarjelevana, mutta kylmäksi se ei jättänyt. Hän tarkoitti mitä sanoi.

Samalla viitattiin kahteen arvaamattomaan keisariin maailman eri navoilla. Niin mahdotonta kuin se onkin uskoa, on täysin mahdollista, että Trump uudelleenvalitaan Yhdysvaltojen presidentiksi 2025 alkaen.

Trumpin valinta voisi heikentää Natoa ja siten sekä Euroopan että Suomen turvallisuutta. Trump on muun muassa uhitellut sillä, että Yhdysvallat voisi luopua Naton kalliista ja työläästä jäsenyydestä.

Mikäli niin kävisi, Putinilla olisi kiusaus koetella puolustusliiton liipasinsormea. Varsinkin, jos Venäjä ensi vuoden aikana vakiinnuttaisi jalansijansa Ukrainassa ja saisi pitää valtaamansa isot alueet. Se olisi Putinille voitto, johon hän viime kesänä tuskin enää jaksoi uskoa.

Lännen tuki Ukrainalle, vaikka onkin ollut avokätistä, on ollut tähän asti riittämätöntä. Venäjä ei vieläkään ole nähnyt sellaista voimaa, jota se tarpeeksi kavahtaisi.

Trumpin valtakaudella sellaista tuskin ainakaan USA:n avustamana nähtäisiin. Siinä missä Trump laskisi säästämiään dollareita, Putin alkaisi laskea uusia neliökilometrejä kartta levottomilla jaloillaan keikkuen.

Salonius-Pasternak antoi puheenvuoronsa päätteeksi jokaiselle kansalaiselle ohjeen laittaa kotivara kuntoon vaikka jo heti tänään.

Myöhemmin iltapäivällä kenraalimajuri Pekka Toveri säesti IS:n sivuilla samansuuntaisesti: ”Kyllä varautuminen on aina varautumista, meni sähköt sitten syysmyrskyssä tai Venäjän kyberhyökkäyksessä.”

Kävin Marttojen sivuilta katsomassa, mitä kaikkea yhden perheen kotivara voisi käsittää. Hikihän siinä tuli.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka