Uutiset

Seinäjoen ammattikorkeakoulu sai valtion vastinrahaa 1 239 469,89 euroa – summa kaksinkertaisti saadut lahjoitukset, yhteensä kokoon saatiin 2,5 miljoonaa

Seamk saa varainkeräyksestä potkua muun muassa ruokaturvallisuuden ja digitaalisaation opetukseen. Kuva Jaakko Elenius
  • Epari

Varainhankintakampanja tuotti Seinäjoen ammattikorkeakoululle noin 2,5 miljoonaa euroa.

Valtioneuvosto on päättänyt ammattikorkeakoulujen varainhankinnan vastinrahoituksista. Seinäjoen ammattikorkeakoulu saa vastinrahoitusta 1 239 469,89 euroa. Summa oli seitsemänneksi suurin 23 ammattikorkeakoulun joukosta.

Seamkin varainkeräys tuotti vuoden 2018 loppuun mennessä 1 215 231 euroa. Valtio pääomittaa ammattikorkeakouluja suhteessa tähän kerättyyn yksityiseen pääomaan, joten vastinrahoitus kaksinkertaistaa yhteensä 66 yrityksen, yhteisön sekä yksityishenkilön kartuttaman lahjoitussumman.

– Vastinrahan määrä on merkittävä. Tämä vastasi sitä, mitä etukäteen itse laskimme, kun keräyssummat julkistettiin. On erittäin hienoa, että oman alueen lahjoitukset toivat tällaisen vipuvaikutuksen valtiolta. Tätä moni lahjoittaja Etelä-Pohjanmaalta myös etukäteen piti tärkeänä perusteluna lahjoituksille, että oman lahjoituksen avulla on mahdollisuus saada alueelle myös lisää valtion rahoitusta, rehtori Tapio Varmola kertoo.

Rahat käytetään Seinäjoen ammattikorkeakoulussa uuden osaamisen rekrytoimiseen maakunnan kannalta keskeisiin painoaloihin. Lahjoitusvarojen turvin oppilaitoksessa ovat jo aloittaneet työnsä teollisuuden digitalisaation yliopettaja, ruokaturvallisuuden erityisasiantuntija sekä kansainvälisten TKI-hankkeiden asiantuntija. Varoja käytetään myös liiketoiminnan digitalisaatio-osaamisen kehittämiseen.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka