Uutiset

Jokainen voi kutoa oman raitansa Keskustorin räsymattoon – Kangaspuut odottavat jo torin laidalla. Jos peukalo on keskellä kämmentä, myös valmiin maton tuomalla voi osallistua yhteisölliseen taideteokseen

Keskustorin kivetys muodostaa kodikkaan räsymattokuvioinnin.
  • Epari

Avajaisista halutaan yhteisöllinen tapahtuman. Kaupunkilaisten toivotaan osallistuvan tapahtumaan muun muassa levittämällä torille räsymattoja. Ajatus sai alkunsa siitä, että Keskustorin kivetys on ladottu siten, että se muistuttaa isoa räsymattoa. Vaikutelma on saatu aikaan seitsemällä graniitin sävyllä. Kotoisaa vaikutelmaa lisää se, että koko kaupungin yhteinen matto on lämmitettävä eli se ei jäädy talvellakaan.

Osa kivistä on kustannussyistä tuotu Aasiasta. Katteeksi on valittu esimerkiksi vietnamilaista vulkaaniperäistä basalttia. Asia on herättänyt närää kaupunkilaisten keskuudessa. Avajaisiin halutaan leppoinen tunnelma ja siksi kaupungin taidetoimikunta on päättänyt, että tummat kohdat peitetään avajaispäivänä oikeilla räsymatoilla. Jos sää sallii, matot voivat jäädä paikalle pidemmäksikin aikaa.

Räsymatot eivät ole vain tummien kohtien peittoja, vaan ne muodostavat yhteisöllisen tilataideteoksen. Torin visuaalista ilmettä valmistelleen työryhmän mukaan kyseessä on kokonaisvaltainen, moniaistillinen ja -ulotteinen taidekokonaisuus, jonka tekemiseen jokainen voi osallistua.

Yhteisöllisyyden luomiseksi avaruuden pääkaupungin asukkaat pääsevät kutomaan mattoja ja siten luomaan niihin oman raitansa. Raidat kertovat koko elämän kirjosta. Kutoa voi joko pari riviä tai vaikka pari metriä. Kangaspuita on jo tuotu torin ympärille. Yhteensä niitä on kuusi.

Kortensa kekoon voi kantaa tuomalla kotona tarpeettomaksi jääneet matot taideteoksen materiaaliksi. Mattoja vastaanotetaan Eparin toimituksessa tänään 1. huhtikuuta kello 17. saakka.

Teksti:

Virpi Kupainen-Ämmälä

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka