Kuningatar ja kuningas saavat kruununsa Seinäjoella – Peräti viisi kotiradan tammaa jahtaa ravititteliä viikonloppuna

Kuninkuusravit on suomalaisen ravikesän suuri kohokohta, jonka aikana paremmuudestaan mittelevät suomenhevoset. Tapahtuman ominaispiirre on vuosittain vaihtuva järjestämispaikkakunta. Tänä vuonna vuorossa on Seinäjoki, jossa hevoset ottavat toisistaan tulevana viikonloppuna.

Kuninkaaksi ja kuningattareksi kruunataan hevoset, jotka saavuttavat parhaan yhteisajan kahden päivän aikana ajetuissa kolmessa kilpailussa. Kilpailujen matkat ovat ensimmäisen päivän 2 100 metriä ja toisen päivän 1 609 ja 3 100 metriä. Kyseessä on yksi maailman vaativimmista ravikilpailuista, joka vaatii nopeutta, kestävyyttä ja siihen valmistautuminen edellyttää vuosien työtä.

Ravikuningatarkilpailuun valitusta kahdestatoista tammasta peräti viisi on kotiradan hevosia. Akaasia, Sävel-Taika, Lakan Leija, Ryti-Tyttö ja Taksvenla ovat kaikki Pohjanmaalta.

Akaasiaa ja Sävel-Taikaa yhdistävät Oja-Nisulat. Akaasian omistaja, valmentaja ja kasvattaja, kurikkalainen Ari Oja-Nisula ja Sävel-Taikan omistaja ja valmentaja, ilmajokelainen Olavi Oja-Nisula ovat serkkuja. Ryti-Tyttöä, Lakan Leijaa ja Taksvenlaa yhdistää paikkakunta – kaikki kolme saapuvat kilvoittelemaan seppeleestä Lapualta.

Taksvenla kilpailee kotiradan Kuninkuusraveissa tittelistä nyt ensi kertaa. Uutinen mukaan pääsystä oli mieluinen lapualaiselle Veijo Hakalalle, joka on tamman kasvattaja, omistaja ja valmentaja. Ratkaisevana näyttönä mukaan pääsylle Hakala pitää heinäkuun puolen välin kolmen kilometrin matkaa Vermossa, jossa Taksvenla kiri toiseksi.

Hakalan nimissä on 26 kasvattia. Hevoskasvatuksen juuret juontavat 60-luvulle, jolloin Veijon isä Mikko Hakala osti ensimmäiset hevoset. Välillä oli parikymmentäkin vuotta, ettei Hakaloilla ollut hevosia. 80-luvun lopulla ostettiin emätamma Taksa, joka jätti kolmetoista varsaa, muun muassa Taksvenlan emän, Taksveeran. Taksvenlan isä on kolminkertainen ravikuningas Apassi.

Taksvenla on Hakaloiden kasvateista ensimmäinen Kuninkuusravien pääkilpailuun osallistuva hevonen. Odotuksia Hakala ei suojatilleen osaa vielä ladata, mukaan pääsykin on jo ”lievä voitto”.

– Jos tuuria olisi, niin puolen välin paikkeilla se voisi olla. Taksvenla on suoritusvarma, eikä tähän asti ole haitannut, vaikka on startattu tiheäänkin.

Lakan Leija on myös sekä ravikuningatarkilpailun ensikertalainen että lapualaisen hevoskasvatus- ja valmennustyön tulos. Kahdeksanvuotiaan tamman taustalla ovat veljekset: Mikko Tuomaala omistaa ja Erkki Tuomaala valmentaa. Kasvattaja on Maatalousyhtymä Tuomaala, jonka nimissä on kasvatettu 56 hevosta. Erkki Tuomaalan nimistä löytyy vielä lisäksi seitsemän omaa kasvattia.

Lakan Leija on oma kasvatti kolmannessa polvessa. Lakan Leija on Erkki Tuomaalan ensimmäinen valmennettava, joka on päässyt mukaan Kuninkuusravien pääkilpailuun.

Kuningatarkilpailuun valmistautuvan Lakan Leijan rutiinit säilyvät suurkilpailun alla ennallaan.

– Paljon ei ole muutettu, on uitettu, vähän hierottu ja mieltä yritetty pitää hyvänä. Laitumella se on ollut ja ollaan yritetty katsoa, että kaikki on kunnossa ja pysyisi terveenä. Sellaista hevosen elämää, Erkki Tuomaala kuvailee.

Ravikuningatarkilpailuun kolmatta kertaa osallistuva Ryti-Tyttö ei heitä kauas Lakan Leijan taustajoukkojen sukupuussa, eikä maantieteellisestikään. Tamman valmentaja ja osaomistaja on Erkki Tuomaalan siskon poika Olli-Matti Porola, jonka talli on parin kilometrin päässä. Kilpasiskot treenaavatkin samoilla teillä.

Kuninkuusravien pääkilpailuun mukaan pääsy on haaveiden täyttymys pitkän linjan suomenhevosmiehelle.

– Sinne tähdätään jokaisella suomenhevosella ja on tähdätty tälläkin siitä lähtien, kun näki, että Lakan Leijasta tulee juoksija ja sillä on mahdollisuuksia.