Uutiset

Apollo on kerännyt hyväntekeväisyyteen jo 130 000 euroa - Messin pelipaita lauantain huutokaupan vetonaulana Seinäjoella

Apollon perustajajäsen Jari Kujala pääsi Roots Cupin voiton varmistuttua kultatuoliin.
Apollon perustajajäsen Jari Kujala pääsi Roots Cupin voiton varmistuttua kultatuoliin.
Kuva: Riku Laukkanen
  • Miia-Maria Kuusisto
  • Virpi Kupiainen-Ämmälä

Jalkapallon pelaaminen on kovaa urheilua. Kun peliura huipulla loppuu, moni haluaa kuitenkin jatkaa lajin parissa harrastustasolla. Seinäjoella monet jäähdyttelevät futaajat jatkavat Apollossa.

– Pelaajat kutsuvat joukkuetta jalkapalloilijoiden loppusijoituspaikaksi, kertoo joukkueessa pelaava Teemu Nyyssölä suu hymyssä.

Apollossakin pelataan tosissaan, muttei verenmaku suussa. Liikunnan lisäksi miesporukka kerää eri tavoin rahaa hyväntekeväisyyteen.

Apollo on kerännyt hyvien asioiden tukemiseen kahdeksan viime vuoden aikana yhteensä yli 130  000 euroa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Apollossa pelaavat muun muassa Jarl Matti Anttila (vas.), Teemu Nyyssölä, Mika Ojala, Mikael Muurimäki ja Jari Kujala.
Kuva: Miia-Maria Kuusisto

Lempinimi Roosa nauhasta

6. divisioonassa pelaavan joukkueen riveissä on puolensataa pelaajaa. Kokoonpanot vaihtelevat pelien ja tavoitteiden mukaan.

Vaaleanpunaisten pelipaitojen takia joukkue on saanut lempinimen Pinkit Koirat. Väriksi valikoitui aikanaan pinkki siksi, että ensimmäisenä hyväntekeväisyyskohteena oli Roosa nauha -kampanja.

– Vaikka pinkin paidan päälle laittaessa tunteekin, kuinka ollaan taas lähdössä tekemään hyvää, niin osaavalta joukkueelta löytyy myös kyltymätöntä voitontahtoa ja pelillisiä tavoitteita, Nyyssölä selvittää.

Apollo voitti heinäkuussa Roots Cupin Helsingin Olympiastadionilla. Saavutus kasvatti hyväntekeväisyyspottia 5 000 eurolla.
Kuva: Riku Laukkanen

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vihdoin kultaa Roots Cupista

Apollo on kerännyt hyväntekeväisyyspottia peleistä saaduilla voittorahoilla ja huutokaupoilla.

Yksi pitkäaikaisista tavoitteista täyttyi heinäkuussa, jolloin joukkue voitti alasarjoille tarkoitetun Roots Cupin Helsingin Olympiastadionilla. Voitto toi Apollon kassaan 5 000 euroa.

Tuolloista tunnelmaa ja voiton huumaa Nyyssölä kuvailee huikeaksi. Mestaruutta olivat muiden muassa hakemassa SJK:ssa viime vuonna uransa päättänyt Mehmet Hetemaj sekä FC Interissä viimeksi pelannut Mika Ojala.

Pokaalin takana oli mittava määrä ikää ja kokemusta. Yhteensä finaalissa pelanneella kokoonpanolla oli kokemusta peräti 952 liigapelin verran.

– Joukkueen haaveissa siintävät myös alasarjojen turnaukset eurokentillä, paljastaa Nyyssölä ja kertoo, että asiaa selvitellään parhaillaan.

Jalkapallon miesten Roots Cupin loppuottelussa Helsingin Olympiastadionilla
Kuva: Riku Laukkanen

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kohti uutta huutokauppaa

Roots Cupin voittopotti menee 8. kertaa järjestettävän Apollo Charity Nightin -hyväntekeväisyyshuutokaupan pohjakassaan. Huutokauppa on joukkueen merkittävin vuosittainen varainkeruukampanja.

Apollo Charity Night on osa Matka on tärkein -hyväntekeväisyysturnausta. Wallsport Areenassa ennen huutokauppaa pelatun turnauksen voittaja saa valita, mikä kolmesta Apollon valitsemasta hyväntekeväisyyskohteesta saa isoimman potin.

Tällä kerralla rahaa ovat saamassa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen palliatiivinen keskus, Mieli ry sekä Plan International, joka välittää tuen Ukrainaan.

Viime vuonna huutokauppa tuotti ennätykselliset 28 980 euroa.

Mitä ja missä?

Apollo Charity Night -huutokauppa järjestetään 28. lokakuuta kello 19 Seinäjoen Oma Sp-stadionilla.

Mainos

Mainos päättyy

Mainos

Mainos päättyy

Jopa Miedon mämmilusikka osattiin muuttaa rahaksi

Mielenkiintoisia huutokauppa-artikkeleita on saatu joukkueen kontaktien sekä yhteistyökumppanien kautta. Aikaisempina vuosina suosittuja kohteita ovat olleet esimerkiksi Virgil van Dijkin pelipaita, josta kassaan kilahti 5000 euroa. Myös Teemu Selänteen pelipaidan ja Teemu Pukin nappisten hinta kipusi aikanaan tuhansiin euroihin.

– Huudettavana on ollut myös sellaisia harvinaisuuksia kuten Pekka Poudan signeeraama sääkartta, Pete Parkkosen käyttämä keikkapaita ja Juha Miedon mämmilusikka, Nyyssölä listaa.

Lionel Messin pelipaita huutokaupan herkkuna

Hyväntekeväisyyshuutokaupan herkku on tänä vuonna todellinen keräilyharvinaisuus. Jalkapallojoukkue Apollo on nimittäin onnistunut saamaan huudettavaksi jalkapalloilija Lionel Messin pelipaidan tähden nimikirjoituksella. Kaikkien aikojen parhaana jalkapalloilijana pidetty Messi pelaa tällä hetkellä Pohjois-Amerikan jalkapalloliigassa Inter Miamin joukkueessa.

Messin pelipaita on niin ainutlaatuinen huutokohde, että sen saamiseksi Seinäjoelle ei uskallettu ottaa minkäänlaisia riskejä.

Apollo Charity Nightin vetäjiin kuuluva Juha Järvinen haki paidan Tukholmasta, koska Apollo ei uskaltanut antaa sitä postin kuljetettavaksi.

Miten paita yleensä päätyi Ruotsiin saakka?

Järvinen kertoo Messin seurakaverin Nicolas Stefanellin auttaneen asiassa. Miehen Tukholmassa asuva ystävä oli juuri ollut Miamissa Stefanellin luona ja toi paidan Ruotsiin.

– Erityiskiitos menee ehdottomasti Stefanellin agentille Chris Cleaverille, joka sai juonittua paidan Nicolaksen kanssa huutokauppakohteeksi. Cleaver on iso osa Apollo -yhteisöä ja saanut kontaktiensa kautta huutokaupattavaksi kansainvälisiä artikkeleita, Järvinen kiittelee Veikkausliigassa muun muassa SJK:ta ja Jaroa edustanutta Cleaveria.

Juha Järvinen kävi hakemassa Lionel Messin signeeraaman pelipaidan Tukholmasta.
Kuva: Apollo

Muitakin harvinaisuuksia

Huudettavia artikkeleita on parikymmentä. Toinen signeerattu pelipaita on saatu koripalloilija Lauri Markkaselta. Hän lahjoitti huutokauppaan paidan, jota on käyttänyt yliopistossa Arizonassa Game worn -peleissä.

Huudettavana on myös maajoukkuepelaajien Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Venetsian seurapaidat nimikirjoituksilla.

Jalkapalloon liittyvä huudettava on myös Tommi Kankaan lyijykynäpiirros Sami Hyypiästä.

Jääkiekon ystäville on tarjolla tamperelaisen Janne Ojasen signeerattu Tappara-pipo sekä jääkiekkovalmentaja Raimo Helmisen taulu.

Hyvin ajankohtainen huutokauppakohde on seinäjokelaisen elokuvaohjaaja Toni Kurkimäen Lapua 1976 -elokuvan kehystetty juliste keskeisten tekijöiden nimikirjoituksilla.

Tämän vuoden spesiaalihuutona on monialaisen taiteilijan, Jorma Uotisen, silmälasit.

Lauri Markkanen lahjoitti huutokauppaan Arizonan pelipaidan.
Kuva: Lauri Markkasen kotialbumi
Jaa artikkeli
Lounaspaikka