Joko olet kokeillut wakeboardingia? – Epari Wakedayssa vesilautaillaan Eparin piikkiin

Epari Wakedayssa saa kokeilla vesilautailua ilmaiseksi. Vanhat urheiluvälineet voi lahjoittaa Hopelle.

Epari Wakeday on Eparin ja EPOP Waken järjestämä nuorille suunnattu hyvän mielen tapahtuma. Tapahtuma järjestetään perjantaina 6. elokuuta EPOP Wakella Tanelinrannassa.

Päivän aikana pääsee Eparin piikkiin kokeilemaan ilmaiseksi wakeboardingia eli vesilautailua, viettämään aikaa ystävien kanssa sekä tutustumaan Epariin ja EPOP Wakeen.

– Wakeboarding on laji, joka ei katso ikää. Meidän nuorimmat asiakkaat ovat olleet viisivuotiaita ja tällä hetkellä vanhimmat aktiiviset harrastajat ovat kuusikymppisiä. Käytännössä siis kaikki, jotka osaavat uida, voivat tulla lajia kokeilemaan, yrittäjä Elmo Saikkonen kertoo.

Vesilautailun lisäksi päivän aikana on mahdollista shoppailla PompShopin kojulla, lukea Eparia ja ihan vaan rentoutua ja viettää aikaa toivon mukaan hyvässä säässä. Iltapäivällä alkaa myös niin sanotut afterwaket, jolloin paikalle saapuu DJ ja Rollsin ruokakärry sekä KVS luomaan iltatunnelmaa.

Alusta lähtien päivään haluttiin tuoda mukaan myös hyväntekeväisyysnäkökulma. Siksi hyväntekeväisyysjärjestö Hope kerää paikan päällä käytettyjä urheiluvälineitä vähävaraisten lasten ja nuorten käyttöön.

Missä?

Tapahtuma järjestetään perjantaina 6. elokuuta kello 11-21 EPOP Wakella Tanelinrannassa. Mukana ovat myös yhteistyökumppanit PompShop, KVS, Rolls ja Hope.