Uutiset

Kaasu pohjaan! – Pohjanmaa Ralli ajetaan SM-kisana

Laihian Urheiluautoilijoita edustava Tommi Mäki jahtaa SM1-luokan kärkimiestä Eerik Pietarista.
  • Epari

Pohjanmaa Ralli ajetaan Seinäjoella pitkästä aikaa SM-arvoisena. Kyseessä on Ralli SM -sarjan viides osakilpailu ja toinen soralla ajettava ralli. Pisteistä kisaa 106 autokuntaa. Koko kilpailun voittaja on selvillä seitsemännen osakilpailun jälkeen syyskuun lopulla.

Seinäjoella kilpailuun kuuluu kahdeksan erikoiskoetta, joista kaksi ajetaan perjantaina 15. kesäkuuta ja loput kuusi seuraavana päivänä. Erikoiskokeiden yhteispituus on noin 115 kilometriä, ja koko kilpailun mitta siirtymineen noin 350 kilometriä. Reitit sijoittuvat Seinäjoen, Vaasan, Lapuan, Isonkyrön ja Laihian kuntien alueelle. Matkaan lähdetään Sorsanpesältä. Siitä kuljettajat suuntaavat viime hetkillä salassa pidettävälle kisataipalelle.

– Reittiä ei paljasteta etukäteen, ettei kukaan pääse harjoittelemaan etukäteen. Harjoittelu antaisi toisille etulyöntiaseman ja vaarantaisi tienkäyttäjät, koska reitit suljetaan vasta kisan alussa, selvittää tiedottaja Kristiina Vaalasmaa.

Pohjanmaa Rallin kilpailunjohtaja Erkki Hemminki odottaa innolla viikonloppua.

– Pohjanmaalle on tulossa kovia SM-tason kuljettajia paljon ja vauhti on kovaa. Huoltoalueilla on yleisölle ihan MM-kilpailujen tasoista markkinatunnelmaa ja nähtävää koko perheelle, Hemminki mainostaa.

Tapahtumaa on järjestämässä liki 300 talkoolaista. Suurimman osa heistä on järjestävien seurojen jäseniä.

– Ilman talkoolaisia kilpailua ei pystyttäisi järjestämään, Hemminki kiittelee.

Huipputasaisessa Ralli SM -sarjan SM2-luokassa on nähty tiukkoja sekuntikamppailuja koko kauden ajan. Luokkaan saatiin Kouvolassa myös uusi kuljettaja, kun aiemmin SM1-luokassa ajanut Jarkko Nikara vaihtoi luokkaa. Kouvolassa sekuntikamppailu voitosta päättyi Nikaran eduksi ennen pistekärjessä olevaa Henrik Pietarista.

Viimeksi vuonna 2014 WRC-autonkin ratissa nähdylle Nikaralle kilpailun taktiikka on selkeä.

– Samalla mallilla koitetaan jatkaa kuin Kouvolassa. Kova kisa on varmasti edessä. Tiestö muuttuu vähän nopeammaksi ja selkeämmäksi, ja se varmasti helpottaa esimerkiksi nuotin tekemistä ja lukemista.

32-vuotias Nikara ajaa toista kauttaan japanilaiskartanlukijan, Sayaka Adachin kanssa. Autona tälläkin kaudella on pääosin ollut Tommi Mäkinen Racingin Subaru Impreza. Nikaran tehtävä on sikäli monipuolinen, että tehtäviin kuuluu myös uuden kartanlukijan kehittäminen Toyota Gazoo Racingin koulutusohjelman mukaisesti. Kouvolassa saavutettu osakilpailuvoitto oli kuljettajaparin ensimmäinen yhteinen.

– Jälkikäteen ajateltuna tämä SM2-luokka olisi varmasti ollut järkevin kauden alusta saakka. Nyt pystyttiin melko virheettömään suoritukseen. Joitain rytmitysvirheitä alussa tuli, mutta varsinkin iltapäivällä toiseen kertaan ajetut erikoiskokeet menivät hyvin. Voiton ratkettua olimme molemmat todella innoissamme

Teksti:

Virpi Kupiainen-Ämmälä

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka