Sokea isä katsoo maailmaa lastensa silmin – Esa Räsänen ei ole koskaan nähnyt vaimoaan eikä lapsiaan

Mervi ja Esa Räsäsen perhe poikkeaa melkoisesti muista kasperilaisessa kerrostalossa asuvista perheistä. Kaikki pihapiirissä asuvat sitä tuskin edes tietävät, sillä Räsäset näyttävät elävän ihan tavallista arkea. He kasvattavat kahta tytärtä, käyvät töissä, ulkoiluttavat koiria ja vievät roskia ihan niin kuin muutkin. Arki sujuu, vaikka Räsäset ovat täysin sokeita.

Tyttäret Viivi, 15, ja Mimmu, 11, ihmettelevät, miksi muut usein päivittelevät tilannetta.

– Olemme ihan normaali perhe. Teemme samoja asioita kuin muutkin, Viivi vakuuttaa.

Teinityttöjen mielestä vanhempien sokeus vaikuttaa eniten siihen, etteivät vanhemmat voi kuljettaa heitä harrastuksiin eivätkä sokeille myönnettävät taksikyydit niihin riitä.

– Kaverien vanhemmat kuskaavat meitäkin. Siitä on joskus vähän syyllinen olo, Viivi sanoo.

Toinen harmituksen aihe on se, etteivät vanhemmat pääse seuraamaan lastensa harrastuksia. Tytöt toivoisivat äidin ja isän näkevän, miten he ovat kehittyneet esimerkiksi ratsastuksessa ja voimistelussa. Myös koulussa tehdyt askartelut ja piirustukset olisi tärkeä esitellä vanhemmille.

– Tein joskus koulussa isänpäiväkortin. Luokkakaveri sanoi, että miksi edes vien kortin kotiin, kun isä ei voi nähdä sitä. Se tuntui pahalta, Viivi muistaa.

Tyttäret ovat ratkaisseet asian käyttämällä korteissa kolmiulotteisuutta.

– Sitten kuljetan äidin tai isän sormea työn päällä ja kerron, mitä olen piirtänyt, Mimmu tarkentaa.

Tilanne liittyy vahvasti tällä viikolla vietettävän Sokeiden viikon teemaan ”Sano se sanoin”. Juuri niin Räsäsillä lapset tulkitsevat maailmaa vanhemmilleen.

– Olen etuoikeutettu, kun saan kertoa äidille ja isälle miten minä näen maailman. Kerron paljon muodoista ja väreistä, Viivi sanoo.

Parikymppisinä sokeutuneet Mervi ja Esa haluavat kumota käsityksen, jonka mukaan sokeiden maailma on täysin musta.

– Kun yksi aisti puuttuu, toinen vahvistuu. Ihmisen mieli on hassu. Aivot yrittävät kovasti nähdä asiat. Saatan luoda mielessäni tarkan kuvan vaikka olohuoneen verhoista väreineen ja kuvioineen. On hassua, kun joku toinen sanoo verhojen olevan ihan erilaiset, Mervi selvittää.

Esa kuvailee sokeiden ”näkemistä” hallusinaatioiksi.

– Näemme mielessämme valoja, varjoja ja värejä. Maailmamme ei todellakaan ole pimeä.

Isä haluaisi nähdä lapsensa Isänpäivää juhlitaan sunnuntaina. Mitä Viivi ja Mimmu haluaisivat isälleen näyttää, jos tämä saisi päiväksi näkönsä takaisin?

– Veisin isän tallille ja näyttäisin, miten hyppään esteitä. Isä joutuisi myös ratsastamaan. Lopuksi isä ostaisi hevosen. Museossakin olisi kiva käydä, Mimmu visioi ja lisää listaan vielä pyöräretken.

Viivi veisi penkkiurheilijana kunnostautuneen isänsä katsomaan salibandy- ja jääkiekkopelejä.

– Aikaa pitäisi jäädä myös autokauppojen kiertämiseen. Haluan mopoauton ja suostuttelisin isän ostamaan sen.

Päivän päätteeksi Viivi pistäisi isänsä kovan paikan eteen.

– Esittelisin hänelle kaikki poikaystäväkandidaatit.

Tässä yhteydessä paljastuu se, että hiljattain eräs nuori mies onnistui livahtamaan tytön huoneeseen appiukkokokelaan sokeuden ansiosta.

– Isällä on kyllä liian hyvä kuulo! Vaikka toinen korva on kuuro, niin toisella korvalla hän kuulee ihan liikaa, Viivi nauraa.

Mitä Esa haluaisi nähdä, jos se olisi mahdollista?

– En ole harmitellut kuin kahta asiaa. En ole nähnyt anoppiani enkä lapsiani. Voitte itse päätellä kummanko vaihtoehdon valitsisin, Esa vitsailee.

Kaikkia naurattaa. Huumori on Räsästen perheessä läsnä koko ajan.

– Isä on joskus niin mahdoton, että pitää hävetä. Kerran hän tinki sairaalassakin, Mimmu sanoo.

Tyttö viittaa kolmen vuoden takaiseen Turkin matkaan, jonka Räsäset tekivät ilman avustajaa.

Miten matka sujui?

– Tytöt ovat omatoimisia ja fiksuja. Luotamme siihen, että asiat järjestyvät. Meillä on usein myös enkeleitä matkassa. Kun emme esimerkiksi löytäneet lentokentällä oikeaa laukkuhihnaa, joku tuli heti tarjoamaan apua, Mervi iloitsee.

Räsäsillä on käytössä yksi avustaja. Tavallisesti hän kulkee Pohjanmaan Näkövammaisten toiminnanohjaajana työskentelevän Mervin mukana. Kaksikkoa täydentää usein opaskoira.

Esalla on hierontayritys Ilmajoella. Hän selviää työpäivästä matkoja lukuun ottamatta itsenäisesti.

– Kaikki riippuu asenteesta. Ei elämässä ole kovia paikkoja paitsi asiakkaiden hartioissa, mies heittää tuttuun tyyliinsä.

Iltoihin ja viikonloppuihin Räsäset eivät ole avustajaa halunneet.

– Apu on tarpeen, mutta haluamme olla koulun ja töiden jälkeen oman perheen kesken. Joskus hyväkin avustaja tuntuu kolmannelta pyörältä, Mervi kuvailee.

Koska avustajaa ei ole, tyttäret lähtevät vanhempiensa avuksi esimerkiksi kauppareissuille. Kun äiti ja isä eivät pysty vahtimaan mitä lapset kärryihin laittavat, voi kauppakassiin päätyä yllätyksiä.

– Laskun suuruus saattaa yllättää. Sitten selviää, että tytöt ovat lisänneet itsenäisesti ostoslistalle ripsarin, karkkipussin ja energiajuomaa, Mervi paljastaa.

Isänpäivän ostoslistaa Räsäsen naiset eivät suostu paljastamaan.

– Isä kuulee, vaikka peittäisi korvansa, Mimmu perustelee.

Esalle on jäänyt mieleen isänpäivä, jota vietettiin esikoistyttären ollessa kolmivuotias.

– Viivi hyppi sängyllä ja kiepsahti siitä kuntopyörän päälle. Solisluu murtui. Loppupäivä vietettiinkin sitten sairaalassa.

Mitä juhlinnan kohde toivoo tulevalta isänpäivältä?

– Kun ei vain tarvitse olla sairaalassa, niin kaikki muu kelpaa, päivänsankari nauraa.

Virpi Kupiainen-Ämmälä