Uutiset

Soiko tango Seinäjoella sittenkin? Keskustaan tekeillä uusi tapahtuma elokuun alkuun

Tangomarkkinoiden toimitusjohtaja Pasi Ojala puuhaa Seinäjoen keskustaan Meidän Tangot -tapahtumaa.
  • Epari

Meidän Tangot -tapahtuma aikoo tuoda elokuussa tangokuninkaallisia Seinäjoen ydinkeskustaan.

Vaikka Tangomarkkinoita ei tänä kesänä järjestetä, saatetaan Seinäjoen keskustassa nähdä nelipäiväinen tangotapahtuma. Tarkoitus on, että elokuussa ympäri kaupunkia esiintyy tukku tangokuninkaallisia, ja tanssiakin saa, ainakin omalla luvalla.

Tangomarkkinat on järjestämässä yhteistyössä Seinäjoen kaupungin ja keskustan yrittäjien kanssa Meidän Tangot -markkinatapahtumaa 4.–7. elokuuta.

Keskiviikosta lauantaihin ydinkeskustaan on kaavailtu livemusiikkia tangosta poppiin. Esiintymislavoja tulee ainakin Keskustorille ja Kauppatorille.

Uuden tapahtuman taustalla on vanha toive. Tangomarkkinoiden toimitusjohtaja Pasi Ojala kertoo kuulleensa, kuinka keskustan yritykset ovat toivoneet yhteistyötä kaupungin festareiden kanssa tapahtuma-aikaan.

– Minulla itselläni on samanlainen visio. Haluan, että Tangojen aikana sykkii aamusta iltaan myös muualla kuin Kirkkokadulla, Pasi Ojala sanoo.

– Nyt on tarkoitus käynnistää yrittäjien kanssa rakennusprojekti Tangomarkkinoista koko keskustan kaupunkitapahtumana. Siihen tarvitaan sitä kuuluisaa yhdessä tekemisen meininkiä, Ojala jatkaa.

Tangomarkkinat vastaa Meidän Tangot -tapahtuman järjestelyistä ja tuotannosta ohjelmaa ja aikataulutusta myöten. Sen, millaista ohjelmaa lopulta nähdään, määrää tapahtuman budjetti. Budjetti rakentuu yrittäjien valitsemista erisuuruisista markkinointimaksuista.

Ojala huomauttaa, ettei Tangomarkkinoilla ole tapahtumaan liittyen ansaintalogiikkaa.

– Jokainen penni menee tapahtuman tekemiseen. Jos saadaan kasaan tonni, on selvää, ettei sillä vielä oikein mitään järjestä. Jos saadaan kasaan 40 000, sillä saa jo aika ison tapahtuman, Ojala selvittää.

Tangomarkkinat on alustavasti varannut joukon tangokuninkaallisia päivämäärille 4.–7.8. Buukattuina ovat Marko Maunuksela, Piritta Niemenmaa, Kyösti Mäki-Mattila, Saija Tuupanen, Petri Hervanto, Tiina Räsänen ja Jenna Bågeberg.

Popin ja rockin puolelta tapahtumaan on buukattu nimet kuten Antti Railio ja Rehupiikles.

Lisäksi mukaan on saatu paikallisten ryhmien tanssi- ja kuoroesityksiä, torimyyjiä sekä yritysten promopisteitä.

– Myös lisää omaa ohjelmaa voi ehdottaa. Ottakaa rohkeasti yhteyttä meille päin. Kaikkea voidaan järkätä, jos on halukkaita esiintyjiä, Ojala kannustaa.

Mikäli uusi tapahtuma saa myötätuulta keskustan yrityksiltä, seuraukset voivat olla kauaskantoisia.

– Jatkossa samaa konseptia voisi hyödyntää muidenkin festareiden ja tapahtumien osalta. Yksinkertainen tavoite on, että kaikki hyötyvät: yrittäjät, asiakkaat ja festivaalit, Pasi Ojala sanoo.

Uuden tapahtuman yksi taustavaikutin on ollut se, että vielä eletään niin kutsuttua koronakesää. Sen vuoksi perinteiset Tangomarkkinat täytyi toistamiseen perua.

– Idea oli, että haluttaisiin tehdä jotakin myös tänä kesänä. Pienempää, mutta kuitenkin niin, että tangot soivat pitkin kaupunkia.

Ojalan mukaan se, soiko keskustassa 4.–7.8., on nyt kiinni yrittäjien näkemyksestä ja halusta.

– Toivon todella, että yritykset ja yrittäjät lähtisivät mukaan. Tehtäisiin yhdessä tapahtuma, jolla saataisiin ihmisiä ja elämää Seinäjoen keskustaan, Ojala sanoo.

Teksti ja kuva:

Tero Hautamäki

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka