Uutiset

Tangokuninkaalliset elokuussa Seinäjoelle – uusi tangotapahtuma lauletaan kahdella torilla

Kyösti Mäkimattila on yksi Meidän tangot -tapahtuman esiintyjistä. Mäkimattila sai tangokruunun Seinäjoella vuonna 2013. Kuva Anastasia Ranta
  • Epari

Seinäjoen uusin kaupunkitapahtuma muuttui yrittäjien panoksella todeksi.

Pari viikkoa sitten Tangomarkkinoiden toimitusjohtaja Pasi Ojala peräänkuulutti keskustan yrityksiä osallisiksi Meidän Tangot -kaupunki- ja markkinatapahtumaan.

Yli 30 keskustan yritystä päätti lähteä mukaan. Se tarkoittaa, että tapahtuma järjestetään 4.–7. elokuuta.

– Valtavan hieno juttu, että tämä saatiin kasaan. Tosin harmillisen moni pienempi yrittäjä jäi vielä ulos, Pasi Ojala toteaa.

Niin tai näin, Ojala iloitsee ”oman kylän poikana” siitä, että voi olla mukana elävöittämässä Seinäjoen keskustaa.

– Se on ollut viime vuosien puheenaihe, eikä siitä puhuminen varmasti heti lopu. Tällaisilla tempauksilla sitä elävöittämistä joka tapauksessa tehdään.

Ojala tähdentää, että nyt ei olla järjestämässä isoa festivaalia. Sen sijaan tulossa on nelipäiväinen, pienimuotoinen kaupunkitapahtuma.

– Luvassa on suunnilleen sitä, mitä kaupungin toreille on ymmärtääkseni paljon toivottu, Ojala sanoo.

Hän tähdentää, että kaikki konsertit ovat yleisölle maksuttomia, sillä kyseessä on ilmaistapahtuma.

– Toivottavasti mahdollisimman moni lähtee nauttimaan ohjelmasta ja keskustan palveluista.

Meidän tangot -tapahtumalla on kaksi päälavaa, yksi Keskustorilla ja toinen Kauppatorilla. Esiintyjiä nähdään myös Torikeskuksessa.

Tangomarkkinat järjestää ohjelmaa joka tapahtumapäivä kello 12–18.

Kello 20 alkaen ohjelmassa on myös popimpia artisteja, kuten Katri Ylander, Antti Railio ja Rehupiikles.

Tunnettuja tangokuninkaallisia on mukana peräti kahdeksan kappaletta. Paikallisia harrastajaryhmiä edustavat mm. Seinäjoen Ukuleleorkesteri sekä Wimma.

– Edelleen mukaan mahtuu niin yrityksiä kuin esiintyjiä. Moni yritys on myös ilmoittanut, että järjestää itse tiloihinsa ohjelmaa. Sekin on sopivaa, totta kai.

Kaikkia esiintyjäehdotuksia voi edelleen tarjota.

– Itse toivoisin mukaan esimerkiksi paikallisia kuoroja. Lauluvoimaahan täältä päin löytyy, Ojala kehuu.

Tapahtuman aikana yritysten kanssa järjestetään myös yleisöä aktivoivia markkinatempauksia.

– Torstaina Kauppatorilla jaetaan tuhat makkaraa ilmaiseksi. Lauantaina lapsille on luvassa viisisataa ilmaista pehmistä Keskustorilla, Pasi Ojala kertoo esimerkkeinä yritystempauksista.

Tapahtuman tarkan ohjelman voit lukea tuoreesta Eparista tai digilehdestä osoitteessa epari.fi

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka