Ymmärrän olevani toivottoman vanha asukas Seinäjoella. Siitä syystä en ole koskaan nähnyt ”Seinäjoki - avaruusasukkaan käsikirja” -lehtistä. Sen saavat vain kaupungin uudet asukkaat, semut, eli tänne muuttaneet.
Kun kuulin käsikirjan olemassaolosta, kävin heti kaupungin sivuilla kurkkaamassa, mitä meistä kerrotaan.
Jos joku muistelee, mistä olikaan kyse vuonna 2018 lanseeratussa Avaruuden pääkaupunki -sloganissa, niin siitä, että Seinäjoki ja sen ympäristö ovat avaraa lakeutta. Seinäjoki puolestaan on tuon avaran alueen suurin kaupunki. Jonkun mielestä vitsi voi olla vähän vanha jo, mutta kyllä se minusta vielä kantaa, varsinkin näissä muuttohommissa. Monet himoitsevat avaruutta.
Kirjasessa tuon sloganin ympärille on kehitelty yhtä ja toista korkealentoista. Aika hyvin on myös onnistuttu. Esimerkiksi: ”Seinäjoen koulutus on yliopistokaupunkien tasolla, sillä asukkaista
34 prosenttia on suorittanut korkeakoulututkinnon.”
Komealta kalskahtaa sekin, että ”Seinäjoella puoli miljoonaa tapahtumakävijää on arkipäivää”.
Kirjasesta opin myös, miten Seinäjoella toimii yli
60 aktiivista urheiluseuraa. Lisäksi 7 joukkuetta pelaa lajinsa valtakunnallisessa pääsarjassa.
Oma lukunsa kirjassa ovat kaupunkilaisten vinkit. Erkin mielestä Seinäjoella on ehdottomasti ajettava Ruukintietä ja yritettävä ymmärtää, että siinä on kaksi kaistaa, vaikkei se lainkaan siltä näytä.
Hän pitää kokemisen arvoisena myös sitä, että tekee asiaa Törnävän S-marketiin Provinssin aikana.
Katariina puolestaan vinkkaa Seinäjoen upeimmasta eväspaikasta auringonlaskun aikaan. Hänelle se paikka on järvinäkymän tarjoava pöytäryhmä Kyrkösjärven patovallin itäpuolella.
Jos itse mietin parasta eväspaikkaa, niin keskustassa eväslounas olisi kiva nauttia uuden ja vanhan kirjaston välisellä nurmialueella kuumana kesäpäivänä niin, että Lakeuden Risti heijastuisi väreilevässä ilmassa aaltoillen vastapäisen Apilan isoihin ikkunoihin.
Tiesitkö muuten, että rautatie Tampereelta Seinäjoen kautta Vaasaan valmistui vuonna 1883. Tai sen, että Seinäjoen kyläasutus alkoi jo 1500-luvulla. Ensimmäisiä taloja olivat Marttila, Jouppi ja Uppa.
”Kurakauppalana” piti meidän punnertaman pitkään, kunnes 1960-luvulla keskustan kadut asfaltoitiin.
Kirjasessa kerrotaan myös, miten Seinäjoen kansallisruuan, pinaattilätyt ja jauhelihakastike, kehitti ruokapalvelupäällikkö Mervi Röyskö jo 1970-luvulla. Tuolloin annosta väritti mehukas kurpitsapikkelssi.
Hmm. Tuohan on jo aivan niin kuin että nam. Löytyyköhän moinen annos jostakin alueen ravintolasta meitä (nostalgiankin) nälkäisiä keski-ikäisiä varten?
