Uutiset

Harvinaista herkkua tarjolla: Pohjanmaa-rallin erikoiskoe ajetaan Seinäjoen keskustassa

Pohjanmaa-rallissa kertyy tänä vuonna 130 erikoiskoekilometriä. Hiekkaa pöllytetään kahdeksassa erikoiskokeessa.
Pohjanmaa-rallissa kertyy tänä vuonna 130 erikoiskoekilometriä. Hiekkaa pöllytetään kahdeksassa erikoiskokeessa.
Kuva: Hannu Rainamo
  • Kati Ala-Renko

Rallin Suomen mestaruus -sarjaan kuuluvassa Pohjanmaa-rallissa on tänä vuonna uudistuksia. Näkyvin niistä on tapahtuman rantautuminen keskustaan.

Tulevana viikonloppuna, 17.-18. kesäkuuta, ajettavan rallin kaupunkierikoiskoe on 1,4 kilometrin mittainen.

Lähtö on Kirkkokadulla Uimahalli-Urheilutalon kohdalla, ja reitti kiertää lukion kautta jokirantaan. Rallin takia osa keskustan teistä on viikonloppuna suljettu.

Kaupunki-EK:lla tapahtuman järjestäjät halusivat tuoda rallin lähelle ihmisiä ja tehdä katsomisen helpoksi.

– On ainutlaatuista, että SM-ralleissa ajetaan ydinkeskustassa. MM-ralleista tämä on tutumpaa, voisin verrata tätä vähän Jyväskylän Harjun erikoiskokeeseen. Maailmalla keskustan erikoiskokeet vetävät paljon ihmisiä, Pohjanmaa-rallin tiedotuspäällikkö Antti Lahtinen kertoo.

Uutuutena kv-kisa

Kaupunkierikoiskokeen ensimmäinen lähtöaika on lauantaina kello 14.30. Sitä ennen on näytösajoja.

Kahdeksasta erikoiskokeesta perjantaina ajetaan kaksi pätkää Jalasjärvellä ja lauantaina kuusi Seinäjoella, Ylistarossa, Alahärmässä, Kauhavalla ja Lapualla. Erikoiskoekilometrejä on noin 130.

SM-rallin lisäksi Pohjanmaa-ralli on tänä vuonna osa Kansainvälisen autoliitto FIA:n European Rally Trophy -sarjaa. Se on Euroopan laajuinen sarja, jossa ajetaan kuutta eri sarjaa ympäri Eurooppaa. Suomi kuuluu Skandinavian sarjaan Ruotsin ja Tanskan kanssa.

– Sarja alkoi Ruotsista kolme viikkoa sitten. Seuraavaksi on Pohjanmaa-ralli ja syksyllä on asfalttiralli Tanskassa, Lahtinen taustoittaa.

Viides osakilpailu

Pohjanmaa-ralli on SM-sarjan viides osakilpailu. Aiemmat kisat on ajettu Rovaniemellä, Riihimäellä, Kuopiossa ja Turussa. Pohjanmaan jälkeen kisataan vielä Mikkelissä ja Kouvolassa.

Mukaan on ilmoittautunut 118 kuljettajaparia. Tunnetuimpana mukana on Toyotan WRC-rallitiimin tallipäällikkö Jari-Matti Latvala. Historic-luokassa ajava Latvala kisaa aktiiviuransa MM-tasolla päättäneen Juho Hännisen kanssa.

– Latvala oli erittäin innoissaan, kun soitin hänelle. Pohjanmaa-ralliin hän palaa neljän vuoden jälkeen, Lahtinen kertoo.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Pohjanmaa-ralli

SM Pohjanmaa-rallin kokonaispituus on 450 kilometriä, joista erikoiskokeiden pituus on 130 kilometriä.

Yksi kahdeksasta erikoiskokeesta ajetaan ensimmäistä kertaa Seinäjoen keskustassa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Missä ja milloin?

SM Pohjanmaa-rallin seremoniastartti on perjantaina 17.6. kello 19 Seinäjoen keskustorilla. Kuljettajat lähtevät kohti ensimmäistä erikoiskoetta Peräseinäjoelle. Iltahuoltoon Rengastien Autotarvikkeeseen saavutaan kello 21.45.

Kaupunki-EK sulkee alueita keskustasta perjantaina kello 7-10 ja lauantaina kello 13-19. Kaupunkierikoiskokeen ensimmäinen lähtöaika lauantaina kello 14.30.

Autokoulun opettaja, rallikartturi Eetu Hellsten neuvoo töissä ajamaan hitaasti, mutta vapaa-ajallaan kannustaa kaahaamaan sata lasissa. Kuvassa autokoulun opettajan ohjeita ottaa vastaan Arttu Kallio.  
Kuva: Kati Ala-Reno

Tasaista on SM1-luokassa

SM1-luokassa mestaruuskamppailusta on muodostumassa pienen piirin kauppa. Emil Lindholm (NHD) ja Teemu Asunmaa (AlavUA) ovat vuorotellen vieneet nimiinsä kauden neljä edellistä osakilpailua, joten molemmilla on plakkarissa siis kaksi voittoa. Lindholm johtaa kuitenkin luokkaa kymmennellä pisteellä avauskilpailusta tulleiden 1,5-kertaisten pisteiden turvin.

Lindholm oli viime vuonna Pohjanmaan nopein, mutta kotikilpailussa tutuille teille starttaava Asunmaa voitaneen nostaa pienoiseksi ennakkosuosiksi.

- Reittihiän on pitkälti sama kuin viime vuonna, vain suuntia on vaihdettu. Paljon on perinteisiä Pohjanmaan ja Lapuan SM-rallin pätkiä, mutta ilmeisesti myös jotain uuttakin, Asunmaa kertoo.

- Ainahan kotikulmat tuovat erilaista sykettä, mutta ei erityisemmin lisää paineita. Koitetaan välttyä niiltä vähiltäkin, Asunmaa päättää.

Neljän pisteen päässä Asunmaasta on Viron Egon Kaur, jolla on takana todella tasainen kausi. Kaur on erikoiskoeajoissa ollut lähes aina kärkikahinoissa ja oletettavaa on, että sama tahti jatkuu myös Seinäjoella.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka