Uutiset

Epari menestyi taas kaupunkilehtikisassa: ”Tämä on kova saavutus pienelle lehdelle, jota tehdään vain kahden hengen toimituksella”

Päätoimittaja Tero Hautamäki oli yhtä hymyä tulosten selvittyä.
  • Epari

Vuoden kaupunkilehti 2019 -kilpailu ratkesi eilen Hyvinkäällä järjestetyillä Suurilla lehtipäivillä. Voittajien joukkoon ylsi Seinäjoen seudun kaupunkilehti Epari, joka sijoittui kilpailussa kolmanneksi.

– Tämä on kova saavutus pienelle lehdelle, jota tehdään vain kahden hengen toimituksella. Ensimmäinen kiitos lähteekin toimittaja Virpi Kupiainen-Ämmälälle, seuraavat myyntitiimille sekä taittajille, Eparin vs. päätoimittaja Tero Hautamäki lausuu.

– Erityisen kiitollisia olemme kaikille lukijoille sekä ilmoittajille, jotka luottavat paikallisessa omistuksessa ilmestyvään, oman alueensa ykköskaupunkilehteen, Hautamäki linjaa.

Epari on sijoittunut Vuoden kaupunkilehtikilpailussa palkintosijoille jokaisena osallistumisvuotenaan. Tämänkertaiseen kisaan Epari osallistui 27. maaliskuuta ilmestyneellä lehdellään. Kilpailuviikko arvottiin Sanomalehtien liiton toimesta.

Kilpailussa arvioidaan muun muassa lehden sisällöllinen kokonaisuus, ulkoasu sekä lukijasuhde. Näistä kaikista Epari sai kehua ja kiitosta.

– Epari edustaa vahvaa paikallista tekemistä ja esittelee hyviä paikallisia puheenaiheita. Taitto on kilpasarjan avarin ja pirtein. Vaihteleva typografia erottaa lehden kilpailijoistaan ja luo uniikin meilikuvan. Vinjetit kertovat lukijalle selkeästi, minkälaisesta jutusta on kyse, perusteluissa todetaan.

Parhaat kaupunkilehdet valitsivat tänä vuonna Turun ammattikorkeakoulun toimittajaopiskelijat yhdessä kahden journalismin ammattilaisen kanssa.

Sanomalehtien liittoon kuuluu 60 kaupunkilehteä. Tämänvuotiseen kilpailuun niistä ilmoittautui ennätysmäärä, 31 kaupunkilehteä. Voittajaksi rankattiin Kuopion Kaupunkilehti ja toiseksi Uusi Rovaniemi.

Epari on osa I-Mediat Oy:tä, johon kuuluvat myös Ilkka ja Pohjalainen sekä viisi paikallislehteä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka