Uutiset

Keski-ikäisten diskossa pelataan bingoa ja valomerkki tulee puolilta öin - Raimo Sarajärvi lupaa stadionille "täyden festarimeiningin"

Tapahtuman tuottaja Arttu Lindeman (vas.), SJK:n omistaja Raimo Sarajärvi ja stadionin toimitusjohtaja Ari Toivonen.
Tapahtuman tuottaja Arttu Lindeman (vas.), SJK:n omistaja Raimo Sarajärvi ja stadionin toimitusjohtaja Ari Toivonen.
Kuva: Tero Hautamäki
  • Tero Hautamäki

Seinäjoen jalkapallostadionilla järjestetään kuukauden kuluttua uusi keski-ikäisille suunnattu tapahtuma, K-44-disko. Järjestäjinä ovat SJK, OmaSp Stadion ja Solar Films.

Aloitetaan kuitenkin siitä, mikä on kaikkein erikoisinta. Nimittäin, mitä tapahtuman tiedotustilaisuudessa tekee nuori nu metal -artisti Arttu Lindeman?

– Valikoiduin tapahtuman yhdeksi tuottajaksi yhteisten tuttavien kautta, Lindeman aloittaa.

– Eli se oli Markus Selin, joka toi minut tähän pöytään mukaan ideoimaan. Kun kuulin K-44-diskosta, sanoin heti, että siellä on sitten oltava kunnon bingo. Porukka nauroi ensin, että joo joo, kyllä varmaan.

– Sitten tuli hiljaista. Kohta kaikki olivat että todellakin, bingo nimenomaan pitää olla. Eihän sitä pääse pelaamaan enää missään, Lindeman selvittää.

Hän uskaltaa kuulemansa perusteella luvata, että stadionilla pelataan Seinäjoen bingohistorian kovimmat palkinnot.

– Kahvipaketteja voidaan jakaa voittoina korkeintaan vitsillä. Yhteistyökumppaneiden kanssa neuvotellaan oikeasti hyvät palkinnot, Lindeman tietää.

Pääpalkinto on jo tiedossa. Se ainakin on kova, kahden hengen lomamatka etelään. Kohde on vielä avoinna, mutta Etelä-Eurooppa on todennäköisin sijainti.

– Tavoite olisi, että voittolento lähtisi Rengonharjulta. Silloin pääpalkinto olisi paras mahdollinen, Raimo Sarajärvi SJK:sta pohtii.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Värivalot vs. luonnonvalo

Toukokuista kevätiltaa ja luonnonvaloa järjestäjät eivät pidä ongelmana.

– Värivaloilla saa niin paljon aikaan. Lisäksi lavan vieressä on isot näytöt, joihin ajetaan nostalgista kuvamaailmaa musiikkia tukemaan. Musana tulee olemaan 70–90-lukujen parhaat tanssibiisit, alkuperäisinä esityksinä. Ei todellakaan mitään remixejä, Lindeman huomauttaa.

Levyjä soittaa DJ Salsa, joka voitti tiskijukkien SM-kisat jo vuonna 1983.

– Se on ihan erikoismies tähän hommaan. Tietää kaiken vanhasta ja uudemmastakin musasta, Lindeman hehkuttaa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Arttu Seppälä juontaa

Illassa on monille tuttu seremoniamestari, SJK:n otteluiden juontajana tunnettu Arttu Seppälä.

– Arttu on juuri sopiva kaveri juontamaan tällaiset bileet. Supliikki ei niin sanotusti lopu kesken, Ari Toivonen luonnehtii.

Toivonen aloitti maaliskuussa OmaSp Stadionin tapahtuma- ja ravintolatoimin-taa hallinnoivan W-media & Management Oy:n toimitusjohtajana.

– Tällainen tapahtuma sopii meille kuin nakutettu. Meillä on aikuisyleisöä kiinnostavat puitteet ja palvelut, Toivonen arvioi.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Leffanäytös kentällä

K-44-disko järjestetään lauantaina 20. toukokuuta. Ovet avataan noin kello 17–18 aikoihin. Alkuillan ohjelmana toimii bingokisan lisäksi elokuvanäytös jalkapallokentällä.

Elokuvana on uusi Mielensäpahoittaja – eskorttia etsimässä. Yhteistyössä on mukana myös elokuvateatteri Biorex.

– Kentälle ajetaan isot näytöt, ja elokuvaa voi katsella katsomon penkeillä istuskellen, Raimo Sarajärvi selvittää.

Elokuvan jälkeen ilta jatkuu diskolla. Valomerkki tapahtumassa annetaan jo puolilta öin.

– Eikös se ole juuri sopiva pilkun paikka meidän ikäisille. Ja tottakai iltaa voi halutessaan helposti jatkaa keskustassa, Sarajärvi sanoo ja kertoo Lontoon bussien ajavan kaupungin ja stadionin väliä säännöllisesti.

Mainos

Mainos päättyy

Mainos

Mainos päättyy

Tuhansia odotetaan

Turussa ja Tampereella on tehty viime vuonna useita loppuunmyytyjä K-45-diskoja. Sen pohjalta Sarajärvi uskaltaa odottaa stadionille noin 4 000–5 000 kävijää.

– Haetaan erityisesti työ- ja tykyporukoita sekä kaveriporukoita. Tämä on hyvä paikka kokoontua isolla tai pienemmällä sakilla.

Tapahtuman tuotto menee SJK Akatemian nuorten pelaajien kehitykseen.

Vanhemman mukana

Miten tapahtuman nimessä oleva ikäraja pitäisi tulkita?

– Ihan normaalisti. Jos joku jää ikänsä puolesta vähän alakanttiin, niin sisään pääsee kuitenkin vanhemman mukana, Sarajärvi naureskelee.

Hän kertoo, että K-44-disko on uusi kokeilu stadionin vuosikellossa, jossa on jo paljon tapahtumia eri kohderyhmille.

– Tarkoitus on tarjota uudenlainen hyvän mielen juttu paikallisille. Nyt kun meillä on stadionin kiinteä lava ja puitteet kunnossa, kaikenlaista on kiva järjestää. Aikuisten diskoonkin tehdään täysi festarimeininki, Sarajärvi lupaa.

Jaa artikkeli
Lounaspaikka