Kohti avioliiton satamaa purjehtivat kirkossa mies ja nainen. Tämä on tilanne Eparin levikkialueen kunnissa.
Kyselyyn vastanneista kirkkoherroista kukaan ei ollut tietoinen siitä, että samaa sukupuolta olevat olisivat edes toivoneet avioliittonsa kirkollista siunaamista tällä alueella.
Epari kysyi asiaa, koska tilanne on puhuttanut levikkialueen liepeillä: Kauhavan paikallislehti Komiat kirjoitti aiemmin keväällä (15.3.23) seksuaalivähemmistöön kuuluneesta pariskunnasta, joka olisi halunnut saada avioliitolleen siunauksen oman kotiseurakuntansa kirkossa. Papin aamen jäi kuitenkin vain rakastavaisten haaveeksi.
Samoin olisi käynyt myös Seinäjoen seudulla, sillä Lapuan hiippakunnan alueella samaa sukupuolta olevien ei ole mahdollista saada kirkollista vihkimistä.
Lapuan hiippakunnan piispa Matti Salomäki uskoo, ettei tilanne muutu lähitulevaisuudessa.
– Tuntuu, että kysymys on noussut kokoaan suuremmaksi. Seurakuntien arjessa vihkimispyyntöjä tulee hyvin harvoin, piispa Salomäki toteaa.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Laki ei määrää kirkkoa
Yhteiskunnan avioliittokäsitys muuttui vuonna 2017, kun samaa sukupuolta olevien ihmisten välinen avioliitto tuli Suomessa mahdolliseksi. Tämä ei kuitenkaan velvoita evankelisluterilaista kirkkoa tai muita uskonnollisia yhteisöjä vihkimään samaa sukupuolta olevia.
Kirkon opetus avioliitosta ei ole muuttunut. Sen mukaan alttarille astelevat vain mies ja nainen.
– Tilanteesta aiheutuu tiettyjä jännitteitä. On tärkeää painottaa, että kirkon ja Raamatun opetuksen mukaan kaikki ovat yhtä arvokkaita ominaisuuksista tai taipumuksistaan riippumatta. Jokaisen puolesta voidaan myös rukoilla, Salomäki pohtii.
Piispainkokous on suositellut, että ”tuomiokapitulit harkitsevat pidättyväisyyttä, kun ne pohtivat seuraamuksia samaa sukupuolta vihkineille papeille”.
– Jokainen tilanne, jossa papin toiminnassa epäillään olevan huomautettavaa, käsitellään kuitenkin tapauskohtaisesti, Salomäki tarkentaa.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy

Usein keskustelua
Evankelisluterilaisen kirkon ylin päättävä elin on kirkolliskokous. Sille aloitteita voivat tehdä piispainkokous, kirkkohallitus, hiippakuntavaltuusto sekä kirkolliskokousedustajat.
– Aloitteita avioliittokäytäntöjen muuttamisesta on tehty ja niistä on keskusteltu pitkään, mutta aloitteet eivät ole saaneet riittävää enemmistöä taakseen. Asia herättää paljon tunteita.
Aloitteen tulisi saada taakseen kolme neljäsosaa kokouksen äänivaltaisista jäsenistä.
– Tällä hetkellä ehkä noin puolet edustajista on muutoksen takana, puolet vastaan. Lakimuutos ei siis etene lähitulevaisuudessa, Salomäki arvelee.
Aiheuttaa eroamisia
Keskustelu samaa sukupuolta olevien avioliitosta aiheuttaa kirkosta eroamisia.
– Toiset katsovat, että kirkon pitäisi reagoida nopeammin yhteiskunnan muutokseen. Toiset taas ovat pettyneitä siihen, että kirkko ei ole vahvemmin sitoutunut opetuksiinsa, Salomäki tietää.
Papistossa ja kirkon jäsenistössä esiintyy paljon erilaisia Raamatun tulkintoja joistain asioista.
– Ehkä se nousee siitä, että entinen yhtenäiskulttuuri on jäänyt taakse. Nykyaikaan kuuluu, että keskustelulle annetaan tilaa. Monet haluavat miettiä asioita eri tavalla eikä kirkko tai Raamattu ole kaikille samanlainen auktoriteetti kuin ennen.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
