Hyvä, loistavaa, kiitos, nähdään!
Siinä kaikki, mitä Seinäjoen jalkapallokerhon akatemiavalmentaja Stevie Grieve osaa suomeksi.
– Syy on itse asiassa teidän. Kaikki Seinäjoella puhuvat parempaa englantia kuin minä. En oikein pääse käyttämään suomea, Grieve kertoo paksulla skottiaksentilla, josta on aluksi vähän vaikea saada selvää.
– Et ole suinkaan ainoa, hän nauraa.
– Luulen, että ensimmäiseen kahteen viikkoon seurassakaan juuri kukaan ei ymmärtänyt mitä puhuin. Vähitellen he tottuivat.
Samoin totuttiin Akatemia-joukkueiden hyvään lentoon. Ykkösessä kausi päättyi vasta viime viikonloppuna Veikkausliigan nousukarsintojen toisen kierroksen tappioon Gnistanille.
– Olen todella ylpeä joukkueesta. Ykkösen nuorimmalla ryhmällä sijoituimme neljänneksi ja panimme kaikki vastustajamme tiukoille joka pelissä, Grieve kehuu.
Akatemian toinen joukkue puolestaan voitti jo ajat sitten Kolmosen ja nousi pelaamaan ensi kaudella Kakkosta.
Grievelle tarjottiin äskettäin SJK:sta vuoden jatkopestiä, jonka hän allekirjoitti.
Taktiseksi velhoksikin kutsuttu valmentaja sanoo pitävänsä ulkomailla työskentelystä.
–Valmentajan paikkoja ei kuitenkaan ole niin valtavasti, ellet sitten ole entinen ammattipelaaja, jolla on laajat kontaktit. Seinäjoki kiinnosti minua heti. Täällä oli tarjolla haasteita, hyvät joukkueet ja osaava henkilökunta, Grieve arvioi.
– Odotan myös ensi vuodesta hyvää, sillä nyt saamme harjoitella yhdessä ehjän talvikauden. Sillä on merkitystä.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Kanadasta Intiaan ja Suomeen
Ennen Suomea Grieve, 36, on valmentanut monissa eri maissa, muun muassa Kanadassa, Sveitsissä ja Intiassa. Viime mainitussa hänellä oli jopa oma viikoittainen tv-ohjelma ”The Mind Game”.
– Studiossa oltiin viimeisen päälle puvuissa ja kravateissa ja analysoitiin Mestarien liigan otteluita. Se oli mukava pesti, mies muistelee.
Vuosien mittaan hän on ehtinyt asua sellaisissa miljoonakaupungeissa kuten Toronto ja Delhi.
– Tottakai Seinäjoki niihin verrattuna tuntuu hiljaiselta. Täällä on kuitenkin hyvä ja helppo asua. Viihdyn täällä. On siistiä, sujuvaa ja rauhallista, listaa Grieve, jonka asunto on aivan Keskustorin laidalla.
Entä Suomen miinukset?
– Täällä voi olla kovat pakkaset ja tämä sijaitsee kaukana. Onneksi Suomessa on kuivaa kylmää. Skotlannissa on talvella märkää ja kylmää. Se käy luihin ja ytimiin.
Seinäjoella Grieven kotona on sauna, johon hän on ihastunut.
– Kun lapset olivat käymässä, he ihmettelivät, mikä homma. Pojat huusivat: Hei isä, tule katsomaan, täällä on puumaja, Grieve nauraa.
Silloin kun ei iltaisin sauno tai suunnittele pelejä, hän käy Seinäjoella kuntosalilla tai kävelyillä.
– Välillä vain makaan sohvalla ja seuraan Still Game -komediasarjaa. Siinä joukko skottiukkoja istuu pubissa ja puhuu puutaheinää. Se on rentouttavaa katseltavaa.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Seuran puitteet saavat kiitettävän
Urallaan jo paljon nähnyt Grieve antaa SJK:n puitteille kiitettävän arvosanan.
– Täällä on hyvä talvihalli, erinomainen stadion, toimiva pelaajapolku. SJK on organisaationa yhtä hyvä kuin mikä tahansa tunnetumpi seura. En olisi tullut tänne, elleivät asiat olisi kunnossa.
Grieven mielestä Suomessa on myös hyvä jalkapallokulttuuri, vaikkei sitä voikaan verrata skottilaiseen.
– Skotlannissa jokaisella on jotakin sanottavaa jalkapallosta, ja stadionit ovat aina täynnä. Mutta Seinäjoellakin moni pukeutuu seuran väreihin, ja edustuksen pelit keräävät 2 000–3 000 katsojaa. Nuoreksi seuraksi SJK:lla on vankka kannatus.
”Nautin muiden auttamisesta”
Grieve pelasi itse 18-vuotiaaksi, mutta aloitti valmentamisen jo 16-vuotiaana. Se tuntui omalta ja tuntuu yhä.
– Palkintoni tulee siitä, kun nuoret pelaajat lähtevät lentoon ja saan heidät uskomaan itseensä. Nautin muiden auttamisesta. Jos voin tehdä sitä työkseni, aina parempi, Grieve toteaa.
Hän painottaa, kuinka ihmisen pitäisi nauttia siitä, mitä tekee.
– Lapsi alkaa liikkua ja urheilla, koska se on hauskaa ja tuottaa iloa. Vaikka pelaisi ammatikseen, sitä kipinää ei saisi hukata. Ellet nauti työstäsi, et pysty antamaan parastasi.
Ellet nauti työstäsi, et pysty antamaan parastasi.Stevie Grieve
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Perheen luo Skotlantiin
Grieve siirtyi Seinäjoelle valmennustehtävistä synnyinseuduiltaan Skotlannista. Kotiin jäi perhe, johon kuuluvat vaimon lisäksi kaksi poikaa: Rio, 2, ja Ruben, 4.
Grievet asuvat pienessä kylässä Perthin ja Dundeen välillä. He vuokraavat isoa taloa erään maatilan mailta.
– Meillä on aivan pihapiirissä hevosia, lehmiä ja kanoja. Lapset rakastavat sitä. Tekee hyvää tavata eläimiä luonnossa, Grieve sanoo.
Viimeisen puolen vuoden ajan pikkupojat ovat soittaneet isälleen Seinäjoelle joka päivä videopuhelun.
– Välillä on ollut kova ikävä puolin ja toisin, mutta nyt lennän vihdoin kunnon lomalle kotiin. Lataan akkuja ja vietän aikaa perheeni kanssa.
Millaisia terveisiä lähettäisit seinäjokelaisille?
– Hyvä, loistavaa, kiitos, nähdään! Grieve huikkaa kaiken mitä suomeksi osaa ja heilauttaa iloisesti kättään.
Stevien suosikit
Parasta Suomessa?
Sauna. Se rentouttaa mukavasti, oli aamu tai ilta.
Mielimusiikkiasi?
Metallica, siinä on energiaa. Rauhallisemmista Paolo Nutini, taitava skotlantilainen lauluntekijä.
Lempielokuvasi?
Komediasarja Still Game. Hoidan sillä satunnaista koti-ikävää.
Suosikkijuomasi?
Tee. Juon ainakin 10 kuppia päivässä.
Suosikkiruokasi?
Kaikki meksikolainen. Kotona kokkailen usein enchiladoja.
Mitä et söisi mistään hinnasta?
Poronkäristystä. En voisi katsoa lapsiani silmiin ja kertoa, että isä on syönyt Petteri Punakuonoa.