Uutiset

Arkun ääreltä Voiceen – Hauturi Eero Järvinen haluaa Voice-tähdeksi

Eero Järvinen haluaa kokeilla rajojaan The Voice of Finland -laulukilpailussa. Kuva Nelonen
  • Epari

Eero Järvisellä on ammatti, johon hän pystyy yhdistämään tärkeän harrastuksensa. Mies on hautausalan yrittäjä ja rakastaa laulamista.

Järvinen laulaa sureville joka työpäivä sairaalassa avoimen ruumisarkun äärellä. Siunaus- ja muistotilaisuuksissa Järvisen komea ääni kajahtaa ilmoille kanttorin säestyksellä.

Musiikin suhteen mies on kaikkiruokainen. Hengellisten kappaleiden lisäksi repertuaariin kuuluvat niin ooppera, kuorolaulu, iskelmät kuin tangokin. Nyt Järvisen taidot ovat koetuksella televisiossa, sillä hän osallistuu kevätkaudella Nelosella pyörivään The Voice of Finland -laulukilpailuun. Ainakin Ääni ratkaisee -osioon saakka selvinnyt mies nähdään ruudussa tämän viikon sunnuntaina.

– Lähetys on nauhoitus ja tiedän jo, miten minulle käy. Sitä en tietenkään saa tässä vaiheessa paljastaa.

Joulukuussa 60 vuotta täyttävä Järvinen on melko iäkäs kisaaja nuorten laulukilpailussa tunnetussa Voicessa.

– En ole edes vanhin. Kisan seniori on 68-vuotias. Pitää kokeilla rajojaan ja katsoa, miten pärjää.

Järvinen ei panisi pahakseen, vaikka tulisi loppuelämänsä toimeen laulamalla.

– Maailma on avoin. Yritän pysyä hyvässä kunnossa, että on vielä kuntoa eläkeiässäkin.

Haaveileeko hauturi Tangomarkkinoiden laulukilpailuun osallistumisesta?

– Tänä vuonna en voi osallistua televisioitaviin kilpailuihin. Tangoseniori-kisa voisi olla mahdollinen. Olen joskus tangokuninkaankin kruunua tavoitellut, mutta matka katkesi lyhyeen. Sen jälkeen on tapahtunut paljon kehitystä ja jännitys on kadonnut melkein kokonaan.

Tällä hetkellä Järvinen ei työnsä takia pysty osallistumaan kuoroihin tai muihin säännöllistä läsnäoloa vaativiin harrastuksiin. Hän osti siskonsa ja hänen puolisonsa kanssa Hirvilammin hautaustoimiston kolmisen vuotta sitten. Työ on usein viikonloppupainotteista.

– Onneksi joka päivä saa laulaa. Se on ehdottomasti parasta tässä työssä, Järvinen sanoo.

Laulamisessa Järvisen mielestä parasta on itsensä voittaminen. Onnistumisen hetket alkoivat karaokelavoilla 1990-luvulla.

– Kun rohkeutta tuli, aloin laulaa muuallakin. Suurin etappi oli esiintymisjännityksestä eroon pääseminen. Sen jälkeen olen voinut keskittyä itse laulamiseen. Mielenkiintoista tässä on se, ettei laulaja ole koskaan kokonaan valmis.

The Voice of Finland -laulukilpailussa Järvinen on päässyt jo pitkälle. Televisio-ohjelmiin valittiin 1 500 laulajasta 110. Järvinen esittää puolitoistaminuuttisen version ehdottamastaan kappaleesta. Sen nimi on vielä salaisuus.

– Valitsin sellaisen kappaleen, jonka osaan vaikka unissani. Kun menee yleisön ja tuomareiden eteen, se on kova paikka. Ei saa olla epävarmuutta.

Missä?

Suomen suosituimman laulukilpailun The Voice of Finlandin yhdeksäs tuotantokausi nähdään Nelosella perjantaisin ja sunnuntaisin kello 20. Voittaja selviää 1. toukokuuta. Eero Järvinen nähdään ruudussa ensimmäisen kerran sunnuntaina 9. helmikuuta.

Mukana The Voice of Finlandissa on Eparin levikkialueelta mukana myös Samuel Pöntinen, 27, Lapualta. Hän laulaa Ääni ratkaisee -jaksossa 6. maaliskuuta.

Virpi Kupiainen-Ämmälä

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka