Uutiset

Kun hälytystehtävä kestää yli kuusi tuntia, tarvitaan muutakin kuin makkaraa –  Nurmon VPK:n naisosasto huolehtii muonituksesta vaikka keskellä yötä

Vapaapalokuntalaisilla on kolme univormua. Punaista huomioliiviä käytetään lämpimillä keleillä ja keltaista kylmällä, tuulisella ja sateisella säällä. Punaiset paidat naisilla on päällä keittiössä. Kuvassa univormuja esittelevät Tarja-Tuulia Huttula (vas.), Raija Mansikkamäki, Kirsi-Maria Mäki-Teppo, Elvi Mäki-Teppo, Pirita Setälä, Mirella Majanen, Ritva Meskanen, Leena Mäntyniemi ja Kirsti Koivisto.
Vapaapalokuntalaisilla on kolme univormua. Punaista huomioliiviä käytetään lämpimillä keleillä ja keltaista kylmällä, tuulisella ja sateisella säällä. Punaiset paidat naisilla on päällä keittiössä. Kuvassa univormuja esittelevät Tarja-Tuulia Huttula (vas.), Raija Mansikkamäki, Kirsi-Maria Mäki-Teppo, Elvi Mäki-Teppo, Pirita Setälä, Mirella Majanen, Ritva Meskanen, Leena Mäntyniemi ja Kirsti Koivisto.
Kuva: Heidi Piisalo
  • Heidi Piisalo

Paloaseman hallissa kaikuu iloinen puheensorina. Nurmon vapaapalokunnan (VPK) naisosasto on pistänyt ykköset päälle ja pöydän koreaksi.

Tänään tarjolle on katettu säilykelihaa, hapankorppuja ja purkkihernekeittoa. Lisäksi pöydästä löytyy vessapaperia, shampoota ja paristoja.

Kuten listasta saattaa arvata, kyseessä ei ole tavallinen illallinen. Naiset ovat kattaneet hätävarapöydän.

Pöytään on koottu tarvikkeita, joita tulisi löytyä jokaisen kotoa poikkeustilannetta varten. Asia on tänä talvena ollut usein esillä.

– Paikallisilla ihmisillä on hätävara kunnossa, naisosaston varajohtaja Kirsi-Maria Mäki-Teppo kehuu.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Keikalle keskellä yötä

Naisosaston pääasiallinen tehtävä on huolehtia henkilöstön muonituksesta hälytystehtävissä sekä koulutuksissa.

Hälytykset eivät katso aikaa tai paikkaa. Naiset kertovatkin painelleensa samoilla silmillä yökeikalta päivätyöhön.

Tieto hälytyksestä tulee puhelimen keskusteluryhmään, jonne kuitataan pääseekö keikalle vai ei.

Hälytyksen laajuudesta riippuen muonitusta lähtee valmistelemaan neljä henkilöä, tilannepaikalle kaksi tai kolme.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Leipä, makkara ja ruoka

Naisosaston johtaja Pirita Setälä kertoo, että hälytysmuonituksessa on kolme vaihetta.

Lyhytkestoisessa muonituksessa tarjoillaan kahvia, teetä, mehua ja leipää. Toisessa vaiheessa mukaan tulee makkara.

Kolmas vaihe sisältää lisäksi lämpimän ruoan. Siihen siirrytään, kun tehtävän kesto on yli kuusi tuntia.

– Työtä porrastetaan. Yhdet tekevät ruoan, toiset lähtevät tilannepaikalle ja kolmannet siivoavat keittiön.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Villasukkia ja kesäkukkia

Jäseniä naisosastossa on tällä hetkellä kuusitoista. Ikähaarukka vaihtelee 28–79 vuoden välillä.

Yhteishenki on naisten mukaan hyvä. Siitä kertoo esimerkiksi 90-luvun lopun neulontatempaus. Silloin neulottiin palomiehille 65 paria villasukkia.

Viime kevään virkistysretkeä kukkatarhalle muistellaan myös lämpimästi.

– Henkilöstöauto oli lopulta niin täynnä amppeleita, ettei meistä näkynyt kuin nenänpäät, naiset nauravat.

Mainos

Mainos päättyy

Mainos

Mainos päättyy

90-luvulla naiset neuloivat 65 paria villasukkia paloaseman miehille. Vanhat sukat ovat jo kuluneet puhki, mutta samalla kaavalla on tehty uusia.
Kuva: Heidi Piisalo

Yhteisön tuki läpi elämän

Kirsi-Maria Mäki-Tepolla on juhlavuosi. Täyteen tuli 40 vuotta vapaapalokuntatoiminnassa. Harrastus on antanut naiselle paljon.

– Tapasin mieheni tämän ansiosta. Olin mukana nuoriso-osastossa, jossa tuleva aviomies oli kouluttajana.

Rakkaus roihahti ja piti loppuun asti. Mäki-Tepon mies menehtyi puolitoista vuotta sitten saatuaan sairauskohtauksen. Mäki-Teppo aloitti elvytyksen kotona, mutta lopputulos oli siitä huolimatta pahin mahdollinen.

– Olen saanut vapaapalokunnan yhteisöltä paljon tukea surumatkani varrella, Mäki-Teppo kiittää.

Koko perheen harrastus

Monet naisosaston jäsenet ovat tulleet mukaan nuoriso-osastolta tai puolisoidensa kautta. Myös perheiden lapset ovat usein mukana toiminnassa.

Vapaapalokuntatoimintaan osallistuminen ei maksa mitään. Samalla pääsee auttamaan muita ja oppimaan tärkeitä taitoja. Naiset harjoittelevat säännöllisesti esimerkiksi alkusammutusta.

– Koskaan ei voi tietää, milloin mitäkin taitoja tarvitsee. Itse tarvitsin ensiaputaitoja, kun mieheni sai sairauskohtauksen, Mäki-Teppo summaa.

Vapaapalokunnassa pääsee harjoittelemaan tärkeitä taitoja kuten alkusammutusta.
Kuva: Pirita Setälän kotialbumi
Jaa artikkeli
Lounaspaikka