Aulis Hämeenkorpi on ehtinyt tulla kaupunkilaisille tutuksi parina viime kesänä, sillä hän on pitänyt torilla kesäkahvilaa. Harva kuitenkaan tietää, että miehen varsinainen intohimo ovat hot rod -autot.
Moni pikkulapsi on joskus ihastellut hot rodeja, dragstereita ja amerikanrautoja vähintään pienoismalleina ja leikkiautoina.
– Minä vain en ikinä kasvanut aikuiseksi. Jatkoin tuota harrastusta ja jatkan yhä, Hämeenkorpi nauraa.
Ensimmäisen oman autonsa hän hommasi jo 10-vuotiaana, toki vain peltoajoon silloisille kotikonnuille Alavieskaan. Kaikkineen Hämeenkorpi laskee omistaneensa kolmisenkymmentä autoa.
Teini-ikäisenä hän seurasi tarkasti lähipaikkakuntien bändielämää. Livenä tuli käytyä todistamassa Sleepy Sleepersit, Ronski Gangit, Hurriganesit sekä myös Dr Feelgoodin ja Fabulous Thunderbirdsien Suomen-keikat.
– Oli makeeta ja tärkeää olla huvipaikkojen läheisyydessä notkumassa autojen kanssa, Hämeenkorpi muistelee.
Hän nimeää jenkkityyliset autot, pukeutumisen ja vanhan rock and roll -musiikin ”Elvis”-kulttuuriksi.
– Itse olen sen tyylisuunnan vankkumaton kannattaja. Nuorena musiikkimaku ottaa jonkin suunnan, eikä se siitä enää vanhemmiten niin paljon heittele.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Velaksi oma jenkkiauto
Aulis Hämeenkorpi kertoo, että häntä ovat kiinnostaneet aina kaikki muutkin kulkupelit mopoista ratamoottoripyöriin. 1980-luvun puolivälissä tilanne kuitenkin kehittyi siihen pisteeseen, että oli saatava oma amerikanauto.
– Tein ihan järjettömän velan ja ostin vuoden 1967 Camaron. Hain sen Remun veljen autoliikkeestä, Hämeenkorpi muistelee.
Tyylin lisäksi häntä hurmasi vauhti. Pian piti alkaa ottaa tuntumaa dragster-autoihin.
– Totesin, että tämä on ihan parasta ja halusin kokea lisää. Olen jo muutenkin erittäin kilpailuhenkinen. Ei ole tarvinnut paljon yllyttää, mies naurahtaa.
Kisoista on ropissut menestystä. Palkintohyllyiltä löytyy toistasataa pystiä.
Ruokahalun kasvaessa Hämeenkorpi siirtyi vanhojen kantti-Fordien eli hot rodien rakentamiseen. Hänellä ei ole mekaanikon koulutusta, mutta ohjenuorana on ollut se, että tekemällä oppii.
– Apua sai aina välillä vanhemmilta osaajilta, kun vain kehtasi kysyä. Lisäksi imin oppeja autolehdistä ja kirjoista. Kyselemällä ja kokeilemalla sisukas pääsee pitkälle, Hämeenkorpi sanoo.
Tilavassa autotallissa on tälläkin hetkellä useampi projekti työn alla. Talli on täysin varusteltu muun muassa metallintyöstökoneilla, työkaluilla ja mitä merkillisimmillä varaosilla.
– Työstän yhtä autoa 1000–1500 tuntia. Teen suunnilleen 4–5 tuntia päivässä muun työn lomassa.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Lopuksi ulkomaille
Hämeenkorpi ajaa valmiiksi saamillaan autoilla ensin itse pari vuotta. Sitten hän myy ne eteenpäin ja kuittaa työpalkan.
– Haluan aluksi nauttia kätteni jäljistä itse. Lopulta suurin osa autoista päätyy ulkomaille, mistä moni ”raatokin” on aikoinaan tänne tullut, Hämeenkorpi kertoo.
Toissapäivänä hän haki vuoden 1955 Chevrolet Cameo Pick-Upin Helsingistä, minne auto tuli laivarahdilla Coloradosta saakka.
– Se on todella harvinainen, siinä on niin erikoinen perä. Oli pakko ostaa se ennen ruotsalaisia, mies selvittää.
Ruskea vuoden 1932 Ford Roadster puolestaan valmistui korona-aikana. Siitä Hämeenkorpi ei vielä malta luopua, sillä auto on tuunattu lentokoneteemalla tuuletusaukkoja, mittaristoa ja istuimia myöten.
– Siinä on Mustangin hävittäjälentokoneesta hankitut penkit ja Englannin ilmavoimien, RAF:n, pieni laskuvarjo vuodelta 1966 perässä jarruvarjona. Tuo varjo on itse asiassa minun kanssani samanikäinen, Hämeenkorpi selvittää.
– Ajattelin kruisailla tällä autolla vielä ensi kesän.
Kurkkaa alta, miten vuoden 1932 Ford Roadster pärähtää käyntiin.
