Lounatvuorien seinäkello on kymmenen minuuttia etuajassa. Ai miksikö? Siksi, että viiden lapsen sisarusparvi ehtii ajoissa niin kouluun kuin harrastuksiinkin.
Lukija lähetti Epariin juttuvinkin. Hän halusi nostaa pramille Minna Lounatvuoren. Syitä siihen on monia. Jo lyhyestä infokirjeestä selviää, että viiden lapsen äiti on varsinainen supermamma.
Lounatvuori työskentelee Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen yhteyspäällikkönä. Vapaa-aikansa hän käyttää lastensa kuljettamiseen harrastuksiin. Tällä hetkellä auto starttaa Kärjessä sijaitsevan omakotitalon pihasta muksujen harrastusten takia 16 kertaa viikossa. Jos mukaan lasketaan paluukyyti, luvun saa tulpata.
Omaa aikaa Lounatvuori nipistää aamuista, jolloin hän suuntaa uimahalliin ennen töihin lähtöä. Liikuntaa tehopakkaus ujuttaa myös harrastuskuskausten väliin. Viiden minuutin taon aikana ehtii hyvin juosta auton muutaman kerran ympäri tai treenata kyykkyhyppyjä. Samassa ajassa voi pistää pyykkikoneen pyörimään tai kääriä kuivaurummusta tulleet vaatteet.
Pakkohan tällaista ihmettä on käydä katsomassa. Heti ovella huomaa, että olen tullut oikeaan taloon.
– Tänne vain, ruoka on juuri valmiina, Lounatvuori huikkaa jauhelihakastiketta sekoittaessaan. Herkku tarjoillaan tietysti seinäjokelaiseen tapaan pinaattilättyjen ja puolukkahillon kera.
Vuorossa on päivän ainut hetki, jolloin koko perhe on joka päivä yhdessä edes muutaman minuutin ajan. Pian ruokaa lautasilleen lappaavat Ilari, 15, Noora, 14, Akseli, 12, Aaron, 11 ja kymmenvuotias kuopus Konsta.
Ruokailun jälkeen alkaa harrastuskuljetusrumba. Kohteet vaihtelevat päivittäin. Perheessä harrastetaan kendoa, ratsastusta, cheerleadingia, jalkapalloa, jääkiekkoa, salibandya, yleisurheilua, kuntosalitreenausta ja talvisin laskettelua.
– Kaikilla on vähintään kaksi harrastusta. Kuin ihmeen kaupalla treenit osuvat niin, että ehdin kuskaamaan jokaisen oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Usein seuraava lähtijä odottaa jo pihassa, kun palaan edelliseltä reissulta, Lounatvuori selvittää.
Hän yrittää syödä omaa päivällistään jutunteon lomassa, mutta sivusta seuraten homma näyttää komento- ja ohjauskeskuksen palaverilta. Muutamassa minuutissa käydään vatsan täyttämisen lisäksi läpi kuka ruokkii jaloissa pyörivän englanninbuldoggi Taatelin ja vasikankokoisen, sekarotuisen Nallen. Ja hei, onko kultahamsteri Riston, kääpinluppakorvakani Ressun ja leijonaharjakani Roopen häkit siivottu? On keskiviikko ja jääkaapin ovessa olevan listan mukaan päivän imurointivuoro on Konstalla.
– Kohta mennään, Lounatvuori huikkaa Akselille, joka jo odottelee salibandymailansa kanssa eteisessä.
Auto käynnistyy. Ikkunasta ehtii vielä hyvin huikata viimeiset ohjeet.
– Noora, muista ruokkia Taateli!
– Aaron, vien nyt Akselin ja haen sitten sinut. Ole valmiina!
Lähden mukaan päivän ensimmäiselle kierrokselle. Lounatvuori kertoo, että toukokuussa elämä on rauhallisempaa, sillä monen lajin sisäharjoitukset ovat päättyneet eivätkä ulkotreenit ole vielä kunnolla alkaneet. Pelejä ja turnauksiakin on keväällä kesää vähemmän.
Miten tällaisessa vauhdissa pystyy elämänsä perässä?
– Meillä on kello aina kymmenen minuuttia etuajassa. Vaikka vähän myöhästyisikin, ollaan kuitenkin ajoissa, nainen nauraa.
Lounatvuori ei valita, vaan nauttii ruuhkavuosista.
– Kun takan edessä oli aikoinaan kolme pottaa, ajattelin, ettei tämä rumba lopu ikinä. Niin vain siitäkin on siirrytty seuraaviin vaiheisiin. Muutaman vuoden päästä ei ole ketään kuskattavaa. Ihan itku tulee silmään sitä ajatellessa jo nyt.
Lounatvuori kuvaa lapsiperheen menoa omavalintaiseksi elämäntavaksi.
– Olen todella huono pyytämään apua. Kun lapset on tehty, haluan hoitaa heidät itse ja pitää kaikki koko ajan lähellä.
Kaikissa kotitöissäkään apu ei kelpaa.
– Haluan täyttää tiskikoneen eikä pyykkiä mielestäni osaa pestä ja viikata kukaan muu kuin minä. Samalla ehtii hyvin katsoa vaikka uutiset.
Lounatvuori ei muutekaan päästä itseään helpolla. Ennen äitiysvapaita hän työskenteli koulunkäynninohjaajana, mutta opiskeli kolmen vaippaikäisen hoidon ohessa kauppatieteiden maisteriksi. Normaalisti opinnot vievät täysipäiväiseltäkin opiskelijalta ainakin viisi vuotta, mutta Lounavuori valmistui kolmessa vuodessa.
– Öisin oli hyvää aikaa opiskella. Jos on tahtoa, menee läpi vaikka harmaan kiven, Lounatvuori perustelee opintotahtiaan.
Jos haasteet loppuvat, supersankari on hyvä keksimään niitä itse. Konstaa odottaessaan hän sai päähänsä tarvitsevansa moottoripyöräkortin.
– Inssi oli viikkoa ennen synnytystä. Katsastusmies sanoi, ettei sitten ota vastuuta siitä, jos vauva syntyy kesken kaiken.
Nälkä kasvaa syödessä ja seuraavaksi Lounatvuori hankki kuorma-autokortin.
– Moottoripyöräkorttia en ole tarvinnut, mutta kuorma-autokorttia kyllä. Sillä saa ajaa meidän isoa tila-autoa.
Juttelun lomassa olemme ehtineet ajaa Qmax Areenan pihaan.
– Hyviä harkkoja! Kohta nähdään! Lounatvuori huutaa hallille juoksevan Akselin perään.
Automatkat ovat tavallisesti äidin ja lapsen yhteistä aikaa. Silloin on hyvä hetki käydä läpi päivän tapahtumia, elämän iloja ja suruja.
– Auto on puolueetonta maaperää, jossa on hyvä puhua. Lisäksi vauhdista ei voi hypätä pois, jos alkaa ärsyttämään.
Jos kuskausten väliin jää aikaa, Lounatvuori hoitaa kauppa-asioita, kyläilee ja lenkkeilee. Autossa pystyy älypuhelimen avulla hoitamaan monta arjen asiaa.
Koska äiti syö ja lepää?
– Meillä on aina autossa sateenvarjo, välipalapatukoita ja urheilujuomaa. Niillä jaksaa hyvin iltaan.
Viimeistään yhdeksän maissa koko perhe on taas kotona. Edessä on seuraavan päivän valmistelut. Ainakin ruokaa on hyvä olla valmiina, koska seuraavana aamuna sama rumba pyörähtää taas käyntiin.
Virpi Kupiainen-Ämmälä
