Uutiset

Miestä kaivataan kaveriksi – Lapsia on jonoksi asti

Hannu-Pekka Saloranta on kahdeksanvuotiaan Onni Lehtimäen kaveri vapaaehtoistoiminnan kautta. Kuva Unna Takalo
  • Epari

Kaveritoiminta on juuri sitä miltä kuulostaakin – ollaan kaveri sitä tarvitsevalle.

Kaveriksi haetaan MLL:n kautta. Ennen kaveriksi ryhtymistä käydään koulutus ja tarkistetaan rikostausta.

– Ei siinä mihinkään piinapenkkiin kuitenkaan joudu. Iällä tai omalla koulutuksella ei ole väliä. Riittää, että on hyvä tyyppi ja valmis antamaan palan omasta ajastaan, vapaaehtoinen Hannu-Pekka Saloranta kertoo.

Kaveria kaipaavalle syitä toimintaan hakeutumiselle voivat olla yksinäisyys, koulunkäyntivaikeudet tai kaverin löytämisen vaikeus.

MLL:n tukihenkilötoiminnan koordinaattori Benita Ruohomäki kertoo, että kaveria vaille olevia lapsia on jonoksi asti ja kysyntää on erityisesti miehistä.

– Poikalapsille voi olla luontevampaa, että kaverina on mies. Jotkut hakevat arkeen miehen mallia, jos sellainen puutuu. Tänä syksynä miehet ovat onneksi löytäneet toimintaan mukaan, mutta lapsia ja nuoria tulee jonoon samaa tahtia.

Teksti: Unna Takalo

Lue koko juttu Eparista (12.12.2018)

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka