Eurot kasvavat marjamättäillä – Ahkera maahanmuuttajaperhe etsii lisätuloja metsästä

Maahanmuuttajat hakevat lisätuloa metsästä. Mustikkakauden jälkeen myyntiin kerätään puolukkaa, lakkaa, karpaloa ja sieniä.

 

Kaperilaisen paritalon pihalla perataan mustikoita pienessä piirissä. Näppärät sormet nyppivät lehtiä marjojen seasta pikavauhtia. Tarkasta työstä huolimatta puutarhan täyttää mukava puheensorina. Jutun aihe jää epäselväksi, sillä Oorehphen perhe puhuu kotona Myanmarin karenni-heimon omaa kieltä. Se on muistissa hyvin, vaikka Mi Meh ja Sawgriphesa Oorehphen saapuivat kolmen pienen tyttärensä kanssa pakolaisina Suomeen entisestä Burmasta 13 vuotta sitten. Suomessa perheen lapsiluku on lisääntynyt kahdella.

Elämää Seinäjoella varjostavat huoli Pohjois-Thaimaan pakolaisleireille jääneistä sukulaisista ja ystävistä. Toisena murheena on työttömyys ja sen mukanaan tuoma huono taloudellinen tilanne.

Laitoshuoltajaksi kouluttautunut Mi Meh Oorehphe sai pari vuotta sitten vakituisen työpaikan Törnävän koululta. Puoliso on opiskellut Seinäjoella koulunkäynnin avustajaksi, mutta ei ole onnistunut saamaan töitä. Asia painaa perheenisän mieltä ja nakertaa itsetuntoa.

Perhe on monen muun maahanmuuttajan tavoin koko Suomessa olonsa ajan hankkinut syksyisin verotonta lisätuloa metsästä. Vaikka mustikkaa sanotaan löytyvän tänä syksynä vähän, Oorephenit ovat poimineet ja peranneet sitä 86 sangollista. Ämpärillisestä mustikoita he velottavat 45 euroa. Ostajia olisi tarjontaa enemmän.

– Aluksi kotouttamishenkilöt veivät meidät metsään ja opettivat mitä marjoja voi syödä. Ensin poimimme käsin, mutta onneksi joku kertoi poimureista, Mi Meh muistelee.

Perhe marjastaa tai perkaa saalistaan aamusta iltaan. Vain sunnuntaisin pidetään vapaata. Äidin ja isän kanssa metsään lähtevät myös Bumeh, 20, Shamyar, 16, ja November Oo, 14. Vuorotellen yksi heistä jää kotiin hoitamaan yhdeksän vuoden ikäistä Fanni-Ruthia ja nelivuotiasta Salomonia.

Lapset eivät kiukuttele vanhemmilleen, vaikka suurin osa koulukavereista saa viettää kesälomaansa huomattavasti leppoisimmissa merkeissä.

– Totta kai haluaisimme välillä levätä ja matkustella, mutta saamme marjoista omaa rahaa. Niillä ostamme koulukirjoja. Tietokonekin koulussa pitää jo olla, tytöt selvittävät.

 

Teksti:

Virpi Kupiainen-Ämmälä

Lue koko juttu Eparista 14.8.2019.