Uutiset

Sahanlampi seinäjokelaisten silmin – Ykköstoiveena skeittipuisto

Nuoret nostivat esiin alueiden monikäyttöisyyden suunnittelua. Kuva Sanna Heikintalo
  • Epari

Seinäjoki lähti kehittämään aiemmin hyödyntämätöntä Sahanlammen aluetta. Jotta asukkaat aktivoituisivat käyttämään aluetta, heidät osallistettiin sen suunnitteluun ja kehittämiseen.

Asukkaiden näkemyksien ja toiveiden ymmärtäminen on ollut Sahanlammen kehitysprojektin keskiössä. Asukkaita osallistettiin paitsi työpajoissa, myös erilaisten osallistamiseen suunniteltujen ohjemistotyökalujen avulla.

Yksi osallistamisen keskeinen tavoite oli, että nuoria voitaisiin kuulla alueen suunnittelussa. Yhteiskoululla ja nuorisotalolla järjestettyihin työpajoihin saatiinkin osallistumaan yli 60 nuorta, jotka toivat tilaisuuteen ainutlaatuisen energiansa ja näkemyksensä.

Eri kanavissa sekä työpajoissa tiedusteltiin mitä palveluita ja ratkaisuja Sahanlammen alueen missäkin osassa tulisi kehittää. Osallistujat saivat äänestää eri konsepteja Sahanlammen eri alueilla.

Projekti tuotti tuhansia datapisteitä sadoilta asukkailta. Suosituimmiksi ideoiksi alueen kehittämisessä nousivat mm:

· Skeittipuisto

· Kioski

· Julkinen sauna

· Monitoimikentät

· Pumptrack-rata

· Esteetön elämysreitti

– Kiinnostavaa oli se, miten nuoret nostivat esiin alueiden monikäyttöisyyden suunnittelua. Tämä otetaan huomioon jatkosuunnittelussa, Seinäjoen kaupungin vuorovaikutussuunnittelija Kirsi Mattila toteaa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka