Laulaja Tiina-Maija Koskela hurmaa oopperassa

Maaliskuu oli laulaja Tiina-Maija Koskelalle merkityksellinen.

Tampereen Oopperan Madame Butterfly, jossa Koskelalla oli Kate Pinkertonin rooli, keräsi kiitosta. Lisäksi hänelle myönnettiin myös äskettäin arvokas taiteellinen tunnustus, Wagner - seuran stipendi.

Oopperat jatkuvat myös Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla. Ensi kesäkuussa Tiina-Maija esiintyy Ilmajoen Musiikkijuhlien uudessa Kekkonen -oopperassa.

«Seinäjoen kasvatti

Tiina-Maija Koskela, tyttönimeltään Hirvilammi, syntyi Seinäjoella vuonna 1980. Vanhemmat ovat yrittäjiä - heillä on kukkakauppa ja hautaustoimisto keskustassa.

– Isämme harrastaa musiikkia, erityisesti veisuukulttuuri on hänelle tärkeätä, joten musiikki kuului elämäämme jo lapsuudessa. Itse aloitin Etelä-Pohjanmaan Musiikkiopistossa ensin fagotin soiton opinnot. Laulaminen tuli kuitenkin mukaan niin voimallisesti, että luovuin soittamisesta.

Tiina-Maija Koskela kiittelee vuolaasti laulunopettajaansa Helena Porkka-Lintalaa ”Etelä-Pohjanmaan parasta”.

– Hän ja edesmennyt miehensä Lasse Lintala olivat merkityksellisiä urani alkutaipaleella. Heidän tukensa, kannustuksensa ja keskustelunsa musiikista on kantanut pitkälle.

«Kekkonen-oopperassa kesällä Ilmajoella

Lasse Lintalan perustamilla Ilmajoen Musiikijuhlilla Koskela oli aloittanut ooperaesiintymisensä. Hän oli mukana jo Isänmaan tyttäret -oopperan kuorossa ja kolmena viime kesänä kiitetyssä Taipaleenjoki -oopperassa. Kekkonen -oopperaa hän kiittää etukäteen mielenkiintoiseksi.

– Lasse Lehtisen käsikirjoittama, Uljas Pulkkiksen säveltämä ja Vilppu Kiljusen ohjaama teos kertoo Urho Kekkosen elämästä, lapsuudesta kuolemaan asti. Samalla se luo kuvaa Suomesta ja suomalaisista. Itselläni on siinä Ievan rooli ja olen eräänlainen kertoja, näkijä ja tarinan kuljettaja, joka edustaa myös Suomen tilaa.

«Seinäjoen tyttökuorolaisista uusi kuoro

Levynteossa Tiina-Maija on mukana myös keväällä. Tuulikki Orrenmaan johtama legendaarinen Seinäjoen tyttökuoro kokee uuden tulemisen hänen tyttärensä Hannen johdolla. Kuoron uutena nimenä on Tuulivoimaa ja se pitää hyväntekeväisyyskonsertin Seinäjoki -salissa 4.toukokuuta. Tiina- Maija laulaa solistina ja kuoro tekee myös levyn.

Muutenkin Tiina-Maija pitää tärkeänä esiintymisiä maakunnissa, ettei kaikki olisi niin Helsinki- keskeistä. Koti on tosin nykyään siellä. Aviomies, Pasi Koskela, on Suomen pikaluistelun maajoukkueen päävalmentaja, ja joutuu työnsä vuoksi olemaan paljon matkoilla. Perheen puolitoistavuotias tytär kulkee useimmiten äitinsä mukana työmatkollakin. Seinäjoelta löytyy tarvittaessa innokkaita hoitajia - omat ja appivanhemmat. Perhettä, ystävia, ja luottoihmisiä Tiina- Maija pitää tärkeinä voimavaroina myös ammatillisesti. Harrastuksina hänellä ovatkin ystävien tapaamiset ja ruoan laitto sekä vähän yllättäen myös pikaluistelu.

Katariina Fleming

>>>>>>> Stashed changes