Uutiset

Lapua 1976 -elokuvalle suotuisa vastaanotto ensi-iltaviikonloppuna

Lapua 1976 -elokuvaa tähdittävät Hannu-Pekka Björkman, Linnea Leino ja Konsta Laakso.
Lapua 1976 -elokuvaa tähdittävät Hannu-Pekka Björkman, Linnea Leino ja Konsta Laakso.
Kuva: Tomi Kosonen

Lapua 1976 -elokuvan ensi-iltaviikonloppu (1.-3. syyskuuta) oli sille suotuisa, elokuvan tekijät kertovat maanantaisessa tiedotteessaan.

Kolmen päivän aikana Lapua 1976:n kävi katsomassa yli 21 500 katsojaa. Tositapahtumiin perustuva fiktioelokuva kertoo Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä ja siitä, miten tragedia vaikutti pienellä paikkakunnalla. Pääosissa nähdään Linnea LeinoKonsta Laakso, Hannu-Pekka Björkman ja Leo Sjöman.

Elokuvan tuottajat, Pekka Pohjoispää ja Mikko Jokipii, kertovat saaneensa ensi-iltaviikonloppuna paljon kiitosta ja kehuja.

– Olemme tekijöinä erittäin onnellisia, että elokuva on löytänyt yleisönsä. Yleisöpalaute elokuvasta on ollut todella positiivista, ihmiset ovat olleet liikuttuneita ja kiitelleet elokuvasta elokuvateattereissa ja eri somekanavissa, he kommentoivat.

Lapua 1976 -elokuvaa on kuvattu Lapualla ja Seinäjoella. Räjähdyspaikka lavastettiin Tiistenjoen Nuorisoseuran kentälle, lataamo luotiin Seinäjoella sijaitsevaan VR:n vanhaan makasiiniin. Elokuvassa nähdään alkuperäisiä lataamokoneita, jotka saatiin Lapuan Taidemuseolta.

Elokuvan on ohjannut Toni Kurkimäki ja käsikirjoittanut Tuukka Haapamäki. Elokuvaa levittää Finnkinon elokuvalevitys.

Jaa artikkeli
Lounaspaikka