Uutiset

Taidenäyttely puhuttelee rankalla aiheellaan – Minna Herralalle eläinten oikeudet ovat ykkösasia

Minna Herralan teoksessa Wonderland on vastakkain fantasiamaailman viisas Liisa Ihmemaassa -kani ja eläinkokeiden uhri. Kuvat Katri Korvola
  • Epari

Minna Herrala on taiteilija, jolle eläinten oikeudet ovat ykkösasia. Eläinten karuista oloista puhuttaessa taiteilijan äänestä kuuluu läpi voimakas tunnelataus.

Herralalle taide ja eläimet ovat olleet tärkeä osa elämää jo aivan pienestä pitäen. Taiteilijan kasvoille nousee hymy, kun hän muistelee lapsuuttaan.

– Tapasin pienenä pelastaa sammakoita. Tein meidän täytetylle oravalle kaulahuivin ja ajattelin, että se on elävä, Herrala kertoo.

Nuoruusiässä Herrala alkoi saada vanhemmilta painetta hankkia niin sanottu oikea ammatti. Biologiasta kiinnostuneena taiteilija päätti yrittää hakea opiskelemaan sitä yliopistoon.

– Pääsykokeissa huomasin, että minähän osaan. Tiesin, että tulisin saamaan pisteitä ja luultavasti pääsisin kouluun. Jätin pääsykokeen tekemättä loppuun, taiteilija paljastaa.

Vasta yli 30-vuotiaana Herrala tunnusti totuuden äidilleen.

– Kyllähän äiti sen oli arvannut, Herrala toteaa.

Kasvissyöjä Herralasta tuli jo 12-vuotiaana, kun hän sai kuulla meetvurstin olevan hevosen lihaa.

– Se oli järkytys. Olinhan minä sitä syönyt, mutta en ollut tiennyt. Tulin kotiin ja sanoin isälle, että en enää ikinä syö lihaa.

Ihminen päättää eläimen puolesta

Taiteilija kuvaa teoksissaan sitä, kuinka ihminen luokittelee eläimet. Eläimiä luokitellaan sen mukaan mitä hyötyä niistä on taloudellisesti tai muulla tapaa. Kaneissa hän kertoo olevan ristiriita.

– Joku ottaa kanin lemmikiksi. Samalta tilalta toinen ottaa lihakanin. Ne voivat olla jopa samasta sisarusparvesta. Toisten kanien tassuista taas tehdään muille eläimille leluja. Toisten kohtalo on olla koe-eläiminä, Herrala huokaa.

Taiteilija on tyytyväinen, että suuri osa suomalaisista haluaisi lopettaa turkistarhauksen.

– On hullu ajatus, että maaseudulla ei voisi tehdä muuta. Turkistarhaus työllistää yhä vähemmän, Herrala painottaa.

Taiteilijaa huolestuttaa se, miten turkiseläinten kuvitellaan sopeutuneen elämäänsä.

– Eläimen näkökulmasta niillä kyllä olisi jalat millä liikkua, ja häntä millä viestiä tunnetiloja, taiteilija pohtii.

Rankasta aiheesta huolimatta taiteilijan teokset ovat helposti katsottavia.

– Minulle on tultu sanomaan, miten joku ei pysty katsoa eläinsuojeluyhdistysten julkaisemia kuvia. Mutta näitä pystyy.

Animalistic-näyttely VarikkoGalleriassa 20.6. asti.

Katri Korvola

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka