Uutiset

Punanuttukaksikko lähti jo Korvatunturilta kohti lakeuksia – Joulupukki ja Muori avaavat Seinäjoen joulun

Joulupukille ja Muorille voi tuoda piirustuksia ja kirjeitä.
  • Epari

Seinäjoen Keskuspuisto täyttyy joulumielestä, kun joulunavajaisissa nähdään itse Joulupukki muorineen. Epari haastatteli Joulupukkia ennen Seinäjoen matkaa.

Onko Seinäjoella kilttejä lapsia? Entä aikuisia?

– Lapset ovat kilttejä, varsinkin, jos aikuiset näyttävät mallia. Voi kuitenkin olla, että lapset ovat kiltimpiä, saavathan he enemmän lahjojakin.

Onko joulupukki ollut itse kiltti?

– Kyllä on ollut, vaikka joskus harvoin on myös känkkäränkkäpäiviä. Niihin auttaa onneksi Joulumuorin tekemä riisipuuro ja rusinakiisseli.

Missä Seinäjoella voi bongata tonttuja?

– Tonttuja on kattavasti ympäri Seinäjokea. Joulunavauspäivänä suuren tonttujoukon voi tavata Keskuspuistossa.

Mitä pukilta eniten toivotaan lahjaksi?

– Viime vuonna suosittuja olivat konsolipelit, kauko-ohjattavat lelut ja pienet leikkieläimet. Kestosuosikki ovat legot, jotka ovat pysyneet pitkään toivelistan kärjessä. Pukin muistin mukaan ainakin jo sadan vuoden ajan.

Lapset voivat tuoda joulunavaukseen kirjeitä ja piirustuksia. Minne ne päätyvät?

– Kaikki kirjeet ja piirustukset lähtevät Petterin kyydillä pukin pääkonttorille Napapiirille.

Onko pukilla vinkata, mitä puolisolle kannattaisi antaa lahjaksi?

– Muori on sitä mieltä, että hellä suukko ja halaus riittää. Ajatus on tärkein, mutta tiskauksessa auttaminen kuulemma vielä tärkeämpää.

Joulupukin ja -muorin voi tavata perinteisissä joulunavajaisissa lauantaina Seinäjoen Keskuspuistossa. Väkeä viihdyttämässä on Preluri-kuoro. Lisäksi kuullaan kaupungin ja seurakunnan joulutervehdys sekä nähdään tanssikoulu Wimman Street-ryhmän esitys.

Avaus huipentuu ilotulitukseen Lakeuden puistossa ilotulitukseen. Ohjelma kestää kello 17–18.30.

Viikonlopun ajan käynnissä on myös Joulupuu -keräys Seinäjoen Epstorilla. Lahjoja otetaan vastaan keräyspisteellä lauantaina kello 11–17.

Teksti:

Unna Takalo

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka