Uutiset

Joka kolmas kohtaa syövän – Sairastuminen opetti Anne Mäkelän elämään hetkessä

Rankat sytostaattihoidot näkyivät kasvoilla punoituksena. Hoidot vievät mukanaan myös hiukset, ripset ja kulmakarvat.
Rankat sytostaattihoidot näkyivät kasvoilla punoituksena. Hoidot vievät mukanaan myös hiukset, ripset ja kulmakarvat.
Kuva: Anne Mäkelä
  • Virpi Kupiainen-Ämmälä

Ennen ja jälkeen. Näihin osiin Anne Mäkelä jakaa 50 vuotta kestäneen elämänsä. On aika ennen syöpää ja aika sen jälkeen.

Mäkelä sai kuulla sairastavansa munasarjasyöpää viime vuoden tammikuussa. Hän sanoo muistavansa ikuisesti puhelun, joka muutti elämän peruuttamattomasti.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lääkäri kertoi patologin havainneen, että Mäkelällä on syöpä. Siihen saakka oli luultu, että Tampereen yliopistollisessa sairaalassa leikkauspöydälle oli jäänyt vaaraton rajalaatuinen kasvain, jollainen Mäkelältä oli poistettu kolme vuotta aikaisemmin. Samalla lähtivät toinen munasarja, kohdunkaula, munanjohtimet ja kohtu.

Kuvissa näkyvät tekstit ovat lainauksia Anne Mäkelän syöpämatkan päiväkirjasta.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Joutuessaan luopumaan hiuksistaan Mäkelä lahjoitti ne hyväntekeväisyyteen.
Kuva: Anne Mäkelä

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mäkelä ei rynnännyt etsimään karuja faktatietoa Internetistä, vaan keskittyi lukemaan toivoa antavia tieteelisiä tutkimuksia. Parempi niin, sillä nopeallakin googlettamisella olisi selvinnyt, että munasarjasyöpä on vaarallisin gynekologinen syöpä. Se on salakavala ja aiheuttaa tavallisesti oireita vasta sitten, kun syöpä on levinnyt ympäröiviin kudoksiin. Viiden vuoden kuluttua diagnoosista on elossa 48 prosenttia potilaista.

Syöpää enemmän Mäkelä pelkäsi käytännön asioiden sujumista. Perheetön nainen selvitti heti, miten esimerkiksi työ- ja pankkiasiat hoituvat sairasloman aikana. Vanhemmat ja sisar huolehtivat syövästä ja siitä selviytymisestä murehtimisen.

Kuva: Anne Mäkelä

Gynekologiset syövät

Gynekologisilla syövillä tarkoitetaan syöpätyyppejä, jotka ovat lähtöisin naisen lisääntymiselimistä. Syöpä voi sijaita munasarjoissa, munajohtimessa, kohdunrungossa, kohdunkaulassa, ulkosynnyttimissä tai emättimessä. Myös niin sanottu vatsakalvon syöpä luetaan luetaan gynekologisiin syöpiin.

Gynekologiseen syöpään sairastuu vuosittain Suomessa noin

1 700 naista. Syöpien ilmaantuvuus on suurin 60–69-vuotiailla, mutta munasarjasyöpää esiintyy kaikenikäisillä.

Gynekologisia syöpiä hoidetaan tyypistä ja levinneisyydestä riippuen joko kirurgisilla toimenpiteillä, solunsalpaajilla, täsmälääkkeillä, sädehoidolla tai näiden yhdistelmillä.

Mainos

Mainos päättyy

Mainos

Mainos päättyy

Kuva: Anne Mäkelä

Hoidoista huono olo

Mäkelä puski selviytymismoodilla myös hoitojakson läpi. Hän halusi eroon pitkistä hiuksistaan, jotka olisivat joka tapauksessa irronneet syöpäsoluja tuhoavien, tiputuksena annettavien sytostaattihoitojen jälkeen.

Monelle naiselle hiusten menetys on syöpämatkan raskaimpia paikkoja. Mäkelä ei kampaajalla itkenyt. Iloa tuotti se, että hänen lettiensä ansiosta syövän takia hiuksensa menettänyt lapsi saa aidoista hiuksista tehdyn peruukin.

Sytostaatit aiheuttivat kipuja ja pahoinvointia. Mäkelän ainoa ajatus oli selvitä Seinäjoen sairaalassa toteutettavista hoitokerroista toiseen. Sytostaatteja annettiin kuusi kertaa.

Kuva: Anne Mäkelä
Kuvassa käyttämätön peruukki, jonka Mäkelä lahjoitti eteenpäin.
Kuva: Anne Mäkelä
Kuva: Anne Mäkelä
Mökki oli Mäkelälle korvaamaton lepopaikka syöpähoitojen aikana.
Kuva: Anne Mäkelä

Hoitojen loppuminen stressasi

Henkisesti raskain vaihe alkoi viime vuoden kesäkuussa päättyneiden sytostaattihoitojen jälkeen.

– Tuntui kuin olisi tiputettu pois siitä hoivasta ja hoidosta, joka arkea rytmitti. Jäi ihan yksin. Vasta silloin tajusi, minkä myllyn läpi on henkisesti mennyt, Mäkelä muistelee itsekin omia reaktioitaan ihmetellen.

– Kävin mustissa vesissä. Ajattelin, että mitä jos elämä oli nyt tässä. Toisaalta olin ennen syöpää elänyt niin että oksat pois ja risutkin mukana. Jos olisin kuollut, niin minkä sille sitten olisin voinut.

Kuva: Anne Mäkelä

Syöpäsiskosta tukea

Koko syöpämatkan ajan Mäkelä on hakenut vertaistukea gynekologisten syöpien Facebook-ryhmästä. Omia läheisiään hän ei halunnut tunteillaan kuormittaa.

Vertaistuen voima on Mäkelän mielestä siinä, että saman kokenut tietää, mistä toinen puhuu.

– Ryhmässä ei toivotettu vain tsemppiä ja sanottu, että kyllä kaikki järjestyy. Tuollaiset puheet tuntuivat turhauttavilta, vaikka tiesin läheisten tarkoittavan pelkkää hyvää. Ystävistä ja sukulaisista oli paremmin apua arjen asioiden hoidossa. He ulkoiluttivat niin lumilapiota kuin minuakin.

Facebook-ryhmässä Mäkelä tutustui samaa syöpää sairastaneeseen 42-vuotiaaseen naiseen.

– Ystävyys oli syvä, vaikka emme koskaan tavanneet toisiamme. Syöpäsisko antoi jopa omat päiväkirjansa luettavakseni.

Naisten kasvainten piti hoitojen jälkeen olla poissa. Sitten selvisi, etteivät lääkkeet ja sytostaatit olleetkaan tehonneet Facebook-ystävän syöpään.

– Tilanne muuttui silmänräpäyksessä. Hänen tilansa paheni. Viimeisen viestini hän näki, mutta ei enää vastannut. Syöpäsisko oli poissa.

Suuri uusiutumisriski

Munasarjasyöpä uusiutuu 80 prosentilla potilaista kahden leikkauksen jälkeisen vuoden kuluessa. Mäkelää tilanne huolestuttaa, mutta hän on luottavainen.

– Syöpäni huomattiin varhaisessa vaiheessa ja leikattiin nopeasti. Hoidot tehosivat hyvin. Käyn kontrolleissa säännöllisesti ja syön lääkkeitä loppuelämäni.

Nykyään nainen ei ajattele syöpää joka päivä.

– Haluan luoda uskoa niille, jotka ovat juuri nyt syöpäläisen kanssa samassa junassa. Yhä useammalla syöpä jää matkan varrelle. Vaikka se hyppäisi joskus uudelleen kyytiin, niin tilanne ei välttämättä ole toivoton. Lääketiede kehittyy koko ajan.

Mäkelä ole varma, istuuko nyt syövän vieressä vai hyvästelikö sen edellisellä asemalla.

– En tiedä, missä aikamuodossa taudista puhun. Sanonko, että minulla on syöpä vai että minulla oli syöpä?

Muille naisille Mäkelällä on tärkeä viesti.

– Muistakaa käydä gynekologilla vielä vaihdevuosien jälkeenkin. Omaan oloon ei kannata luottaa, sillä gynekologiset syövät ilmoittavat itsestään usein vasta liian myöhään.

Kuva: Anne Mäkelä

Saman kokenut ymmärtää

Naisten syövistä kymmenen prosenttia kuuluu gynekologisten syöpien ryhmään. Gynekologisiin syöpiin sairastuu Suomessa 1 700 naista joka vuosi.

Gynekologisista syövistä puhutaan vähän.

– Tuntuu, että asiaa jotenkin hävetään. Ehkä gynekologisten syöpien ajatellaan liittyvän jotenkin seksuaalisuuteen. Sellaisesta ei ole kyse. On vain saanut huonot kortit, kertoo munasarjasyövän sairastanut Anne Mäkelä.

Suomen gynekologiset syöpäpotilaat ry perustettiin potilaiden toiveesta kolme vuotta sitten. Oma yhdistys on Mäkelän mielestä tarpeellinen, sillä gynekologisiin syöpiin liittyy omat erityispiirteensä, kuten mahdollinen lapsettomuus, vaihdevuosioireet ja hoitojen aiheuttamat muut terveydelliset haasteet.

Yhdistyksellä on nykyään neljä vertaistukiryhmää. Mäkelä luotsaa Seinäjoella keväällä alkanutta ryhmää. Silloin aiheesta saapui keskustelemaan puolenkymmentä naista.

– Tietysti toivomme, että uusia jäseniä ei ilmesty, sillä silloin joku on sairastunut. Jos syöpä kuitenkin tulee, ryhmä on hyvä paikka käydä ajatuksia läpi.

Mäkelä painottaa, että kenenkään ei ole pakko puhua.

– Jo se auttaa, että kuulee toisen samassa tilanteessa olevan käyvän läpi samanlaisia asioita kuin mitä itsellä pyörii mielessä.

Pelkkää itkua kokoontumiset eivät silti ole olleet.

– Nauraakin saa. Huumori on yksi hyvä tapa käsitellä vaikeita asioita, Mäkelä tietää.

Seinäjoen vertaistukiryhmän seuraavat kokoontumiskerrat ovat Toimintojentalolla 8.11. ja 13.12.

Roosa nauha -keräys

  • Syöpäsäätiön lokakuussa vietettävällä Roosa Nauha -kampanjalla tuetaan kaikkien syöpien tutkimusta sekä tarjotaan maksutonta neuvontaa sairastuneille ja heidän läheisilleen.

  • Tämän vuoden teemana on lasten syövät. Suomessa sairastuu syöpään vuodessa noin 160 lasta.

  • Viime vuonna kampanja tuotti Suomessa viisi miljoonaa euroa. Se on ennätystulos. 20 vuoden aikana on kerätty yhteensä 17 miljoonaa euroa.

  • Rahaa saadaan rintapieleen kiinnitettävän vaaleanpunaisen nauhan ja monien muiden tuotteiden myynnistä. Tuotteet ja ohjeet rahan lahjoittamiseen löytyvät verkosta osoitteesta www.roosanauha.fi

Jaa artikkeli
Lounaspaikka