Kadunvarsien siivous toi ympäristöpalkinnon – Roskia riittää ja uusia kampanjoita on luvassa

Kadunvarsien siivouskampanjoiden organisaattorit Satu Metsomäki ja Sari Jalonen saivat ympäristöpalkinnon.

Etelä-Pohjanmaan luonnonsuojeluyhdistys ry on palkinnut seinäjokelaiset Satu Metsomäen ja Sari Jalosen ympäristöpalkinnolla. Naiset järjestivät lähiympäristön siivouskampanjoita Seinäjoella viime keväänä ja saivat innostettua niihin mukaan kymmeniä vapaaehtoisia.

Kaksikko kyllästyi lumen alta paljastuneisiin roskiin ja alkoi kerätä niitä. Roskia riitti ja naiset pyysivät muita talkoisiin Facebookissa Seinäjoen avoimessa puskaradiossa.

Palkintolautakunnan mielestä Metsomäen ja Jalosen toiminta osoittaa rohkeutta ja uhrautuvuutta.

– Naiset lähtivät siivoamaan toisten hylkäämiä roskia ja uhrasivat omaa vapaa-aikaansa, näyttivät esimerkkiä ja innostivat muita. Samalla he järjestivät yhteistä tekemistä koronavuoden eristäytymisen keskellä, selvittävät puheenjohtaja Pasi Kataja ja varapuheenjohtaja Hannu Tuomisto.

Epari teki asiasta viime vuonna jutun (13.5.2020) ja se poiki lisää kökkäläisiä. Tarvetta siivoukselle oli.

– Take away -kulttuuri näkyy ojanpohjissa. Limsamukeja, niiden muovikansia ja pillejä oli valtavasti. Nuuskapaketteja ja tupakantumppeja oli myös todella paljon. Pahin löytö oli neljän litran täysinäinen öljykanisteri, Metsomäki päivitteli tuolloin.

Vaikka roskia kerättiinkin isolla porukalla, niitä riittää edelleen. Siivouskampanjoita on luvassa tällekin keväälle. Suunnitelmat eivät ole vielä selvillä, mutta monenlaisia ideoita on mielessä.

– Voisi olla tietty aika, jolloin roskia kerättäisiin. Työtä voisi tehdä tiimeittäin. Tiimi voi olla esimerkiksi perhe tai työporukka. Joukueilla voisi olla tiimiasut tai vaikka ilmapalloja tunnisteena, Jalonen visioi.

Jos siivouskampanjaan lähtee viime vuoden tapaan mukaan sponsoreita, Jalonen toivoo, että tekijät saisivat työstään pienen tunnustuksen.

– Palkinnon saisi, jos ottaisi paikasta kuvan ennen ja jälkeen siivoamisen. Kiva palkinto voisi olla vaikkapa kunniakirja.

Metsomäki toivoo, että Pohjassa asuvat naiset saisivat taas apua.

– Emme me kahdestaan ehdi joka paikaan, mutta yhdessä saadaan paljon aikaan.