Uutiset

SeAMKilaiset voittivat GrowUp Students kilpailun – Voittajalle 1500 euroa

Voittajan Mindi Pekolan Anouk Studio myy korkealaatuisia nykytaidejulisteita.
  • Epari

Opiskelijoiden yrityksille ja yritysideoille tarkoitettu, valmennusprosessina etenevä kasvukilpailu GrowUp Students huipentui keskiviikkona 28. marraskuuta finaalitapahtumaan SeAMKissa.

Kilpailun kärkeen nousi kaksi seamkilaista. Voittajaksi tuomaristo valitsi Mindi Pekolan ja tämän Anouk Studion.

Anouk Studio myy korkealaatuisia nykytaidejulisteita taiteilijoiden taideteoksista ympäri maailmaa. Yrityksen tavoitteena on mahdollistaa taiteen osto mahdollisimman monelle siitä kiinnostuneelle. Palkinnoksi voittaja sai 1500 euroa.

– Voittoisassa ideassa bisneksessä on arvoa ja se tekee ihmiset onnelliseksi kodeissaan, voittajaa luonnehti tuomariston puheenjohtaja, Etelä-Pohjanmaan Kauppakamarin toimitusjohtaja Pertti Kinnunen.

Toiseksi kilpailussa sijoittunut Eero Jääskeläinen voitti Oree Oy ideallaan 1000 euroa. Oree Oy tuottaa pesukemikaaleja niin kuluttajille kuin yrityksille.

Finaaliin tiensä olivat selvittäneet neljä kilpailijaa tai tiimiä kustakin kilpailuun osallistuneesta korkeakoulusta: Seinäjoen ammattikorkeakoulusta (SeAMK, kilpailun järjestäjä), Vaasan ammattikorkeakoulusta (VAMK) ja Tampereen ammattikorkeakoulusta (TAMK). SeAMK kutsui täksi vuodeksi VAMKin ja TAMKin mukaan.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka