Kaikille kasperilaisille tuttu kauppiaspari jäi eläkkeelle – Anna-Maija ja Hannu Koivula palvelivat K-Marketissa liki 24 vuotta

Koivulat pitivät kauppaa Kasperissa 23 vuotta ja seitsemän kuukautta. Nyt on eläkepäivien vuoro.

Kasperin K-Marketissa on tätä lukiessasi uudet yrittäjät. Talossa kauppiaina 23 vuotta ja seitsemän kuukautta toimineet Anna-Maija ja Hannu Koivula tekivät viimeisen työpäivänsä maanantaina.

Aloitettuaan ennen aamuseitsemää Koivulat pääsivät kotiin iltakymmeneltä, väsyneinä, mutta viimeiseen sarkaansa tyytyväisinä.

– Kyllä siinä piti vielä lasilliset kuohuvaa ottaa, erään aikakauden päättymisen merkiksi, Anna-Maija Koivula sanoo.

Kauppiassopimuksen päätyttyä pariskunta lähtee uuteen elämänvaiheeseen odottavin mielin.

– Mukavalta tuntuu. Innolla vain uutta kohti, Hannu Koivula sanoo ja lisää, että kummallekin on ostettu jo sähköpyörä.

– Kesän kalenteri on auki. Muuta varmaa ei ole kuin se, että kilometrejä kertyy mittariin.

Anna-Maija Koivula lisää, että ilmassa on tottakai haikeuttakin.

– Iso osa elämästä on mennyt kaupalla. On tehty pitkiä päiviä ja viikonloppuja, hän muistelee.

Miltei 24 vuoden taipaleelta mieleen nousevat kaupan remontti vuonna 2000 sekä samoihin aikoihin käyttöön tullut uusi rahayksikkö.

– Asiakkaille piti saada annettua vaihtorahat euroina. Väki oli innoissaan näkemään uutta rahaa, jota meni hurjasti. Muistan, kuinka euroja haettiin pankista Atrian laatikoilla pitkin viikkoa, Hannu Koivula kertoo.

Kasperissa uusille yrittäjille jää hyvin hoidettu kauppa, jossa noin 700 neliön alalla on noin 4500 tuotetta. Puhutaan yhdestä maakunnan isoimmista K-Marketeista.

– Meillä on ollut vajaa tuhat päiväkävijää vauvasta vaariin, Anna-Maija Koivula arvioi.

Kaupalla on päässyt näkemään myös sukupolvien vaihtumisen.

– Sellaiset, jotka ovat aikoinaan itse olleet lastenvaunuissa, käyvät nyt kaupassa omien lastensa kanssa, Koivula kertoo.

–Vuosien varrella asiakkaista on tullut tuttuja ja ystäviäkin. On vaihdettu ilot ja surut.

Kasperi tunnetaan vilkkaana asuinalueena, jossa marketilla on ollut vakiintunut asiakaskuntansa.

– Valtavat kiitokset kaikille, jotka ovat uskollisesti käyneet omassa kyläkaupassa. Samaten kiitos henkilökunnalle. He ovat asiakkaiden keskuudessa tykättyä porukkaa, yrittäjät sanovat.

Henkilökunta siirtyy vanhana uuden yrittäjän palvelukseen. Ensi vuonna työmaaksi vaihtuu Kasperin uusi K-Market, joka valmistuu noin sadan metrin päähän liikenneympyrän kupeeseen.

– Siihen saakka kauppa tässä jatkuu normaalisti, vieläpä pidennetyin aukioloajoin, Hannu Koivula vinkkaa.

Tero Hautamäki