Uutiset

Jalasjärveläistä Keijo Hietikkoa ei hyväksytty alakoulussa musiikkiluokalle, mutta nyt mies kisaa tangokuninkaan tittelistä

Keijo Hietikolla on selvät suunnitelmat uran suhteen. Täysillä kohti tangokuninkuutta, mutta jos sitä ei tulekaan, lyödään iso vaihde  silmään oman bändin kanssa.
Keijo Hietikolla on selvät suunnitelmat uran suhteen. Täysillä kohti tangokuninkuutta, mutta jos sitä ei tulekaan, lyödään iso vaihde silmään oman bändin kanssa.
Kuva: Emmi Kähkönen/Seinäjoen Tangomarkkinat
  • Kati Ala-Renko

Jalasjärveläinen Keijo Hietikko on yksi kahdeksasta Tangomarkkinoiden kilpailijasta. Mies on kisan ainoa pohjalaisedustaja.

Musiikin laulukoe ei alakoulun kuudennella vielä lupaillut Hietikolle tangofinaalin karsintapaikkaa. Musiikista kiinnostuneen Hietikon tie tyssäsi vuosiksi, kun häntä ei laulun perusteella valittu musiikkiluokalle.

Onnekseen Hietikko tarttui tilaisuuteen muutamaa vuotta myöhemmin Kurikan ammattikoulussa, kun luokkakaveri houkutteli mukaan Ari Kivistön valinnaisille musiikintunneille.

– Usein kuulee, että on laulettu pienestä asti. Minun tapauksessani se ei tosiaankaan mennyt niin, mutta siitä se lähti. Kivistön tunneilla kipinä syttyi uudelleen. Pääsin kehittymään ja esiintymään keikoille Kivistön kanssa, Hietikko muistelee.

Valmentautumista ja kilpailuja

Nyt 29-vuotias Hietikko innostui touhusta niin paljon, että kävi Ikaalisissa vuoden pituisen artistivalmennuksen.

– Siellä opin, miten tehdään sopimukset, myydään, markkinoidaan ja verkostoidutaan alan ihmisten kanssa. Tärkeä etappi.

Hietikko kertoo laulavansa monipuolisesti eri genrejä. Tangoilla ja tanssi-iskelmällä hän on kuitenkin lähtenyt liikkeelle.

Vuosien varrella Hietikko on osallistunut erilaisiin laulukilpailuihin.

– Osallistuin Tangomarkkinoiden karsintoihin 2011, jolloin pääsin kahdeksan parhaan joukkoon. 2012 ja 2014 tipuin jo aiemmassa vaiheessa. Päätin, että nyt saa jäädä hetkeksi, ja keskitytään perheeseen ja päivätyöhön.

Perheeseen kuuluu avopuoliso ja kaksi lasta.

– Avopuoliso on musikaalinen ja huikkii välillä ohjeita, kun harjoittelen. Tykkään kokeilla laulaa uudella tavalla. Viereisestä huoneesta kuulee sitten, jos ei mennytkään ihan putkeen, Hietikko naurahtaa.

Omat suosikit

Jo kruunatuista kuninkaallisista Hietikko nimeää suosikeikseen vuoden 2003 Tangokuninkaan Kari Hirvosen ja 2010 kruunatun Marko Maunukselan.

– Hirvonen äänellisesti ja bonuksena Marko Maunuksela. Ihailen Maunukselan tapaa ottaa estradi haltuunsa. Mies hymyilee silmillään, vaikkei edes hymyilisi.

Jalasjärveläisen oma suosikkitango on Siellä missä nyt oot. Tangot, jotka annettiin torstaiseen finaalikarsintaan Hietikolle laulettaviksi, ovat kuulemma mieluisat.

– Toinen on hieno kappale, mutta en ole aiemmin laulanut sitä. Toisen totesin olevan paras kaikista torstain kappaleista nähtyäni kollegoiden kappaleet, Hietikko hehkuttaa.

Mitä jos voitto tulee kotiin?

Hietikko lähtee kisaan voittamaan, tangokuninkuus on unelma. Suunnitelmat on tehty, tuli voitto tai ei.

– Voiton myötä soitan tietysti työnantajalle, sillä tango-organisaation kanssa on luvassa tiivistä keikkailua viikollakin. Jos voittoa ei heru, ei se ole maailmanloppu. Sitten lyödään iso vaihde päälle oman bändin kanssa ja panostetaan siihen.

Työnantaja on väläyttänyt mahdollisuutta virkavapaaseen, jos kynttilä alkaa palaa kahdesta päästä. Päivätöikseen mies ahertaa viidettä vuotta Kauhajoen Atrian teurastamolla.

Jos totta puhutaan, Hietikolla on jo yksi kuninkuus hallussaan. Mies nappasi sen leikkimielisessä Meritangot-risteilyn yleisöäänestyksessä pari viikkoa sitten. Nähtäväksi jää, oliko se enne tulevasta.

– Yleisön parista tuli palautetta, että ääneni on tummansävyinen ja liukuu kauniisti.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mitä ja missä?

Seinäjoen Tangomarkkinoita juhlitaan 6.–10.7.

Torstaina 7.7. on vuorossa laulukilpailun finaalin karsinta, jossa esitetään kaksi ennalta määrättyä kappaletta.

Finaalin karsinnassa laulavat Sari Tuliniemi (Kirkkonummi), Hanna Hirvonen (Kajaani), Heta Halonen (Pori), Hanne Kivioja (Jyväskylä), Keijo Hietikko (Kurikka), Lauri Ketonen (Rauma), Janne Marja-aho (Helsinki) ja Tomi Kuusela (Mynämäki).

Tangomarkkinoita on uudistettu, ja kuninkaallisilta edellytetään tangon lisäksi nykyiskelmän hallintaa.

Finaali huipentuu lauantaina, kun neljästä kilpailijasta valitaan Tangokuningatar ja Tangokuningas 2022.

Finaalit lauletaan Seinäjoki Areenassa ja juonnoista vastaavat Susanna Laine ja HP Parviainen.

Seinäjoen oma tyttö Pirita Nimenmaa ja Johannes Vatjus Haapavedeltä ovat hallitsevat kuninkaalliset, vaikka saivat kruununsa jo vuonna 2019.  seinäjoen tangomarkkinat/slava vinokurov
Kuva: Seinäjoen Tangomarkkinat/Slava Vinokurov

Uudistunut tangon taika

Tangomarkkinat, näkyy ja kuuluu Seinäjoen keskustassa keskiviikosta alkaen. Tarjolla on entistä monipuolisempi tapahtuma, lupaa Tangomarkkinoita ensi kertaa luotsaava toimitusjohtaja Pasi Ojala.

– Itse laulukilpailussa se näkyy näkyy esimerkiksi niin, että mukana on perinteisten tangojen lisäksi tangotyyliseksi sovitettua iskelmää.

Laulukilpailuiden lisäksi monipuolisuus ulottuu perinteiselle tangokadulle ja Seinäjoki Areenassa järjestettävään viihdekonserttiin. Lavalla nähdään muun muassa Samuli Edelmann, Eppu Normaali, Suvi Teräsniska, Erika Wikman, Saara Aalto, Teemu Roivainen, Matti ja Teppo, Waltteri Torikka ja Jaska Mäkynen.

Toivo paikallisiin

Ojala kertoo, että tangokadun lipunmyynti on sujunut vilkkaasti.

– Tilastot paljastavat, että 2010-luvulta lähtien sinne on nyt myyty enemmän lippuja kuin koskaan.

Tangoillakin on huomattu, miten korona on muuttanut ostokäyttäytymistä.

– Liput ostetaan vasta tapahtuman kynnyksellä. Uskon, että kauempaa tulevat ovat lippunsa jo hankkineet. Toivo onkin nyt paikallisissa ihmisissä. Lippuja saa vielä kaikkiin tapahtumiin ja konsertteihin.

Toimitusjohtaja odottaa tapahtumaa luottavaisin mielin ja on tyytyväinen povattuihin sääoloihin.

– Sää näyttäisi suosivan, parikymmentä astetta lämmintä. Pieni sadekuuro siellä täällä ei haittaa.

Tangot televisioidaan

Tangomarkkinoiden laulukilpailuja voi seurata suorana TangoTV:stä kanavapaikalta 17. Jos kanavaa ei saa näkymään, voi laulukilpailuja seurata suoraan verkossa pulsea.fi/tangotv.

Finaalin karsinta esitetään torstaina 7.7. kello 19-21.30 ja finaali lauantaina 9.7. kello 19-21.30.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka