Uutiset

Kauppatori tyhjeni turhaksi – ”Tuntuu, että on unohdettu vanhan torin olemassaolo ja kaikki, mitä täällä on rikki tai sotkussa”

Eepee-ravintoloiden toimialapäällikkö Elina Mäki-Oppaan mukaan Terassiravintola Aallossa on alkukesänä ollut tavallista hiljaisempaa. Kuva Jouko Hänninen.
  • Epari

Kauppatori tyhjeni Keskustorin avaamisen jälkeen. Vanhalle torille ei ole nyt käyttöä. Ideota on, mutta niiden aika ei ole vielä.

Torikeskuksen edustalla olevasta Kauppatorista tuli turha, kun uusi Keskustori avattiin keväällä.

Seinäjoen kaupunkiympäristöjohtaja Juha Takamaa sanoo suoraan, ettei kaupungissa ole tarvetta kahdelle torille. Takamaan mukaan Kauppatorin varalle on suunnitelmia, mutta niiden toteutumisesta on liian aikaista puhua.

– Torin voisi kattaa ja siirtää sinne tapahtumia. Kattaminen on kuitenkin kallista, joten se olisi järkevää toteuttaa yhteistyössä yritysten kanssa. Kätevimmin tämä toteutuisi osana Torikeskuksen laajentamista. Kaupunki omistaa torin, mutta yrittäjät kaiken muun sen ympärillä.

Takamaan korviin on kantautunut, että autioitunutta toria moititaan epäsiistiksi.

– Näin ei pitäisi olla, sillä siivooja käy siellä säännöllisesti.

Torikeskuksen markkinointijohtaja Marjo Pirhonen on asiasta eri mieltä.

– Saamme paljon palautetta siitä, miltä tori näyttää, vaikka se on kaupungin vastuulla. Tuntuu, että on unohdettu vanhan torin olemassaolo ja kaikki, mitä täällä on rikki tai sotkussa. Etenkin aita, parkkipaikka ja rehottavat rikkakasvit ovat kamalan näköisiä. Irronneet laatat voivat olla jo vaaraksikin.

Torikeskukseen on suunnitteilla laajennus, mutta Pirhosen mukaan se ei ole vielä ajankohtainen.

– Paras vaihtoehto Kauppatorille olisi liittää se Torikeskuksen yhteyteen. Uusi Keskustori on pieni tapahtumakäyttöön, mutta Kauppatori voisi olla tapahtuma-alustana hyvä.

Lue koko juttu Eparista 24.07.2019

Teksti: Hanna Hietikko/Virpi kupiainen-Ämmälä

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka