Kuka suksilla kävellen ilman sauvoja, kuka vanhempien kannattelemana, kuka riuskasti sivakoiden ja pontevasti potkien.
Kuperkeikkahiihdot esittelivät jälleen yhtä monta tyyliä kuin on jannua ja lyyliä. Yhteistä kaikille on se, että näissä kisoissa jokainen on voittaja.
Lämminhenkinen koko perheen hiihtotapahtuma järjestettiin tänä vuonna 43. kertaa. Lasten hiihtäessä iloiset ja ylpeät vanhemmat kävelivät ladun vierellä ja kuvasivat kännyköillä innokkaasti.
Nuorimmat hiihtäjät sivakoivat vajaat sata metriä, kahdeksanvuotiaat jo noin 700 metrin matkan. Jälkimmäisista osa meni niin lujaa, etteivät vanhemmat pysyneet edes hölkäten perässä.
Viime mainittua ryhmää edustaa kahdeksanvuotias nurmolainen, Lenni Aho, joka kertoo ohittaneensa matkan varrella kolme hiihtäjää. Kisakuntonsa Aho on hankkinut lajitreenillä.
– Me käydään Lankarin ladulla hiihtämässä isän ja pikkuveljen kanssa, Lenni kertoo.
Kouran koulun oppilas harrastaa myös suunnistusta, liikuntakerhoa ja telinevoimistelua.
– Hiihto on kiva laji. Iivo Niskasen kilpailuja tulee seurattua tv:stä, Lenni kertoo esikuvistaan.
Mestarit vastassa maalissa
Tänä vuonna hiihtäjiä otti maalialueella vastaan joukko Suomen mestareita. SPV:n edustusjoukkueen pelaajat pujottivat mitaleja junioreiden kaulaan minkä ehtivät.
Kunniatehtävänsä ohella miehet ehtivät miettiä sitäkin, mitä yhteistä on salibandyllä ja hiihdolla.
– Tultiin siihen tulokseen, että ainakin hyvä tasapaino. Meillä on kentällä vain yksi sauva, mutta täällä on monilla kaksi. Tosin noilla kovimmilla taitureilla ei näytä olevan yhtään, Tuukka Kiviranta sanoo ja viittaa naperosarjaan.
Kivirannalla on omiakin muistoja Kuperkeikkahiihdoista.
– Taisi olla vuonna 1990, kun voitin täällä oman sarjani. Muistan, että kurotin maalilinjan yli ja tulin niukasti ykköseksi, Kiviranta naureskelee.
Perheillä ei kiirettä kotiin
Sunnuntain kaunis sää ja hiihtostadionin hyvät olosuhteet takasivat, ettei kellään ollut kiire kotiin. Kisamakkarat ja -mehut maistuivat grillijonon kiemurrellessa kymmeniä metrejä.
Jonossa leikkivät myös kaksivuotiaat ystävykset Vera Ala-Mutka ja Elmiina Mattila. Tyttöjen kanssa jonottivat äidit Jolly Ala-Mutka ja Marjaana Mattila.
– Tämä on mukava tapahtuma. Lasten iloa on ihana seurata. Lapselle on tosi tärkeää, että nyt minä sain tuon mitalin omalla tekemiselläni, Mattila sanoo.
– Siitä puhutaan kotona pitkään.
Mattilan mukaan pienimpien hiihto voi muistuttaa enempi kävelyä, mutta jostain on aloitettava.
– Ei parivuotias onneksi mieti, näyttääkö tämä oikealta vai ei. Liikunnan ilo kannattelee ja porukassa oleminen, iloinen äiti tiivistää.
564 upeaa kultamitalistia
Tänä vuonna mitali pujotettiin 564 pikkuhiihtäjän kaulaan. Viime vuonna osallistujia oli 679. Toissa vuonna palkittiin 426 hiihtäjää.
Eparin kanssa vuoden 2019 Kuperkeikkahiihtoja olivat järjestämässä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Seinäjoen paikallisyhdistys ja Seinäjoen Hiihtoseura.
Tärkeitä kumppaneita olivat myös Eepee, Lyseon ja Pruukin koulun tukioppilaat, I-Print ja Seinäjoen kaupunginteatteri.
