Uutiset

Tämä lautanen pelastaa koko maailman – Ympäristövastuullisen lautasmallin tavoite on vähentää kasvihuonepäästöjä ja saada ruoka riittämään kaikille

Kotitalousopettaja Marjo Ala-Nikkola kokosi Eparin pyynnöstä ympäristövastuullisen lautasen. Se sisältää muun muassa perunaa, kaaliraastetta, uuunijuureksia, hirvenlihapullia ja marjoja. Kuvat Virpi Kupiainen-Ämmälä
  • Epari

Puolet lautasesta täytetään kasviksilla, neljännes perunalla tai täysjyväpastalla ja loput lihalla, kalalla tai palkokasveilla. Näin meille on opetettu ja opetetaan edelleen.

Monipuolisen ja terveyttä edistävän lautasmallin lisäksi peruskoulun kotitalouden tunneilla perehdytään nykyään ympäristövastuulliseen lautasmalliin. Sen tarkoituksena on opettaa, miten jokainen voi ruokavaliollaan pienentää kasvihuonepäästöjä ja siten hidastaa ilmastonmuutosta. Toisena tavoitteena on pyrkiä kohti kestävää ruokakulttuuria eli sitä, että maapallon ruokavarat riittäisivät kaikille asuinpaikasta riippumatta.

Ympäristöystävällinen lautasmalli sisältää pääasiassa kasviksia, mutta sallii myös riistan ja kaikki muut kuin uhanalaiset kalat. Harkintaa pyydetään käyttämään silloin, kun kauppalistalle aikoo kirjoittaa juustoa tai lihatuotteita.

Kasvisruokavalioon siirtymistä pidetään merkittävänä ilmastotekona ja yksittäiselle kuluttajalle parhaana tapana pienentää ympäristöjalanjälkeä. Useiden tutkimusten mukaan liha- ja maitotuotteiden hylkäämisellä on paljon suurempi vaikutus ympäristöön kuin esimerkiksi lentomatkojen vähentämisellä.

Se, mitä suuhunsa pistää, kuulostaa kovin pieneltä asialta maailman ilmastokatastrofin rinnalla. Ruokavaliolla on kuitenkin merkitystä, jos Suomen reilut viisi miljoonaa ihmistä tekisivät suositusten mukaisia valintoja. Moninkertaiset mittasuhteet asia saa, jos maapallon kahdeksan miljardia asukasta saataisiin ruokailemaan ilmastonmuutosta hidastavalla tavalla.

Virpi Kupiainen-Ämmälä

Lue koko juttu Eparista 15.1.2020

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka