Uutiset

”Syvällinen tarina ja hieno leffa” – seinäjokelaisten nuorten lyhytelokuva ottaa kantaa perheväkivaltaan

Emil Helin, Eemeli Kuusela, Roosa Kuusela, Jenna Mäkelä, Jane Neste ja Eetu Saari tekivät rohkean elokuvan Janiv Oskar opettajanaan. KUVA HEIKKI PELTOKANGAS
  • Epari

Seinäjoen lyseolaisten käsissä syntyi väkevä lyhytelokuva, joka käsittelee kansalliseksi tragediaksi noussutta ilmiötä, ja joka aiheensa laajuuden vuoksi vaatii jatkuvasti julkista keskustelua. Turvaa vailla -niminen elokuva käsittelee perheväkivaltaa, ja isän sekä pojan suhdetta.

– Lopputulos yllätti tosi huikeasti. Todella syvällinen tarina ja hieno leffa, kehuu elokuvantekijä Janiv Oskar kuuden yläkoululaisen ryhmäänsä.

Monessa opetusprojektissa marinoitu Oskar pitää työtä vertailukelpoisena ammattikorkeakoululaisten vastaavanlaisiin tuotoksiin. Hän ei pidä mahdottomana, etteikö lyhytelokuvaa tarjottaisi ainakin kotimaisille elokuvafestareille kisaamaan sijoituksista ja saamaan näkyvyyttä.

Teräsvaari-dokumentistaan tunnetuksi tullut Oskar on ohjannut ja opettanut jokaista elokuvataiteen orastavaa steppiä käsikirjoituksesta, dramatisoinnista, kuvauksesta, ohjauksesta, äänityksestä ja leikkauksesta lähtien.

Silti fiktiivinen teos on täysin nuorten omaa tuotantoa.

Joka vaiheella on oma vastuuhenkilönsä ohjauksesta ja kuvaamisesta lähtien. Teknisesti monipuolisessa taiteenlajissa on päässyt opettelemaan sellaisia taitoja kuten kuvauksen komentokieltä ja äänisuunnittelua.

Jokaikinen on osallistunut elokuvan dramatisointiin, mutta käsikirjoitus kuuluu 7.-luokkalaiselle Eemeli Kuuselalle.

Kiinnostavinta koko reilun puolen vuoden projektissa oli yhdeksäsluokkalaisten Jenna Mäkelän ja Roosa Kuuselan mielestä kuvaaminen, joka oli mahdollista toteuttaa täysin ammattilaiskalustolla.

Ehkä kaikkein eniten nuoret elokuvantekijät yllätti ajankäyttö.

– Lyhyenkin elokuvan tekemisessä kestää aivan sairaan kauan, 8.-luokkalainen Eetu Saari tiivistää ryhmäläisten tunnelmat.

Noin kolme minuuttia lopputeksteineen kestävän lyhytelokuvan teko alkoi viime loka–marraskuussa. Kokoontumisia on ollut kerran viikossa maanantaisin parin tuntia kerrallaan.

Eniten aikaa kerralla veivät maaliskuun lopulle osuneet kuvaukset, jotka toteutettiin viikonloppuna. Myös editointityötä on riittänyt hieman viikonloppuisin.

Myös Seinäjoen yhteiskoulun yläkoululaiset ovat opiskelleet elokuvantekoa. Heidän komediallisen kolmiminuuttisensa yllätysrooliin saatiin Lapinlahden Linnuista tuttu näyttelijä Mikko Kivinen, joka suhtautui myönteisesti nuorten projektiin. Tunnetun koomikon kuvan ja äänen tallennus elokuvaan onnistui puolimatkan krouvissa Tampereella.

Koululaisten lyhytelokuvien taustalla on Taideyliopiston ja Helsingin avoimen yliopiston saama yhteinen hankeraha, joka mahdollisti nuorille suunnatun projektin toteutuksen.

Missä?

Nuorten elokuvat voi nähdä 27.5. Bio Marilynissa kello 15 alkaen. Näytökset ovat ilmaisia ja kaikille avoimia.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka