Uutiset

Kansalaisopiston lukuvuosi käynnistyy – Suosittu keramiikkakurssi täyttyi minuutissa

Kansalaisopiston Tammikampuksella on keraamikan harrastamiseen lähes uunituoreet tilat. Suunnittelijaopettaja Mirja Tuomivirran mukaan opiskelijoiden keramiikan innostusta selittää kaipuu käsillä tekemiseen. Kuva Matias Helinko
  • Epari

Kansalaisopiston uusi lukuvuosi aloitetaan viime vuoden tapaan osittaisessa epävarmuudessa.

Korona näkyy edelleen kurssi-ilmoittautumisten määrässä, joka on merkittävästi pienempi kuin koronaa edeltävänä aikana.

– Ilmoittautumisia tuli tänä vuonna ensimmäisten päivien aikana samaan tahtiin kuin vuosi sitten. Ilmoittautuneita oli tänä ja viime vuonna noin 7 000, kun niitä toissa vuonna oli vielä 9 000. Olen arvioinut, että noin 80 prosentin toteumalla mennään edelleen, laskee Kansalaisopiston vs. rehtori Teppo Latvanen.

Osassa kansalaisopiston koulutustarjontaa ryhmäkokoja on turvavälien vuoksi pienennetty, mikä tarkoittaa sitä, että suosituimmille kursseille on muodostunut jonoja.

– Etenkin isoissa liikunta- ja tanssiryhmissä ryhmäkokoja on pienennetty. Kun aikaisemmin saliin mahtui 50 henkilöä tiiviisti, nyt koko on pudotettu puoleen tai jopa sen alle. Ja kun ryhmiä ei voi määräänsä enempää perustaa, osa asiakkaista ei mahdu kursseille ja jää jonoon.

Kansalaisopistolla seurataan tarkkaan ihmisten uusia mielenkiinnon kohteita ja harrastustrendejä. Latvasen mukaan nyt opiskelijoita kiinnostaa erityisesti hyvinvointiin liittyvä kurssitarjonta: terveys, ravitsemus ja käsillä tekeminen.

Trendien haistelemisesta huolimatta aina jokin kysynnässä yllättää. Tänä vuona yksi yllättäjä oli ylitse muiden.

– Keramiikka yllätti meidät kaikki täysin. Ryhmät ovat täynnä, ja jonossa on ihmisiä. Nyt mietimme, saammeko perustettua lisäryhmiä kasvaneeseen tarpeeseen, Latvanen kertoo.

Suunnittelijaopettaja Mirja Tuomivirta arvioi, että keramiikan suosion taustalla on toimistotyöläisten kaipuu käsillä tekemiseen. Myös Yleisradion esittämä Suuri keramiikkakisa -brittisarja on toistunut kurssilaisten puheissa. Koronan värittämistä lukuvuosista saattaa jäädä Seinäjoen kansalaisopiston opintojen toteuttamiseen pysyvä muutos.

Latvasen mukaan tälle vuodelle tarjontaan on otettu aikaisempaa enemmän etäyhteydellä tarjottavia kursseja. Verkkokurssit näyttävät vetävän hyvin, joten Latvanen olettaa, että ne jäävät ohjelmaan pysyvästi.

– Opinto-ohjelmassa on tehty uusi ryhmittely. Aikaisemmin verkkokurssit ovat olleet aihealueiden sisällä, nyt olemme siinä tilanteessa, että verkkokurssit ovat omana osastona opinto-ohjelmassa. Niillä on nähtävästi jatkossakin kysyntää, vaikka epidemia tästä hellittäisi.

– Olemme myös yrittäneet kerätä verkkokursseille tarjontaa kaikilta aloilta. Ne, jotka eivät näytä tulevan kysymykseen, ovat kuvataiteet ja kädentaidot. Niihin liittyy vahvasti läsnäolo ja lähiohjaus. Niiden vieminen verkkoon tuntuu vaikealta.

Uutta on myös kurssien lyhytkestoisuus. Koska ihmiset suunnittelevat vapaa-aikaansa entistä lyhyemmällä jänteellä, kansalaisopisto haluaa tarjoata maistiaisia ja intensiivikursseja.

– Tarjonnassa on viikonlopun tai yhden illan kestäviä maistiaisia, joista muodostuu kokonainen sarja. Kuvataiteissa ja kädentaidoissa on esimerkiksi kursseja grafiikan erilaisista tekniikoista.

– Lyhyempikestoiseen on varmasti helpompi sitoutua kuin siihen, että olet koko lukuvuoden torstaisin illat sidottu tiettyyn aikatauluun, Latvanen selvittää.

Matias Helinko

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka