Muut

Hattu kruunaa asun

  • Epari

Voi miten ihania hatut ovatkaan!

Niitä käyttääkseen ei tarvitse olla filmitähti. Hattu sopii niin kesähäihin kuin grillijuhliinkin.

Muotitalo Tyynelässä työskentelevä Karita Alanko rakastaa hattuja. Hänen mielestään niitä käytetään Suomessa ja etenkin Pohjanmaalla aivan liian vähän. Edes morsiusparin äidit eivät vinkeistä huolimatta lämpene hatulle.

– Hattua pidetään liian juhlavana. Asia on ihan päinvastoin. Hatun käyttäjä kertoo, että kunnioittaa toisen juhlia, Alanko painottaa.

Moni pelkää, ettei hattu sovi omille kasvoille. Tämäkään ei kelpaa Alangolle selitykseksi.

– Malleja on lukuisia. Hatut eivät seuraa trendejä, vaan muotia on se, mikä sopii kantajan päähän, kasvoille ja persoonallisuuteen.

Suomalaiset eivät hallitse hattuetikettiä ja kokevat hatun käytön hankalaksi.

– Naiset luulevat, että hattu on otettava pois kuuden jälkeen ja on näytettävä lätistynyt kampaus. Hattu on osa asukokonaisuutta ja saa olla päässä pikkutunneille saakka. Naiset saavat pitää hatun päässään aterialla ja tanssiessaan, Alanko opastaa.

Jos hattu tuntuu ihan vieraalta, kannattaa kokeilla hattumaisilla elementeillä kuten kukilla ja höyhenillä somistettuja hiuspantoja. Nuoret suosivat strassein koristeltuja hiuskoruja. Pikkuiset pillerirasiahatut ovat nyt pois muodista.

Teksti: Virpi Kupiainen-Ämmälä

Lue koko juttu 15.4.2015 ilmestyneestä Eparista.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka