Uutiset

Ikääntyneille sopivia asuinympäristöjä suunnitellaan myös Seinäjoelle – info keräsi runsaasti kiinnostuneita

Havainnekuva Jyväskylän Kankaan Ilona-talosta, jossa on senioriasuntojen lisäksi myös opiskelija-asuntoja. Talo on valmistunut viime vuonna.
Havainnekuva Jyväskylän Kankaan Ilona-talosta, jossa on senioriasuntojen lisäksi myös opiskelija-asuntoja. Talo on valmistunut viime vuonna.
  • Tero Hautamäki

Suomen väestö ikääntyy vauhdilla. Ennusteiden mukaan kymmenen vuoden päästä yli neljäsosa suomalaisista on yli 65-vuotiaita. Erityisesti kaikkein vanhimpien kansalaisten osuus kasvaa nopeasti. Yli 85-vuotiaiden määrä tulee kaksinkertaistumaan seuraavien 20 vuoden aikana.

Ikääntyneille sopivia asuntoja ja asuinympäristöjä tarvitaan jatkossa yhä enemmän. Ympäristöministeriön asettama tavoite on, että iäkkäät ihmiset voisivat asua kotona ja saada sinne tarvitsemansa palvelut.

Suomen asunnoista tällä hetkellä esteettömiä on vain 15 prosenttia, eli noin puoli miljoonaa. Asuntokanta muuttuu hitaasti. Siksi ennakoiviin toimiin on ryhdyttävä hyvissä ajoin.

Ikääntyneiden yksilölliset tarpeet tulisi huomioida nykyisiä asuntoja ja asuinalueita korjattaessa sekä uusia rakennettaessa. Tähän tarpeeseen vastaamaan on kehitetty myös välimuotoinen asuminen. Kovaa vauhtia yleistyvässä asumismuodossa korostuvat itsenäinen asuminen, yhteinen toiminta, esteettömyys sekä sijainti palvelujen lähellä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Välimuotoinen asuminen

Välimuotoisen asumisen yhteydessä puhutaan usein myös yhteisöllisestä senioriasumisesta tai ikäystävällisestä ryhmäasumisesta. Tällöin välimuotoinen asuminen sijoittuu tavallisen asumisen ja tehostetun palvelusasumisen väliin.

Talossa on usein arjen tukipalveluja, kuten ateria-, siivous- ja pyykkihuoltopalveluja. Seniorikodin asukkaiden palveluntarve ei kuitenkaan ole ympärivuorokautista.

Välimuotoiseen asumiseen liittyy keskeisenä mahdollisuus yhteisöllisyyteen yhteistilojen ja yhteisen toiminnan kautta. Välimuotoinen asuminen tuo turvaa ja yhteisöllisyyttä arkeen.

Tilojen esteettömyys takaa sen, että asukas voi asua asunnossaan, vaikka hän käyttäisi liikkumisen apuvälineitä.

Viihtyisä, virikkeellinen ja ikä- sekä muistiystävällinen asuinympäristö palvelee kaikenikäisiä ihmisiä.

Lähde: Ympäristöministeriö

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Laukaan Ilonassa on isot yhteiset tilat, joista löytyy myös biljardipöytä.

Mahdollisuudet Seinäjoella

Seinäjoella käynnistettiin kesän aikana ikääntyvien asumisen hanke. Kuluvan vuoden mittaan aiotaan selvittää, millaisia mahdollisuuksia täällä olisi toteuttaa ikä- ja muistiystävällistä välimuotoista asumista.

Mallia Seinäjoelle haetaan ainakin Jyväskylästä, missä toimii Varttuneiden asumisoikeusyhdistys Jaso.

Jasolla on Jyväskylässä ja Laukaassa yhteensä kuusi Ilona–taloa. Niiden toimintaa ohjaa laki asumisoikeusyhdistyksistä.

Talojen nimi Ilona tulee sanoista: ikääntyville laatua, osaamista ja neuvoja asumiseen ja arkeen.

Laukaan Ilona-talon asukas Ulla Mononen kertoo, että parasta Ilona-asumisessa ovat turva, rauha, seura, helppous, yhteiset tilat ja toiminnallisuus, jota ideoidaan omalla porukalla.

– Meillä on biljardipöytäkin ahkerassa käytössä. Se on sijoitettu keskeiselle paikalle yhteisiin tiloihin, Mononen kertoo.

Hän arvostaa myös sitä, että talossa asuu monien eri ammattiryhmien eläkeläisiä.

– Siltä pohjalta on syntynyt naapureitten apuryhmä, josta löytyy aina tekijöitä arjen asennuksiin ja muuhun tarpeeseen.

Mononen arvioi asukkaiden keski-iäksi noin 75 vuotta.

– Meillä asuu monia yli 90-vuotiaitakin. Sitten on myös aivan tuoreita eläkeläisiä, hän kertoo.

– Väki viihtyy Ilonassa erittäin hyvin. Asuminen yhdessä on rentoa ja mukavaa, Mononen lisää.

Jyväskylän Ilona-taloissa hinta vaihtelee asunnon koon ja sijainnin mukaan. Keskimäärin vastiketta maksetaan noin 400–550 euroa kuukaudessa.

Varsinainen asumisoikeusmaksu on 15 prosenttia asunnon todellisesta hinnasta. Tällöin Ilonan mallissa kaksioiden hintaluokka sijoittuu noin 25–30 000 euron välille.

Asukkaan muuttaessa pois asumisoikeusmaksu palautetaan hänelle rakennuskustannusindeksillä tarkastettuna. Palautus on vähintään sen verran, kuin mitä on maksettu.

Asumisoikeuden haltijoilta edellytetään 55 vuoden ikää. Vapaisiin asuntoihin on jatkuva haku.

Sevas mukana keskusteluissa

Seinäjoen kaupungin ikäihmisten palveluiden tulosaluejohtaja Tarja Palomäki toteaa, että Sevas on uudessa hankkeessa mukana hyvänä yhteistyökumppanina.

– Sevaksen kanssa on käyty keskusteluita mahdollisuudesta rakennuttaa Seinäjoelle kohtuuhintaista, ikäihmisille soveltuvaa vuokra-asumista elinkaarikampuksen hengessä, Palomäki kertoo.

Hän arvioi, että nopeimmillaan ensimmäinen senioritalo voisi nousta Seinäjoelle lähivuosina, jos päätöksenteossa on mahdollista edetä.

– Nyt on se hetki, kun pohditaan vaihtoehtoja ja kuunnellaan ihmisten toiveita. Oli kiva huomata, että keskustelutilaisuus Apilan Jaaksi-salissa veti tuvan täyteen.

Palomäen mukaan yksi asumisoikeustalo voisi käsittää noin 30–50 asuntoa. Toiminnan aloittamiseksi taustalle täytyisi kehittää esimerkiksi yhdistyspohjainen malli.

– Keskustelu on nyt avattu ja sitä jatketaan koko syksy ja kevät. Minusta tämä on kiinnostava päänavaus myös tällä seudulla, Palomäki sanoo.

Lue lisää 14.9.2022 Eparista.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka