Apulanta soi Nurmon kirkossa – ”Heidän musiikissaan olisi aineksia useampaankin messuun”

Nurmon kirkossa vietetään perinteistä poikkeavaa messua lauantaina 2. lokakuuta kello 19 alkaen. Messun musiikki koostuu täysin Apulanta-yhtyeen kappaleista. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun messu rakentuu yhden bändin musiikin ympärille.

– Kotka-Kymin seurakunta järjesti noin vuosi sitten Apulanta-messun. Olen puhunut työkaverien kanssa samanlaisesta tilaisuudesta moneen kertaan, ja nyt pääsemme järjestämään sen, kertoo Seinäjoen seurakunnan oppilaitospappi Karoliina Virkamäki.

Hänen mukaansa Apulannan musiikki sopii kirkkoympäristöön erinomaisesti.

– Heidän musiikissaan olisi aineksia useampaankin messuun. Lyriikat ovat hyvin puhuttelevia.

Virkamäki mainitsi messuideasta Sakari Wuorijärvelle, joka innostui asiasta.

– Olen itse seurannut yhtyettä ja soittanut heidän musiikkiaan jo vuosia.

Wuorijärvi ja Apulanta Tribute -yhtye soittavat messussa. Valittu kappalelista koostuu Apulannan 2000-luvun tuotannosta.

– Käytämme materiaalia Plastik-albumin ajalta ja siitä eteenpäin, Wuorijärvi toteaa.

– Tuosta ajasta kuljemme kohti tätä päivää. Valot pimeyksien reunoilla on tuorein kuultava kappale, Virkamäki jatkaa.

Apulannan musiikkia hyödynnetään myös rippikouluissa.

– Olen kuullut, että yhtyeen biisejä käytetään niissä paljon.

Messu etenee riisutulla messun kaavalla. Apulanta Tributella on vapaat kädet kappaleiden miettimisen suhteen.

– Minulla on heihin vahva luotto. Tunnen porukan ja osaamista löytyy, sanoo Virkamäki.

Wuorijärvi toimitti Virkamäelle kappalelistan, jota hän ryhtyi miettimään kokonaisuudeksi.

– Sopivia tekstejä löytyi todella paljon. Alkumusiikissa on tilaa ihmettelylle, ja syntientunnustukseen on hyvä biisi.

Virkamäki sanoo, että sopivaa musiikkia löytyi jokaiseen messunkohtaan. Musiikki soi myös esirukouksen paikalla.

– Myös saarna pohjautuu Apulannan musiikista heränneisiin ajatuksiin, ja johdantosanoissa viitataan bändin teksteihin. Teema elää lähes kaikessa.

Ehtoollisjumalanpalveluksessa voi laulaa mukana, tai kappaleita voi vain kuunnella.

Vaikka yhden yhtyeen musiikin ympärille rakennettuja messuja ei Seinäjoella ole aikaisemmin vietetty, erilaiset teemamessut eivät ole poikkeuksellisia.

– Tangomessuja on tangokaupungissa ollut vuosittain, Virkamäki sanoo.

Populaarimusiikista löytyisi paljon lisääkin ammennettavaa.

– Siellä on paljon viitteitä Jumalaan ja syvästi ihmisyyteen liittyviä tekstejä.

Juho Kuorikoski