Pääkirjoitus

Äänestäjä, käytä valtaasi - ketkä ovat A-luokan seurakuntapäättäjiä?

story-image
  • Tero Hautamäki

Marraskuun 20. päivä Suomen 354 seurakuntaan valitaan yhteensä lähes 8 000 uutta luottamushenkilöä.

Jatkossa nämä valitut päättävät esimerkiksi siitä, keitä otetaan seurakunnan työntekijöiksi, minkälaisia kerhoja pidetään, keitä autetaan – missä ja miten.

Valtakunnallisesti srk-vaaleissa on 14  300 ehdokasta. Heistä (vain) 56 prosenttia vastasi vaalikoneeseen. Aika harva. Lähes puoletko ei siis vaivautunut vastaamaan vaalikoneeseen?

Sitä voi pitää varsin outona käytöksenä ehdokkaalta.

Vastanneet ainakin osoittivat olevansa tosissaan ja kiinnostuneita kehittämään seurakuntaa ja kirkkoa.

Yksi vaalien kuumista kysymyksistä lienee samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen. Sitä kannattaa vaalikoneen mukaan 54 prosenttia kaikista ehdokkaista. Luku on selvästi enemmän kuin aiheen kannatus nykyisten luottamushenkilöiden joukossa (35 prosenttia).

Vaalikoneelle annettujen vastausten perusteella selkeä enemmistö kannattaa myös tiloista luopumista henkilöstöstä karsimisen sijaan, jos seurakunnan talous heikkenee.

Kaksi kolmesta vastaajasta on myös sitä mieltä, että tarvittaessa kirkkotilojen käyttöä tulisi monipuolistaa.

Yllätys ei ole, että suurta kannatusta saa lapsiin ja nuoriin panostaminen. Siellä on kirkonkin tulevaisuus.

Nyt olisi tärkeää valita päättäjiksi kaikenikäisiä ja eri elämäntilanteissa olevia henkilöitä eri aloilta. Mitä kirjavampi sakki, sen parempi. Sitä uskottavammin he edustavat ympäröivää todellisuutta.

Päättäjän olisi aina hyvä olla kaikenlaisiin kohtaamisiin kykenevä, sydämen sivistystä omaava ihminen, joka osaa lukea myös rivien välistä.

A-luokan seurakuntapäättäjä on lisäksi niin epäitsekäs, että laittaa lähimmäisen navan ennen omaansa. Se kysyy luontoa.

Tein netissä vaalikoneen. En kerro, keitä olivat kolme ensimmäistä minulle suositeltua ehdokasta Seinäjoelta. Olimme kuitenkin monen aiheen osalta ilahduttavan samanmielisiä.

16 kysymykseen vastaaminen ei vienyt kauaa. Samalla joutui vähän ajattelemaan ja haastamaan omaakin etiikkaa. Suosittelen.

Jos olet äänioikeutettu, muista käyttää valtaasi. Muuten et voi myöhemmin jurnuttaa – ja se vasta on suomalaisittain surkea tilanne.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka