Uutiset

Kun eläkeläinen ei halua jäädä kiikkustuoliin, hän lähtee keikalle – uusi rekrypalvelu Seinäjoella työllistää aktiivisia eläkeläisiä

Pia Alanko on perustanut Seinäjoelle yrityksen nimeltä ViiskytViisPlus. Kuva Tero Hautamäki
  • Epari

Länsinaapurista rantautuu aika ajoin Suomeen uusia ideoita ja toimintamalleja. Yksi viimeisistä on ViiskytViisPlus Oy, yritys, joka tarjoaa töitä yli 55-vuotiaille työttömille ja eläkeläisille ja yhdistää heitä työn tilaajiin.

Yritys on perustettu vuonna 2009 Ruotsissa, missä se nykyisin työllistää lähes sadalla paikkakunnalla yli 1 300 työntekijää.

Suomessa ketju on aloittanut ensimmäisenä Seinäjoella viime toukokuussa. Täkäläisenä yrittäjänä toimii Pia Alanko. Tähän mennessä hän on laskuttanut asiakkaita noin 800 tunnin edestä.

– Parhaimmisto Ruotsissa laskuttaa saman verran päivässä. Meillä toimintaa siis vasta käynnistellään. Uskon kuitenkin, että kasvamme nopeasti, Alanko arvioi.

Alangon tallissa Seinäjoella on nyt kymmenkunta työntekijää. Heistä suurin osa on eläkeläisiä.

Yhteinen nimittäjä on se, ettei kellään ole enää mielessä uran tekeminen. Sen sijaan motiiveina keikkatöihin ovat lisäansiot ja aktiivisen elämän ylläpitäminen.

– Ei haluta jäädä vielä kiikkustuoliin. Toisilla saattaa olla puoliso yhä työelämässä, eikä yksin kotona oleminen houkuta.

Alanko toteaa, että iso tekijä on myös auttamisen ilo ja hyödyksi oleminen.

– Hyväntekeminen tuottaa merkityksellisyyden tunteen. Samalla terveys ja vireys säilyvät. Niitä moni osaa jo arvostaa.

Alanko rekrytoi työntekijöitä kahvin tai lounaan merkeissä.

– Keskustelun aikana kartoitetaan, mitä kukin haluaa tai ei halua tehdä. Usein on niin, että halutaan jotakin muuta kuin mitä on työuran aikana tehty.

Eniten on halukkuutta nikkarointiin, siivouksiin ja erilaisiin kotitalkkarin hommiin kauppa-avusta puutarhatöihin.

Ahkerimpia tilaajia ovat yksityishenkilöt ja taloyhtiöt.

– Yleensä työntekijä otetaan päiväksi. Minimikeikka meillä on kaksi tuntia.

Yritys vakuuttaa työntekijät ja maksaa tuntipalkan, lomakorvaukset sekä TEL- ja LEL-maksut.

Asiakkaalle työt ovat kotitalousvähennyskelpoisia.

– Ikäihmisiltä ja vajaakuntoisilta saamme lisäksi laskuttaa ilman alv:ia. Se on merkittävä lisäetu monelle.

Alanko kertoo, että työvoimatoimisto suhtautuu heihin positiivisesti.

– Nostamme yli 55-vuotiaiden työttömien ja eläkeläisten ammattitaitoa, kun tarjoamme heille keikka- tai osa-aikatyötä, Alanko toteaa.

Hän uskoo, että iäkkäämmissä työntekijöissä voi olla yksi vastaus Suomen työvoimapulaan. Esimerkiksi ViiskytViisPlussan kautta on riskitöntä kokeilla vanhempaa sukupolvea työsuhteeseen yrityksiin.

– Konkareilla on kokemuksen tuomaa osaamista ja pelisilmää. Ne ovat arvokkaita ominaisuuksia työelämässä edelleen.

Tero Hautamäki

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka