Uutiset

S-Market muuttaa uusiin tiloihin – Uudistettu Megakeskus saa taas ruokakaupan

Ari Matikainen ja Arja Hoikka lupaavat, että myymälä valmistuu perjantaiksi. Kuva tiistailta. Kuva Tero Hautamäki
  • Epari

Seinäjoen Megakeskuksessa toimii taas pitkästä aikaa ruokakauppa, kun S-Market muuttaa kadun yli Lehtiseltä uusiin tiloihin.

Vuonna 1986 valmistuneessa kiinteistössä myi ensin päivittäistavaraa Ruoka-Sokos ja sitten Sale. Sen jälkeen kyseisiin tiloihin tuli Alko ja viimeksi Musti ja Mirri.

Suunnilleen näin historia menee liiketiloissa, joihin perjantaina 8. toukokuuta avautuu uusi S-Market.

Tuleva 1 300 neliön myymälä on hieman isompi kuin vastaava Lehtisen talossa oli. Lisätilan myötä tuotevalikoima kasvaa noin 10 000 artikkeliin.

– Siitä lähdetään, että asiakasvirta on isompi kuin Lehtisellä, markettipäällikkö Arja Hoikka sanoo ja kertoo, että Lehtisen ässässä on kuunneltu asiakkaiden toiveita jo pitkään.

Tämän perusteella liha- ja kalatiskiin tulee myyntiin muun muassa sushia ja tapaksia, täytettyjä leipiä sekä grillituotteita.

– Palvelutiskillä on tarkoitus panostaa helppoon ja nopeaan syötävään, Hoikka kertoo.

Hänen mukaansa uusi liike haluaa palvella erityisesti keskustassa asuvia eläkeläisiä, joita voi pitää myymälän suurimpana asiakasryhmänä.

– Lisäksi ovat opiskelijat ja toimistoväki, joita myös on paljon näillä nurkilla. Ainoastaan lapsiperheet puuttuvat keskustasta.

Hoikka kertoo, että Lehtisen tontille on piirretty puoliympyrän muotoon peräti kahdeksan kerrostaloa.

– Sen myötä keskustaan tulee paljon lisäasukkaita. Me olemme valmiina palvelemaan jokaista näillä vähän erilaisilla, moderneilla tiloilla, Hoikka sanoo ja mainitsee vielä erikseen mehubaarin ja neljä pikakassaa.

S-Marketin tulosryhmäjohtaja Ari Matikainen uskoo asiakkaiden löytävän uusiin tiloihin poikkeusajoista huolimatta.

– Toki käynnit ovat vähentyneet korona-aikana jonkun verran, mutta kertaostosmäärät ovat samalla kasvaneet, Matikainen arvioi.

Hän ilmoittaa, että ovet avataan perjantaiaamuna ilman suurempia seremonioita.

– Isommat pippalot pidetään sitten, kun koronatilanne rauhoittuu ja paikat saadaan lopullisesti kuntoon julkisivua myöden.

Yli 11 vuotta Lehtisen tiloissa vuokralla ollut S-Market muuttaa Keskuskatu 3:een ensimmäisenä liikkeenä.

Muut Megakeskukseen tulevat uudet liikkeet avautuvat toukokuun aikana, kukin aikataulujensa mukaisesti. Jatkossa Megakeskuksessa palvelevat

Halonen, Kultatukku, OmpeLutti, Parturi-kampaamo Celeste, Parturi-kampaamo Delux, SOL Pesulapalvelut sekä S-Market + postipalvelut.

Halosen tiloja on järjestelty uudelleen, muut liikkeet asettuvat uusiin tiloihin.

Tero Hautamäki

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka