Juhlitaanko viikonloppuna kotiradan kuninkaallisia? – Kuninkuusraveissa kruunua jahtaa kuusi alueen hevosta

Hevoskuninkaallisten tittelistä kamppaillaan Seinäjoen raviradalla tulevana viikonloppuna. Etelä-Pohjanmaan ravureilla on mittelössä vahva edustus: 24 pääkilpailijasta neljäsosa juoksee kotiradallaan.

Kuningattaruudesta kisaavat Kurikan Akaasia, Lapuan Lakan Leija, Ryti-Tyttö ja Taksvenla sekä Ilmajoen Sävel-Taika. Kuningastitteliä havittelee Joriini Laihialta.

Koronatilanteen takia pääsylippuja kisapaikalle myytiin päivää kohden vain tuhat, joten paikan päälle pääsee 3 000 hevosurheilun ystävää. Viime vuonna Lahden kisoissa oli melkein 60 000 katsojaa.

– Pienikin katsojamäärä luo kisatunnelmaa. Kilpailijoista on myös mukava saada tuttuja katsomoon, Hippoksen viestintääpäällikö Suvi Hakkarainen selittää.

Yleisörajoitusten vuoksi Kuninkuusravit ovat etäpainotteiset. Seinäjoella raveja voi seurata kolmessa kisakatsomossa: Ideparkissa, OmaSp Stadionilla ja Sorsanpesällä. Ideparkin katsomo on auki vain sunnuntaina.

Lisäksi ympäri Suomen pystytetään kymmenkunta etäkatsomoa, pääosin raviradoille.

– Haluamme saada samanhenkisiä ihmisiä yhteen seuraamaan vuoden suurimpaa ravitapahtumaa, Seinäjoen raviradan toiminnanjohtaja Jyri Saranpää selventää.

Kuninkuusravien tunnelmaan pystyy virittäytymään myös kotona: Antennitaloudet voivat seurata raveja ilmaiseksi. Kaapelitaloudet tarvitsevat maksullisen sisäantennilaitteen.

Kisat näytetään suorana Maaseudun Tulevaisuuden MT26-kanavapaikalta lauantaina ja sunnuntaina. Veikkauksen etuasiakkaat voivat seurata lähetystä tietokoneella, tabletilla tai mobiililla TotoTV:stä.

Kuninkuusravit järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa kolmipäiväisenä. Pääkisat ravataan lauantaina ja sunnuntaina kaksipäiväisesti Kuninkuusravien sääntöjen mukaisesti. Saranpään mukaan kyse on käytännöllisestä ratkaisusta kysyntää ja tarjontaa ajatellen.

– Kuninkuusravit ovat matkailukohde kuten muutkin Seinäjoen festarit ja keräävät alueelle paljon väkeä. Nyt tunnelmasta voi nauttia yhden lisäpäivän ajan. Voi olla, että ensikin vuonna toimitaan näin, Saranpää selittää.

Mies huokaisi helpotuksesta, kun muuttuvia käänteitä ja yksityiskohtia kohdannut kisasuunnittelu saatiin päätökseen.

– Järjestely on ollut poikkeuksellista. Koronamyllerryksen vuoksi näytti pitkään siltä, ettei kisa-areenalle pääsisi katsojia ollenkaan. Lopulta Suomen Hippoksen valtuuskunta päätti sallia pienen yleisömäärän, kun kokoontumisrajoituksia löyhennettiin.

Poikkeustilanteen vuoksi myös vuoden 21 kuninkuusmittelöinnit järjestetään yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliiton kanssa.

– Kuninkuusravit tuovat yhteenkuuluvuutta raviharrastajille ja tänä vuonna tapahtuma jää normaalia pienemmäksi. Ensi vuonna Raviskalla järjestetään hevosten ystävien kansanjuhla oikeissa puitteissa, Saranpää iloitsee.

Ensi vuoden Kuninkuusravit oli alun perin tarkoitus pitää Forssassa.

– Forssan päättäjät ovat olleet vahvasti suunnittelussa mukana, joten asiasta on keskusteltu hyvässä hengessä, Hakkarainen iloitsee.

Kuninkuusravit pähkinänkuoressa:

Vuoden 2020 Kuninkuusravit järjestetään 31.7. – 2.8. Seinäjoen Ravikeskuksessa.

Kuninkuusravit ovat kaksipäiväinen kilpailu, jossa kilpailee 12 sekä suomenhevosoriita että -tammaa.

Ensimmäisenä päivänä juostaan 2 100 metrin kisa ja toisena päivänä

1 609 ja 3 100 metrin kisat.

Ravikuningattaren ja -kuninkaan tittelit päätyvät hevosille, joille kertyy parhaat yhteisajat kolmesta osakilpailusta.

Näin ollen voittoon ei vaadita yhdenkään osakilpailun ykkössijaa.

Sanna Keisala