Uutiset

Pohjalaiset suurmarkkinat tulevat taas – Viime vuonna kävijöitä 30 000

Vuoden 2013 markkinoilla riitti väkeä. KUVA JAAKKO ELENIUS
  • Epari

Tori- ja markkinakauppa on maamme vanhin kaupankäynnin muoto, joka on kerta toisensa jälkeen pystynyt yllättämään hämmästyttävällä muuntautumiskyvyllään.

Huomenna tarjolla on elämyksiä ja erikoistuotteita, kun Seinäjoki Areenalla käynnistyy Pohjalaiset suurmarkkinat

Seinäjoen ja koko ympäröivän talousalueen ikiomat jo perinteisiksi muodostuneet Pohjalaiset Suurmarkkinat järjestetään tänä syksynä lauantaina 17.marraskuuta kello 9-18 ja sunnuntaina 18.marraskuuta kello 10-17. Viime vuonna myyjiä oli lähes 300 ja kävijöitä oli 30 000.

Tapahtumavastaava Ari Kallaksen mukaan markkinoilla näkyy selvästi se, että yhä useampi erikoistuotteiden myyjä on valinnut jakelukanavakseen markkinakaupan ja nettimyynnin, jotka tukevat hyvin toisiaan.

Markkinoilla yrittäjien kiinteät kulut ovat kohtuulliset, joten he pystyvät myös hinnoittelemaan tuotteensa hyvin kilpailukykyisiksi. Suurmarkkinoilla on etusija itsetehtyjä tai -kasvatettuja tuotteita myyvillä kauppiailla. Tämä näkyy selvästi, sillä tarjolla on lukuisten alkutuottajien ja pienten elintarvikealan yritysten ruokaherkkuja ympäri Suomea ja maailmaa.

Myös yhä useammat käsityöläiset myyvät tuotteensa markkinoilla. Suurmarkkinoilla on taas tarjolla käsityöläisille valmiiksi pöydillä varustetut paikat, jotka tarjoavat yrittäjille helpon tavan osallistua markkinoille.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka