Uutiset

Kiusaaminen ei lopu kouluun – Työpaikkakiusaaja on vaikea vastus

Titta Kurki toivoo, että narsistien tai työpaikka- ja koulukiusaamisen uhrit saisivat voimia runojen tuomasta vertaistuesta. Kuva Virpi Kupiainen-Ämmälä
  • Epari

Kiusatuksi joutuminen ei ole vain koululaisten ongelma. Viisi prosenttia työntekijöistä kokee kiusaamista tai epäasiallista kohtelua työssään.

Yksi heistä on seinäjokinen perushoitaja Titta Kurki, joka joutui työpaikkakiusaajan uhriksi viisi vuotta sitten. Asioiden käsittelyssä auttoi se, että Kurki sai purettua tunteet paperille. Teksteistä syntyi 145 runoa sisältävä Ainoastaan Sinä tiedät -runokokoelma, joka julkaistiin elokuussa.

Kurki työskentelee Myllyrannan palvelukeskuksessa. Hän painottaa, että työpaikkakiusaaminen tapahtui muualla, paikassa, jossa osa Myllyrannan työntekijöistä ja potilaista olivat evakossa palvelutalon remontin aikana. Kurjen piina kesti puolitoista vuotta.

– Jostain syystä meidät muualta tulijat otettiin huonosti vastaan. En ymmärrä, mistä oli kyse, sillä emme olleet viemässä heidän työpaikkojaan.

Pahimpia kiusaajia oli yksi. Muu työyhteisö myötäili heitä. Vähättelyn, nimittelyn, huutamisen ja nälvimisen kohteeksi joutuivat myös sijaiset ja kesätyöntekijät.

– Toiset reagoivat huonoon ilmapiiriin ja sättimiseen helpommin kuin toiset. Itse olen ollut aina tarkka ilmapuntari ja aistin ristiriidat heti.

Työpaikka- ja koulukiusaajat ovat usein fiksuja ihmisiä. He osaavat peitellä jälkensä niin, että kiusaamiseen on vaikea puuttua.

– Asiat voi sanoa niin monella tavalla. Sanat voivat olla kauniit, mutta ilmeet, eleet ja äänenpainot saavat ne kuulostamaan ihan toisilta.

Narsistin ja kiusaajan tarkoituksena on saada toinen tuntemaan itsensä epäonnistuneeksi maan matoseksi. Tämä nostaa kiusaajan itsetuntoa. Jatkuva vähättely sai Kurjenkin aluksi kyseenalaistamaan ammattitaitonsa. Lopulta hänen oli hyväksyttävä, että oli joutunut työpaikkakiusaamisen uhriksi.

– Aloin voida henkisesti niin, että töihin meneminen tuntui mahdottomalta. Esimies ehdotti sairaslomaa. En suostunut siihen, koska en ollut sairas. Olisi ollut väärin ja aivan liian helppoa poistaa oire ja jättää sairaus hoitamatta.

Joka päivä Kurki päätti, ettei enää suostu olemaan muiden kynnysmattona. Tavoite ei koskaan toteutunut. Kurki ei halunnut alentua kisaajien tasolle ja näyttää, miten paljon huono kohtelu koski.

”Sain vapauden. Silti säälin surullisia lintuja, jotka eivät enää laula häkeissään. Osalla ovi auki, eivät ymmärrä lähteä. Toisilla lukko jo liian ruosteinen auetakseen. Pidä Isäni huolta linnuistasi. Särkyneistä, siitäkin, joka laulaa kaikkein rumimmin anteeksiantoni.”

Teksti:

Virpi Kupiainen-Ämmälä

Lue koko juttu Eparista 19.9.2018.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka