Uutiset

Antaisitko vieraan mummon tai paapan vallata sohvasi? – Perhehoidossa vanhukset elävät hoitajansa kanssa saman katon alla

Mirja Taipalus (vas.), Onni Kivistö ja Sylvi Tammisto ovat vielä niin hyvässä kunnossa, että eivät olisi oikeutettuja tehostettuun palveluasumiseen. Kuvat Virpi Kupiainen-Ämmälä
  • Epari

Suostuisitko siihen, että tuntemattomat vanhukset valtaisivat sohvasi? Mirjami ja Hannu Rantamäki hoitavat ikäihmisiä kotonaan.

Takassa palaa tuli. Se lämmittää mukavasti sohvalla lekottelevan Onni Kivistön varpaita, mutta miehen ei enää tarvitse enää puiden pilkkomisesta ja niiden kantamisesta huolehtia.

Klapeja takkaan heittelee Hannu Rantamäki. Hän on töissä, vaikka touhuaakin omassa olohuoneessaan. Pari vuotta sitten eläkkeelle jääneen miehen ja hänen puolisonsa Mirjamin kodissa Kurikan Luovan kylässä asuu kolme pariskunnalle entuudestaan täysin tuntematonta vanhusta. Rantamäet ovat heidän perhehoitajiaan. Aviopari tekee työkseen sitä, mikä vielä muutama vuosikymmen sitten hoitui melkein huomaamatta, kun eri sukupolvet asuivat saman katon alla.

Viime vuoden heinäkuussa avattu Rantamäen perhekoti on Kurikan ensimmäinen. Toinen saatiin vuoden vaihteessa. Tämän vuoden aikana perhekoteja on tarkoitus avata myös Ilmajoelle, Seinäjoelle ja Lapualle.

– Perhekoti kuulostaa hienolta, mutta mekin olemme ihan tavallinen perhe ja meillä on ihan tavallinen koti, Mirjami Rantamäki sanoo ja katsoo ympärilleen.

Äkkiseltään perhekodin idea tuntuu kummalliselta. Kuka haluaisi ottaa ventovieraan vanhuksen kotiinsa asumaan tai kuka haluaisi muuttaa toisen kotiin?

Rantamäet ihmettelevät kysymystä. Heidän perheensä elämäntapaan on jo parikymmentä vuotta kuulunut se, että talon ovet ovat aina avoinna apua tarvitseville. Tähän saakka työtä on tehty lasten ja nuorten parissa. Neljän biologisen lapsensa lisäksi aviopari on antanut kodin noin 40 lapselle. Osa heistä on viipynyt sijaiskodissa yhden yön, osa vuosia.

Nyt hoidettavien painopiste on siirtymässä vanhuksiin. Takan edessä lämmittelevän Onni Kivistön, 94, kanssa samalla sohvalla istuvat Mirja Taipalus ja Sylvi Tammisto. Molemmilla on elämäntaivalta takana 97 vuotta.

– Täällä on hyvä olla. Olemme kuin perheenjäseniä. Isäntä ja emäntä ovat niin ystävällisiä ihmisiä, vanhat rouvat kehuvat.

– Kyllä tämä aina kotiolot voittaa, Kivistö heittää väliin pilke silmäkulmassaan.

Vanhuksille on selvää, miksi isäntäpari ei lomaa kaipaa.

– Me olemme niin kilttejä ja mukavia. Jos isäntä ja emäntä ovat hetken poissa, odottelemme täällä rauhassa hallitusta kotiin, kolmikko selvittää.

Vaikka kaikilla on pian sata vuotta mittarissa, asukkaat selviävät monesta arjen asiasta itse. Jos terveyttä ja intoa riittää, vanhukset saavat osallistua kodin askareisiin. Kun Kivistö, Tammisto ja Taipalus kertovat päivä-ohjelmastaan, tulee selväksi, ettei työntäyteisen elämän ehtoossa juuri puuhastelua kaivata. Leppoisat kissanpäivät riittävät. Ne koostuvat hyvästä ruuasta, aamupäiväunista, päivänokosista, ulkoilusta ja yhteisistä hetkistä olohuoneessa.

– Meitä passataan koko ajan. Itse olemme niin laiskoja, että emme aina viitsi edes kissaa silittää. Minä en mene edes lenkille, vaikka Sylvi ja Oiva tekevät lenkin joka päivä, Taipalus tunnustaa.

Virpi Kupiainen-Ämmälä

Lue koko juttu Eparista 12.2.2020

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka