Jokainen äiti ja vauva on taideteos – Valokuvaaja haluaa pysäyttää ohikiitävät hetket ja tuoda esiin tavallisen äidin erityisyyden

Voi kun sulla on suloinen vauva! ihastelee valokuvaaja Päivi Takala riisuessaan vaaleanpunaista villahaalaria kymmenen päivän ikäiseltä kääröltä. Takala nostaa vauvan syliinsä ja nuuhkii tämän tummaa tukkaa, jossa on vielä vastasyntyneen huumaava tuoksu.

Pikkuneiti Nissinen on saapunut valokuvattavaksi Takalan kotistudioon. On täydellinen kuvauspäivä, sillä auringon valo siivilöityy kauniisti olohuoneen valkoisten verhojen läpi. Tunnelma on seesteinen.

– Jos on yhtään sellainen olo, että vauva on nälkäinen, niin voit ihan rauhassa antaa tissiä. Meillä ei ole kiire minnekään, Takala juttelee ensimmäistä kertaa äidiksi tulleelle Satu Nissiselle.

Pienten hörppyjen jälkeen on röyhtäytyksen vuoro. Ja hups, nyt kuulostaa siltä, että jotain tuli ulos myös toisesta päästä. Kolmen lapsen äitinä Takala vaihtaa vaipan varmoin ottein.

– Ei tässä kuinkaan käynyt! Joskus kakka tursuaa vaipan ja bodyn läpi korviin saakka. Sitten vain käydään pesulla ja jatketaan hommia.

On kulunut puoli tuntia eikä yhtäkään valokuvaa ole vielä otettu. Se on tarkoituskin, sillä Takala haluaa tarjota juuri äidiksi tulleille kokonaisvaltaisen, rentouttavan kokemuksen. Hetken, jossa vauvaa hoidetaan yhdessä, jutellaan ja juodaan kahvit sillä välin, kun vauva ottaa kauneusunet.

Uniikki savikimpale

Sitten päästään asiaan. Puoliunessa oleva pikkuneiti asetellaan valkoisen kuvaustyynyn päälle. Alle pariviikkoinen ihmistaimi asettuu luonnostaan asentoon, jossa se vietti aikaa äitinsä kohdussa. Ilkosillaan oleva vauva saa lämmikkeekseen valkoisen harson.

Takala ottaa kameran esiin.

– Vauvojen kuvaaminen on oma taiteenlajinsa. Kuvia ei vain räpsitä, vaan hyvään lopputulokseen vaaditaan luonnonvalon ja kameran teknisen hallinnan lisäksi perheen dynamiikan lukemista ja vauvan aistimista. Vauvat ovat uniikkeja savikimpaleita, joista pyrin luomaan taidetta. Koen olevani eräänlainen vauvakuiskaaja, Takala pohtii.

Vastasyntyneiden valokuvaaminen on nykyään suosittua varsinkin isoissa kaupungeissa. Etelä-Pohjanmaalle trendit saapuvat aina hieman jälkijunassa.

– Väki on tottunut perinteisiin kivijalkakuvaamoihin, joissa vauvasta otetaan muutama kuva muistoksi näyttävän rekvisiitan keskellä. Vähitellen aitoutta, yhteyttä, tunteita ja luonnollisuutta korostava minimaalinen tyyli on alkanut puhutella myös täällä, kolme vuotta vauvoja ja odottavia äitejä kuvannut Takala kertoo.

Mitä on paljaiden varpaiden takana?

Vauvavalokuvaus ei Takalan mielestä saa olla pelkkää pienten, paljaiden varpaiden ihastelua ja ruusunpunaista vauvasöpöstelyä. Takala antaakin kuvaustilanteessa äidille vähintään yhtä paljon huomiota kuin vauvalle.

Juuri synnyttänyt nainen ei aina koe itseään kauniiksi, mutta valokuvaaja rohkaisee äitejä linssin eteen.

– Parhaimmillaan valokuva voi muuttaa mielikuvaa siitä, miten näemme itsemme ja toisemme. Synnyttänyt saattaa tuntea kehonsa raskaaksi, mutta valokuvassa äiti voi nähdä itsensä niin sisäisesti kuin ulkoisestikin kauniina. Hän voi olla vahva tai herkkä, mutta täydellinen taideteos juuri omana itsenään.

Tämä jäi kuvaustilanteesta myös Satu Nissisen mieleen.

– Minua ja vauvaa kehuttiin koko ajan. Se tuntui hyvältä. Tiesin, että vaikka olisin nuhjuinen ja vauva itkuinen, niin kyllä me silti kelvataan ja kuvista tulee hyviä.

Vauvavalokuvauksessa ei ole kyse vain kauniista lopputuloksesta. Takala toivoo, että kuvien kautta naiset voisivat nähdä kauneutta omassa tavassaan olla äiti.

– Ihan tavallinenkin äiti on erityinen. Haluan auttaa naisia huomaamaan oman riittävyytensä ja sen, että on olemassa erilaisia tapoja olla äiti. Äitiyden ei tarvitse tarkoittaa omien rajojen ja tarpeiden unohtamista. Itse hukkasin itseni vauva- ja pikkulapsiaikoihin.

Äitiys ei ole pelkkää onnea

Takala kokee olevansa etuoikeutettu, koska saa työssään kohdata äitejä ja perheitä herkän, ainutlaatuisen ja silmänräpäyksessä ohikiitävän elämänvaiheen äärellä.

– Rakastan sitä, että voin vangita valokuvaan äidistä ja vauvasta jotain haurasta, herkkää, raadollista, täydellisen epätäydellistä ja voimakasta. Kaikkea sitä, mitä äitiyskin on.

Äitiys on Takalan mielestä samalla saamista ja luopumista. Lähellä pitämistä ja irti päästämistä. Väsymystä, onnea, raivoa, rakkautta. Täynnä ristiriitaisuuksia, joista ei julkisesti puhuta.

– Mitä äitiys oikein on, kun turha hössötys riisutaan ympäriltä? Odotusaika, vauvan syntymä ja lasten kasvu ovat kaikki vaiheita, joissa äiti tarvitsee kaiken mahdollisen kannustuksen ja muistutuksen siitä, että hän on hyvä ja riittävä. Saamme arjessa ihan riittävästi epäonnistumisen kokemuksia vanhempana, Takala pohtii.

Naista kiinnostaa äitiys myös yhteiskunnallisesta ja poliittisestakin näkökulmasta.

– Äitiys on tietyllä tapaa paineistettua. Siihen puututaan, vaikka se on hyvin henkilökohtainen tila ja kokemus.