Uutiset

Koronarokotukset alkuun – Odotettu paketti saapuu millä hetkellä hyvänsä

Koronarokote on kehitetty poikkeuksellisen nopeassa aikataulussa. Kuva Unshplash
  • Epari

Koronarokotteet saapuvat Etelä-Pohjanmaalle millä hetkellä hyvänsä. Ensimmäiset saivat rokotteensa sunnuntaina Helsingissä.

Ensimmäiset koronarokotteet annetaan Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella näinä päivinä.

Tämän hetken tiedon mukaan Etelä-Pohjanmaalle tulee yksi laatikollinen rokotteita. Se sisältää 975 rokotetta. Koska rokotetta annetaan kaksi annosta 21 vuorokauden välillä, riittää yhdestä rokotepaketista rokote noin 490 henkilölle.

Ensimmäisenä rokotetaan sosiaali- ja terveysalan, koronapotilaita hoitavaa henkilöstöä. Seuraavana ovat vuorossa iäkkäiden asumispalveluyksikköjen asukkaat ja henkilökunta.

Ylilääkäri Matti Rekiaro arvioi, että noin 4 000 eteläpohjalaista kuuluu ensimmäisten joukossa rokotettaviin. Jos rokotteita tulee jatkossa yhden laatikon viikkovauhdilla, päästään väestön yli 70-vuotiaita riskiryhmäläisiä rokottamaan todennäköisesti maalikuussa.

Rokotusvauhtiin vaikuttaa se, kuinka rokotusten antaminen saadaan sairaalassa ja terveyskeskuksissa organisoitua. Myös kansalaisten rokotusinnolla on merkitystä. Rokote on vapaaehtoinen eikä etukäteen voida arvioida, kuinka moni rokotuksen haluaa.

Pfizerin ja Biontechin kehittämä koronarokote vaatii poikkeukselliset olosuhteet. Se säilytetään 70 asteen pakkasessa. Sulattamisen jälkeen se säilyy hyvin lyhyen ajan.

– Annos on niin pieni, että se sulaa jo tunnissa rokotettavaksi, Rekiaro kertoo.

Rekiaro kuvaa Pfizerin RNA-rokotetta nerokkaaksi.

– Toisin kuin monissa muissa rokotteissa, koronarokotteessa ihmiselle ei anneta heikennetty virusta. Tämä on eräänlainen rakennuskoodi.

Näyttää myös siltä, että rokote antaa poikkeuksellisen korkean suojan virusta vastaan. Rekiaron mukaan ensimmäinen annos voi antaa noin 50 prosentin suojan koronalle, toisen annoksen jälkeen suojan pitäisi olla jo 95 prosenttia.

– Pari–kolme viikkoa menee, että rokote antaa suojan, Rekiaro muistuttaa.

Toisin sanoen henkilöllä on kattava suoja vasta puolitoista kuukautta ensimmäisen rokotuskerran jälkeen.

Toistaiseksi ei ole kattavaa tutkimustietoa siitä, suojaako rokote muita. On siis mahdollista, että rokotteen saanut tartuttaa koronaa eteenpäin, jos virus tarttuu häneen.

Jatta Lapinkangas

Tilanne nyt

Korona on antanut Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä joulurauhan. Päivittäin on todettu vain yksittäisiä tartuntoja.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettiin 336 koronatestiä maanantaina. Tartuntoja löytyi yksi. Yhteensä alueella on todettu 419 tartuntaa.

Viimeksi kuluneen kahden viikon ajanjaksolla Etelä-Pohjanmaalla on todettu 19 koronavirustartuntaa.

Alueellinen ilmaantuvuus on nyt 9,8 sataatuhatta asukasta kohden kahden viikon ajalta.

Yhtään potilasta ei ole nyt sairaalahoidossa.

Rokotekuljetusten yksityiskohdat pidetään salassa, sillä viranomaiset pelkäävät rokotteiden kiinnostavan myös rikollisia.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka